Uuden tutkimustiedon mukaan valtameriin on varastoitunut lämpöä 60 prosenttia enemmän kuin aiemmin on luultu. Tämä merkitsee, että maapallon lämpeneminen on selvästi luultua pidemmällä. Lämpö ei olekaan kadonnut avaruuteen, kuten oli toivottu.

Tutkijat ovat jo kauan tienneet, että maapallon meret imevät itseensä suurimman osan siitä lämmöstä, joka ei ihmisen aiheuttaman kasvihuoneilmiön takia vapaudu avaruuteen.

Tieto merien itseensä imemästä lämmöstä on kuitenkin ollut puutteellista, sillä sitä on kerätty vasta vuodesta 2007 lähtien luotettavalla tavalla. Tätä aikaisemmat tiedot merten fysiologiasta ovat olleet hajanaisia ja puutteellisia.

Yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijoilla oli käytössään uudenlainen tutkimustapa, joka antaa täsmällisemmän tiedon merivesien lämpötilojen muutoksista. Uudet, tarkemmat tiedot antavat pelottavan kuvan maapallon lämpenemisen nopeudesta.

– Olimme ajatelleet, että iso osa ilmakehään päästämästämme hiilidioksidista ei lämmitäkään valtameriä ja ilmastoa. Olimme väärässä. Planeetta on lämmennyt enemmän kuin olimme luulleet. Se [hiilidioksidi] oli piilossa, koska emme osanneet mitata sitä oikein. Mutta siellä se jo oli valtamerissä, sanoi tutkimustyötä johtanut Princetonin yliopiston tutkija Laure Resplandy Washington Post -lehdelle.

Tutkimus on julkaistu Nature-tiedelehdessä.

Ilmastonmuutoksen estämiselle tuli todella kiire

Tieto valtameriin kertyneestä ylimääräisestä lämmöstä merkitsee, että ihmiskunnalla on entistä vähemmän aikaa estää ilmaston lämpeneminen ennen kuin se saavuttaa katastrofaalisen mitan. Lämpenemisen estäminen myös vaikeutuu.

Meret voivat imeä itseensä vain tietyn määrän lämpöä. Kun mitta on täyttynyt, ylimääräinen lämpö jää ilmakehään.

Ilmastotutkijat puhuvat hiilibudjetista. Tämä tarkoittaa sitä, kuinka paljon ihmiskunnalla on varaa enää päästää ilmakehään hiilidioksidia ja muita lämpenemistä kiihdyttäviä kaasuja. Tämä budjetti on uuden tutkimuksen valossa selvästi aiemmin oletettua pienempi.

Lämmennyt merivesi lämmittää omalta osaltaan tulevaisuudessa ilmastoa. Vaikka ihmiskunta kykenisikin saamaan ilmastopäästöt kuriin, meriveden lämmittävä vaikutus säilyy vuosisatojen ajan.

Ylimääräinen lämpö kiihdyttää myös merenpinnan nousua lämpölaajenemisen takia ja koralliriuttojen kuolemaa.

Oma lukunsa on meriveden kemiallinen koostumus. Koska meriin sitoutuu paljon ihmisen ilmakehään laskemaa hiilidioksidia, merivesi muuttuu happamammaksi. Tämä vaikuttaa merieliöstöön esimerkiksi siten, että planktoneläinten kuori heikkenee, mikä voi vaikeuttaa niiden elinmahdollisuuksia. Plankton on merten ekosysteemin ja ravintoketjun perusta.

Yhdysvaltain hallinnon tuottamassa raportissa todetaan, ettei merten happamoituminen ole ollut näin nopeaa 66 miljoonaan vuoteen, kertoo Washington Post.

Uusi tutkimusmetodi

Merten lämpötiloista on vuodesta 2007 lähtien saatu kattavaa tietoa joka puolelle maapalloa sijoitetuilta niin sanotuilta Argo-lautoilta, joita on kaikkiaan 4 000. Tätä ennen meriä koskeva tieto ei ollut yhdenmukaista ja siinä oli aukkoja.

Uudessa tutkimuksessa ei kuitenkaan otettu suoraan huomioon meren lämpötilaa. Tutkijat hyödynsivät fysikaalista perustietoa merivedestä vapautuneen hapen ja hiilidioksidin määristä. Tästä on olemassa kattavaa tutkimustietoa aina vuodesta 1991 lähtien.

Fysiikan lakien mukaan happea ja hiilidioksidia vapautuu vedestä ilmakehään sitä enemmän, mitä lämpimämpää vesi on. Tällä tavoin tutkijat saivat täsmällisempää tietoa meren käyttäytymisestä neljännesvuosisadan ajalta.

