Harmaa vaippa on kietonut kaupungin syleilyynsä. Vasta hiukan ennen lentokoneen laskeutumista näen tutut maamerkit: Mälarenjärvi, kaupungintalo, läntinen silta, Bromma. Sehän on tietysti Tukholma.
Onpa ankea sää. Ankeat ovat tunnelmatkin.
Alaikäinen turvapaikanhakija on puukottanut 22-vuotiaan avustustyöntekijän kuoliaaksi vastaanottokeskuksessa Mölndalissa Länsi-Ruotsissa. Kaiketi vastineeksi satakunta ”naamioitunutta, mustapukeista miestä” päättää kokoontua Tukholman ydinkeskustan hakkaamaan alaikäisiä turvapaikanhakijoita.
Ristiriitaisten lehtitietojen mukaan asialla ovat joko uusnatsit tai jalkapallohuligaanit tai molemmat. Poliisi saa vihiä miesten aikeista, pidättää yhden ihmisen, eikä mitään vakavaa ehdi tapahtua.
Seuraavana päivänä keskustassa järjestetään kaksi mielenosoitusta. Ensimmäisenä paikalle tulevat rasismin vastustajat. Heidät on saanut liikkeelle tuntia myöhemmin alkava mielenosoitus, jota he pitävät uusnatsistisena.
Toisen mielenosoituksen järjestäjät haluavat hallituksen, joka suojelee Ruotsia ja ruotsalaisia. Jälkikäteen kaduilla otetaan yhteen, tietysti.
Tammikuun puolivälissä julkaistun mielipidemittauksen mukaan 46 prosenttia ruotsalaisista on sitä mieltä, että pakolaispolitiikka on maan tärkein kysymys. Koulutus, työllisyys, vanhustenhoito ja talous jäävät kauas sen taakse.
Syynä on turvapaikanhakijoiden valtava määrä; maahan saapui 163 000 henkeä viime vuonna. Kuukausi sitten hallitus laittoi rajat kiinni. Sisään pääsevät enää he, jotka pystyvät todistamaan henkilöllisyytensä.
Viime viikolla Ruotsiiin saapui noin 700 turvapaikanhakijaa. Syksyllä määrä oli korkeimmillaan 10 000 viikossa.
– Ruotsin pakolaispolitiikka muuttui yhdestä maailman avokätisimmästä yhdeksi maailman tiukimmista, kiteyttää radiotoimittaja Firas Jonblat.
Maahanmuuton vastustajat ovat tyytyväisiä päätökseen. Maahanmuuton kannattajat puolestaan ovat täysin tyrmistyneitä.
”Mihin he nyt menevät? Eiväthän he voi asua meressä?”, sanoo yksi. ”Emme me voi antaa ihmisten hukkua. Me olemme suuri maa, meillä on resursseja”, sanoo toinen.
Asuin täällä 15 vuotta ja silti hämmästyn, miten monet ovat sitä mieltä, että rajat pitäisi avata uudestaan. On vaikea kuvitella, että joku Suomessa lähtisi barrikadeille, jotta maa ottaisi vastaan viisinkertaisen määrän turvapaikanhakijoita.
Mutta maahanmuuton perinne onkin ihan toinen Ruotsissa. Toisen maailmansodan aikana tulivat suomalaiset, baltialaiset ja saksalaiset pakolaiset. Sodan jälkeen tulivat työvoimasiirtolaiset Suomesta, Italiasta, Kreikasta ja Jugoslaviasta.
1980-luvulla maahanmuutto muuttui taas pakolaispainotteiseksi: tulijat olivat Iranista, Irakista, Syyriasta, Turkista ja Eritreasta. 1990-luvulla he olivat entisen Jugoslavian alueelta ja niin edelleen.
Taru Ylikylä tuli vuonna 1987. Hän on mukana vapaaehtoisten hoitoalan ammattilaisten Vård på Centralen -järjestössä. Syksyllä hän seisoi kolmena, neljänä iltana viikossa Tukholman keskusasemalla vastaanottamassa turvapaikanhakijoita. Hänen mielestään oli väärin sulkea rajat.
– Rajojen sulkeminen oli kauhea pettymys kaikille, jotka olivat äänestäneet sosiaalidemokraatteja. Se ei kuulu puolueen henkeen. Sosiaalidemokratia perustuu siihen, että heikompia ihmisiä autetaan, Ylikylä huomauttaa.
Maahanmuuton vastustajat maalaavat kuvaa talousahdingosta, yhteiskunnan murtumisesta, monikulttuurisuuden kirouksesta ja turvapaikanhakijoiden muodostamasta uhkasta. Heidät nähdään potentiaalisina raiskaajina, rikollisina, terroristeina.
Haastattelen Chister Erestålia, ruotsidemokraattia, joka haluaa rajoittaa maahanmuuttoa tuntuvasti. Hän perustelee linjauksiaan taloussyillä, mutta myös kulttuurisilla syillä. Hän sanoo, että Ruotsissa ei ole enää ruotsalaista kulttuuria.
– Mikään ei saa olla ruotsalaista. Kaikki on vain monikulttuurista.
Ruotsin maahanmuuttoviraston mukaan maassa asuu 1,6 miljoonaa ihmistä, jotka ovat syntyneet ulkomailla. Se vastaa 16:ta prosenttia väestöä. Määrä moninkertaistuu, jos mukaan lasketaan heidän lapsensa ja lastenlapsensa.
On vaikea kuvitella Ruotsia ilman heitä.
Kuten Suomessa, myös Ruotsissa puhutaan yhteiskunnan polarisoitumista, jakautumisesta ääripäihin. Edellisen kerran Ruotsissa koettiin jotakin vastaavaa 1990-luvun alussa.
Silloin maahan saapui yli 100 000 pakolaista entisen Jugoslavian alueelta, ääripopulistinen Uusi demokratia -puolue nousi valtiopäiville vaatimaan maahanmuuton rajoittamista ja ”Lasermieheksi” ristitty John Ausonius ampui maahanmuuttajia kiväärillä Tukholman yössä.
Viisikymppinen Katja Lepola kertoo muistavansa ne ajat hyvin. Hän on mukana ryhmässä, joka on vaatinut, että hänen kotikuntansa ottaisi vastaan enemmän pakolaisia.
Lepolan mielestä tämän hetken tilannetta voi verrata 1990-lukuun.
– Ihmiset pakenivat sotaa, heitä tuli paljon, ja me saimme Zlatanin.
Pakolainen oli alun perin myös toimittaja Firas Jonblat. Hän tuli Ruotsiin 15 vuotta sitten Libanonista.
– Minä ajattelen, että pakolaispolitiikka aaltoilee. Aallot keinuvat ylös, alas, ylös, alas. Minä ymmärrän sen. Hallitus sopeuttaa politiikkaansa tilanteeseen. Ja tilanne on muuttunut. Tämä on pahin pakolaiskatastrofi toisen maailmansodan jälkeen.
Niin hän kiteyttää minunkin ajatukseni. Ei Ruotsi perimmiltään ole muuttunut. Rajat avataan vielä.
Lisää aiheesta Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa 6. helmikuuta Yle Radio 1:ssä kello 12.10 ja Yle Radio Suomessa kello 14.03.