Egyptin pääkaupungin Kairon Tahririn aukion tapahtumat olisivat voineet tapahtua myös Suomessa, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kirjoittaa blogissaan.
Niinistö viittaa Tahririn aukion tapahtumilla seksuaalisiin ahdisteluihin ja joukkoraiskauksiin, joita torilla raportoitiin Egyptin taannoisen vallankumouksen aikana.
– Tekojen motiivina on ollut halu näyttää, että naiset eivät ole tasa-arvoisia miesten kanssa vaan heitä voidaan kohdella siten kuin muslimiveljet lystäävät, hän toteaa kirjoituksessaan.
Niinistö rinnastaa Tahririn aukion tapahtumat Helsingissä uudeksivuodeksi ennakoituihin joukkokokoontumisiin ja sanoo, että "[Tahririn aukio] ja Köln olisivat voineet tapahtua myös Suomessa".
Helsingin poliisi tiedotti eilen torstaina, että joukko turvapaikanhakijoita suunnitteli uudeksivuodeksi mahdollisesti samankaltaista toimintaa kuin Saksan Kölnissä, jossa "noin tuhannesta ulkomaalaismiehestä koostuneen joukon epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin". Varsinaisia väkivaltaisuuksista epäiltyjä olisi 31, heistä turvapaikanhakijoita olisi 18, uutistoimisto AFP kertoo.
Keskusrikospoliisi rauhoitteli myöhemmin iltapäivällä keskustelua ja totesi, ettei esitutkinnassa ole ilmennyt mitään sellaista, joka antaisi jälkikäteen aihetta uskoa, että Suomessa olisi suunniteltu Kölnin kaltaisia laajamittaisia tapahtumia.
Sisäministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan poliisilla oli tiedustelutietoa siitä, että uudeksivuodeksi oli suunnitteilla "jotain rikollista". Helsingin poliisi on puolestaan kertonut, että asematunneliin oli kokoontunut uudenvuodenaattona yli tuhat turvapaikanhakijaa. Poliisi poisti paikalta kymmeniä ja otti kiinni useita, apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki on sanonut.
"Kölnin tapahtumissa samanlaisia piirteitä kuin Tahririn aukiolla"
Puolustusministeri Niinistön perjantainen rinnastus Tahririn aukion, Kölnin ja Suomen välillä on ymmärrettävä, arvioi vanhempi tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista.
– Sen lisäksi, että Tahririn aukio muodostui vallankumousliikehdinnän keskukseksi, siellä raportoitiin huomattava määrä sellaisia ahdistelutapauksia, joissa suuri miesjoukko ympäröi tai saartoi yksittäisen naisen. Oli kourimista ja seksuaalista häirintää.
– Ei tämä ihan käsittämätön rinnastus ole. Kölnin tapahtumissa näyttää olevan selvästi samanlaisia piirteitä kuin Tahririn aukiolla, Alaranta sanoo.
Alaranta muistelee länsimaisen median uutisoineen vastaavista joukkoahdisteluista ensimmäisen kerran Egyptin vallankumousmielenosoitusten yhteydessä. Kölnin viikon takaiset joukkoahdistelut ovat ensimmäinen, jonka hän muistaa tapahtuneen Euroopan tasolla.
Puolustusministeri Niinistön mukaan maassa on oltava maan tavalla.
– Koto-Suomemme toreista emme anna muodostua Tahririn aukioita, hän kirjoittaa blogissaan.
Tätä lausuntoa Alaranta pitää pitkälle vedettynä.
– On makukysymys, voidaanko tällaisia rinnastuksia vetää, ainakaan niin kauan kuin on epäselvää, onko Helsingissä tapahtunut jotain vastaavaa mitä Kölnissä tapahtui, tutkija sanoo.