– Kun merivesi lämpenee, sen kyky sitoa itseensä näitä kaasuja vähenee, selittää tohtori Laure Resplandy Washington Postille.

– Käytän aina tätä vertausta: kun jätät cokis-pullon aurinkoon, sen kuplat häviävät, hän jatkaa.

Ilmastotavoite karkaa?

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on tuonut ilmi vaikutukset, joita ilmaston lämpeneminen aiheuttaa. YK:n tavoitteen mukaan maailman maiden tulisi pysäyttää globaali lämpeneminen 1,5 asteeseen verrattuna 1800-luvun lopun tilanteeseen. Ilmasto on lämmennyt jo nyt noin yhden asteen.

Ihmiskunnan ratkaisevat vuodet – Jättiraportti: Ilmaston lämpeneminen voidaan rajata 1,5 asteeseen, jos päästöt nollataan ennätysnopeasti

– Jos katsotaan IPCC:n 1,5 asteen tavoitetta, sen saavuttamisessa on suuria haasteita. Tutkimuksemme osoittaa, että tavoite on entistäkin vaikeampi, koska olemme sulkeneet pois helpoimmat polut, sanoi Resplandy BBC:n haastattelussa.

Tutkimuksen mukaan lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen edellyttää neljänneksen nopeampaa päästöjen rajoittamista kuin aiemmin oli ajateltu.

Lue lisää:

"Näitä prosentteja voidaan heitellä" – Ministeri Tiilikaisen mukaan Suomella ei ole lähiaikoina mahdollisuutta päästövähennysten kiristämiseen

5 asiaa, jotka maailman merkittävimmästä ilmastoraportista pitää tietää – ilmastoprofessori: "Olen paatunut ja kokenut, mutta silti järkyttynyt"

Viidessä valtiossa yli 70 prosenttia maapallon koskemattomasta maasta, kertoo tutkimus

1.11. klo 12.45 Uutista korjattu: Raportti on julkaistu Nature-lehdessä, ei Science-lehdessä.

Alexander Hanhikoski komeilee tämän päivän ansio- ja pääomatulojen kärjessä kolmantena. Hänen yhteenlasketut tulonsa viime vuonna olivat lähes 25 miljoonaa euroa, ja ne koostuivat lähes kokonaan kryptovaluutta Ethereumiin tehdyistä sijoituksista.

Kryptovaluutoilla rikastuminen oli helsinkiläissyntyiselle nuorelle miljonäärille itsellekin yllätys.

– Iso osa jopa niistä ihmisistä, jotka on ollut skenessä alkuvaiheesta saakka, tuskin osasi odottaa, että siitä [kryptovaluutasta] tulee näin iso ilmiö, Hanhikoski sanoo.

Kryptovaluutasta hän oli kuullut ystävältään ja sijoittanut Bitcoiniin 20 000 euroa vuonna 2013. Myöhemmin hän vaihtoi Bitcoinit Ethereumiin. Vielä elokuussa 2016 hänen pankkitilillään oli alle 10 000 euroa ja lähes kaikki sijoitusvarallisuus oli kiinni Ethereumissa.

– Vielä joulukuussa 2016 lainasin ystävältä rahaa kattoremonttiin.

Ja sitten tapahtui jotain aivan mullistavaa. Seuraavan puolen vuoden aikana kryptovaluutan potti kasvoi miljoonasta eurosta 25 miljoonaan euroon. Noin neljässä vuodessa kryptovaluuttoihin sijoitettu varallisuus kasvoi tuhatkertaiseksi.

Ohjelmointi kiinnosti jo alakoulussa

Matemaattinen ja tietotekninen tausta auttoi kryptovaluuttojen teknologian ja mahdollisuuksien ymmärtämisessä. Hän on ollut kiinnostunut ohjelmoinnista ala-asteelta saakka, jolloin hän teki koulussa nettisivuja kaverinsa kanssa. Ohjelmoinnistakin tuli tuttua vuosien saatossa.

Hanhikoski on käynyt Päivölän opistossa Pirkanmaalla kaksivuotisen matemaattis-luonnontieteellisen lukion. Teknillisessä korkeakoulussa, sittemmin Aalto-yliopistossa, hän opiskeli tietotekniikkaa vuoden verran, mutta huomasi että yliopisto-opinnot eivät olleet häntä varten.

Hän näki aikaisessa vaiheessa kryptovaluuttojen mahdollisuutena sen, että mitä enemmän ihmiset käyttävät valuuttoja sitä enemmän ne myös vetävät ihmisiä puoleensa.

