Maahanmuuttovirastolla on turvapaikanhakuasioita käsitteleviä yksiköitä seitsemällä paikkakunnalla. Osa yksiköistä on perustettu väliaikaisesti purkamaan viime vuoden aikana syntyneitä jonoja.
Vuoden 2015 aikana Suomeen kirjattiin yhteensä 32456 turvapaikanhakijaa kun vuonna 2014 turvapaikanhakijoita oli noin 3500. Vuonna 2009 turvapaikanhakijoita tuli lähes 6000, mutta muuten tulijoiden määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana vaihdellut noin 1500 ja 4000 välillä.
Yli 200 uutta työntekijää palkattu käsittelemään hakemuksia
Maahanmuuttoviraston Rovaniemen turvapaikkayksikkö aloitti loppiaisen jälkeen. Yksikköön palkattiin 22 ylitarkastajaa ja kuusi osastosihteeriä hoitamaan turvapaikanhakijoiden haastatteluja ja lupakäsittelyä.
Tammikuun aikana uusia ylitarkastajia on perehdytetty uuteen toimeen. Turvapaikanhakijoiden kuulemiset on aloitettu helmikuun alussa aiemmin turvapaikkahaastatteluja tehneiden mentoreiden opastuksella.
- Meillä on yhdeksän puhutteluhuonetta ja jos siinä saadaan maksimikapasiteetti käyttöön niin voisi ajatella, että kaksi puhuttelua per huone pystytään päivässä pitämään. Silloin kun haastattelut ovat lyhyempiä niin jopa useampia. Meillä jonkinlaista toimenpidettä odottaa reilu 650 asiaa, kertoo tulosaluejohtaja Mikko Huhtala Rovaniemen Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksiköstä.
Turvapaikkapäätös yksilöllisen käsittelyn tulos
- Me tehdään tapauskohtainen tutkinta ja se vaihtelee hyvinkin paljon. Nopeimmassa tapauksessa päätös tehdään samana päivänä, mutta sitten jos tarvitsee paljon lisäselvityksiä, niin saattaa sitten kestää viikkoja.
Huhtalan mukaan Rovaniemen yksikössä pyritään odottamassa olevat turvapaikkahakemukset käsittelemään noin kolmessa kuukaudessa.
- Tavoitteena meillä on kevään aikana saada tehtyä semmoinen 200-250 päätöstä per kuukausi. Koko Suomen osalta on pyrkimys, että saataisiin tuhat päätöstä viikossa helmi-maaliskuusta lähtien, vahvistaa Huhtala Maahanmuuttoviraston aikataulun turvapaikkahakemusten osalta.