– Oikeastaan se oli ainoa kiinnostava sijoituskohde, minkä löysin. Siinä oli lupaus siitä, että se kasvaa todella aggressiivisesti tai sitten se menee nolliin, Hanhikoski kuvailee.

Viime vuonna kryptovaluuttojen huima arvonnousu oli yksi vuoden talousilmiöistä. Kryptovaluuttojen yhteenlaskettu markkina-arvo monikymmenkertaistui viime vuoden aikana. Samoin valtavat kurssiheilahtelut ovat olleet tunnusomaista krypto- eli virtuaalivaluutoille. Hanhikosken mukaan kasvua oli tapahtunut ennen viime vuottakin, mutta viime vuosi nosti kryptovaluutat aivan uudelle tasolle. Silloin Hanhikoski päätti myydä sijoituksensa ja tasata riskiä.

Hanhikosken mielestä kryptovaluuttoihin liittyy edelleen huolenaiheita

Kryptovaluuttoihin liittyvät riskit Hanhikoski on tiedostanut, sillä kaikessa sijoittamisessa on riskinsä. Monien maiden keskuspankit ja viranomaiset ovat varoittaneet virtuaalivaluuttoihin liittyvistä riskeistä niiden yleistyttyä.

– Kryptovaluuttoihin on kohdistunut historiallisesti muutamia merkittäviä riskitekijöitä. Yksi on itse protokolla, että siitä löytyy joku aukko, joka ei toimi.

Toisena hän mainitsee myös lainsäädännön mahdollisen tiukentumisen, joka olisi hidastanut kasvua. Kolmas riskitekijä on ollut riittävä käyttöaste, jotta kryptovaluutta olisi mielenkiintoinen. Ei pelkkä hyvä teknologia takaa mitään ilman riittävää määrää käyttäjiä.

– Aika isoksi osaksi nämä ovat edelleenkin huolenaiheita. Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on hyvin spekulatiivista, kun sitä ei voi perustaa mihinkään fundamentteihin, kuten vaikka tavallisissa yhtiöissä, joissa voi katsoa tulevien vuosien kassavirtaa, liikevaihtoa ja liikevoittoa, hän sanoo.

Riskit konkretisoituivat vuonna 2016, kun kryptovaluutan kurssi, johon hän oli sijoittanut lähes kaiken omaisuutensa tipahti 50 prosenttia yhden päivän aikana. Kahden miljoonan kryptosijoituksista katosi puolet.

Ulkomailta puhelimitse tavoitettu Hanhikoski ei halunnut paljastaa, mihin hän aikoo sijoittaa jatkossa miljoonavarallisuuttaan. Hän oleskelee parhaillaan ulkomailla, mutta ei kerro, onko hänellä aikeita muuttaa ulkomaille.

Hän toimii edelleen rahansiirtoyrityksensä Pikasiirto.fi-palvelun omistajana ja pyörittää sen toimintaa. Sen taustalla oleva Bittisiirto eriytettiin konserniksi. Yritykset toivat taloudellista turvaa, joka teki mahdolliseksi suuremman riskin kryptovaluutoissa, mutta ne eivät millään tavalla liity kryptovaluuttoihin, Hanhikoski huomauttaa tiedotteessa.

Hanhikoski on 32-vuotias, syntynyt ja asunut suurimman osan elämästään Helsingissä.

Mehu- ja smoothiebaari Jungle Juice Barin toimitusjohtaja Noora Fagerström, 32, on yksi menestyneimmistä nuorista naisista valtakunnallisesti tuhannen rikkaimman suomalaisen joukossa. Hänen pääomatulonsa olivat yhteensä reilu 1,8 miljoonaa euroa ja yhteensä hän tienasi yli 1,9 miljoonaa euroa.

Fagerström kertoo yllättyneensä siitä, että tuhannen joukossa oli niin vähän nuoria naisia.

– Rohkeus lähteä yrittämään on huonompi naisilla. Yksi syy voi olla lasten hankkiminen. Mietin itsekin, kuka lapsia hoitaa. Asioilla on kuitenkin aina jotenkin tapana järjestyä.

Fagerström ei pelkää puhua menestyksestään, vaikka pärjääminen tuhannen eniten tienaavan listalla tulikin hänelle yllätyksenä.

– Köyhyys ja rikkaus ovat arkoja puheenaiheita. Meilläkin meni alkuaikoina huonosti. Ihmiset pelkäävät reaktioita, mitä siitä tulee, kun kertoo omasta taloudellisesta tilanteestaan.

Virheiden ei saa antaa lannistaa. Johtamistaitoni olivat vielä 24-vuotiaana heikolla tasolla. Kuvittelin, että tiedän asioista. Noora Fagerström, Jungle Juice Barin toimitusjohtaja

Fagerström perusti Jungle Juice Barin vuonna 2010 yhdessä miehensä kanssa. Hän urheili paljon, mutta koki, ettei mistään löytynyt terveellistä ja täyttävää ruokaa kohtuullisella hinnalla. Ihmisten kiinnostus terveellisiin elämäntapoihin on ollut avain menestykseen.

– Jokaisella ihmisellä on oikeus syödä hyvin tulotasosta huolimatta.

Fagerströmin mukaan yrityksen alku ei ollut kuitenkaan helppo. Kilpailutilanne oli vuosia sitten herkkä. Hän kertoo epäonnistuneensa useita kertoja.

– Virheiden ei saa antaa lannistaa. Johtamistaitoni olivat vielä 24-vuotiaana heikolla tasolla. Kuvittelin, että tiedän monista asioista paljon. Huomasin, etten kuitenkaan ollut tyytyväinen.

Silloin Fagerström ymmärsi, että epäonnistumisten taustalla oli se, ettei hän kuunnellut muita tarpeeksi. Samalla Fagerström yritti selviytyä kaikesta itse.

Fagerströmin kolme parasta vinkkiä menestykseen

1. Kuuntele muita

Fagerströmin tärkein neuvo taloudelliseen menestymiseen onkin muiden kuuntelu. Hän on itse oppinut tämän kantapään kautta.

– Yrittäjät ovat niin lukossa itsensä kanssa, että eivät edes halua kuunnella muita.

Kun uskaltaa kuunnella muita, työntekijät uskaltavat tuoda näkemyksiään paremmin esille.

– Kun on tyytyväiset työntekijät, se heijastuu asiakaspalveluun ja koko yrityksen kulttuuriin.

2. Kouluta ja kehitä itseäsi

Fagerströmin mukaan on tärkeää ymmärtää se, ettei kaikesta tiedä kaikkea. Asioista voi aina oppia lisää. Hän kertoo esimerkiksi käyvänsä paljon koulutuksissa, seminaareissa ja tapahtumissa verkostoitumassa.

– Olen tutustunut vuosien aikana moniin ravintola-alan yrittäjiin ja päättäjiin. Soitan yleensä jollekin, miten olette hoitaneet tämän, kun en itse tiedä vastausta. Jos joutuu yksin päättämään kaikesta, on vaikeaa menestyä.

3. Tee suunnitelma – jos se ei toimi, muista varasuunnitelma

Fagerström kertoo, että hän pohtii aina suunnitelmia ja varasuunnitelmia, jos asiat eivät menekään niin kuin hän on ajatellut.

– Kun olet yhtäkkiä suunnitellut näin ja myynti meneekin toisella tavalla, siinä pitää olla varasuunnitelma mietittynä.

Fagerströmin mukaan ihmiset stressaavat helposti pienistäkin asioista, kun suunnitelmat eivät mene aina niin kuin ensin ajattelee.

– Epäonnistumiset opettavat, hän muistuttaa.

Lue myös:

Bitcoin teki 28-vuotiaasta miljonäärin – 500 euron sijoituksella 2 miljoonan euron tulot

Katso 1 000 suurituloisimman lista – Jopa puolet kymmenestä kärkinimestä Supercellistä

Nämä nuoret alle 30-vuotiaat miljonäärit tienasivat eniten viime vuonna – ykkösenä uusi nimi Tuomo Riekki

Tubettajien tulot huimassa kasvussa – parhaiten tienaa TheRelaxingEnd-pelikanavan kasvoton tekijä

Viime vuoden kovatuloisin nainen Ulla Sjöström on säveltäjä Kaija Saariahon pikkusisko – Myivät isänsä perustaman bunkkerifirman kilpailijalle

– Tämä on hyvin perinteinen, laadukasta materiaalia ja tämän kanssa on helppo päästä tunnelmaan ja antaa mielikuvituksen laukata. Tässä on samassa hieromasauva sekä klitoriskiihotin, seksiväline-esittelijä Sarianna Koivumäki kertoo tottuneesti ja pyörittelee hieromasauvaa käsissään.

Alkoivatko korvat jo punottaa?

Vaikka seksivälineistä puhutaan koko ajan enemmän ja avoimemmin, Koivumäen mukaan ihmisillä on edelleen hyvin erilaisia reaktiota, kun lelut nostetaan pöydälle.

"Minä en ainakaan tarvitse, minulla on hyvä seksielämä"

Seksiväline-esittelyissä Sarianna Koivumäki esittelee välineitä ja vastailee asiakkaiden kysymyksiin. Seksiväline-esittelijä on tyypillinen vieras esimerkiksi polttareissa.

Koivumäen mukaan tilaisuuksissa on lähes aina joku, joka kertoo olevansa parisuhteessa eikä sen vuoksi tarvitse välineitä.

– Tuollaisesta kommentista tulee ensimmäisenä mieleen, että heidän kotona ei puhuta ollenkaan seksistä. Se on lähetyssaarnaajaa ja hiljaista, eikä siitä puhuta mitään ennen eikä jälkeen, seksiväline-esittelijä Sarianna Koivumäki sanoo.

Sexpon seksuaaliterapeutti Veera Uusoksa painottaa, että seksissä ei tarvitse tehdä mitään, mitä ei halua.

– Jos aidosti kokee ettei halua tai tarvitse seksivälinettä suhteeseen, niin ei sellaista tarvitse väkisin kokeilla.

Uusoksa myös uskoo, että seksilelut voivat tietyissä tilanteissa parantaa seksielämää.

– Tutkimuksissa on havaittu, että leikkisyys ja avoimuus korreloivat vahvasti kokemukseen, että seksielämä on hyvää.

Sarianna Koivumäki haluaa rohkaista parisuhteessakin olevia kokeilemaan uutta. Välineet voivat tuoda piristystä ja uusia ideoita suhteeseen.

– Voihan se olla, että nauttii seksistä toisen kanssa ilman välineitä, mutta ei se tarkoita, että seksileluja tarvitaan vain silloin, kun seksi on huonoa, Koivumäki sanoo.

"Minulla on jo nämä kaikki, mitä voisin kokeilla seuraavaksi"

Seksivälineet ovat joillekkin myös luonnollinen ja tärkeä osa seksiä niin yksin kuin kumppanin kanssa.

– Seksivälinekutsuilla on aina yksi henkilö, jolta löytyy jo kaikki välineet, Sarianna Koivumäki kertoo.

Seksuaaliterapeutin Uusoksan mukaan seksilelujen suuri määrä kertoo lähinnä ihmisen kokeilunhalusta ja siitä, että seksistä välineiden kanssa nauttii. Se ei kuitenkaan vähennä perinteisestä seksistä nauttimista.

–Välineet voivat olla eri tarpeeseen. Eihän kukaan ihminen pysty samaan kuin vibraattori, jossa on kymmenen erilaista värinää.

Seksilelujen aktiivisesta käytöstä ei Uusoksan mukaan ole haittaa. Paikat voivat kuitenkin puutua, jos välineitä käytetään paljon, mutta haitta ei ole pysyvä.

Joillekin lelut voivat olla myös keräilyesineitä.

– Toiset keräävät kirjoja, toiset legoja ja toiset seksileluja.

"Lelut kiinnostavat, mutta arkailen hankkia sellaista"

Seksiväline-esittelijän Sarianna Koivumäen mukaan ihmisiä kiinnostaa, millaisia seksileluja on tarjolla ja millaiseen tarkoitukseen niitä käytetään. Moni kiinnostunut aloittelija pohtii myös, mistä kannattaa lähteä liikkeelle.

Koivumäki sanoo, että siihen, millainen väline aloittelijan kannattaa hankkia, on mahdoton vastata. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja nauttivat erilaisista asioista. Hän kehottaa ihmisiä kysymään itseltään, mitä haluaa ja mikä kiinnostaa.

– Jos on parisuhteessa, ensimmäisenä kannattaa jutella kumppanin kanssa kotona ja kertoa, että haluaa kokeilla jotakin, ja silloin voi myös yhdessä miettiä asiaa.

Myös seksuaaliterapeutti Veera Uusoksa kehottaa vain kokeilemaan, jos kiinnostusta löytyy.

– Haluaisin rohkaista ihmisiä menemään kauppaan, kutsuille tai seksuaalineuvojalle, jolloin saa asiantuntijan apua, jota netistä tilatessa ei saa, Uusoksa sanoo.

"Välineet eivät kiinnosta ollenkaan, ne jopa ällöttävät minua"

Ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä. Seksiväline-esittelijän Sarianna Koivumäen mukaan seksivälineet eivät sovi kaikille eikä siinä ole mitään väärää.

– Jos asenne kuitenkin on, että “hyi olkoon”, ehkä kannattaisi mennä sen mukavuusalueen ulkopuolelle.

Sexpon seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan mukaan mieltymyksiin vaikuttavat luonteen lisäksi myös tottumukset. Hänen mukaansa vahvaa negatiivista reaktiota olisi kuitenkin hyvä tutkailla ja miettiä, mihin se liittyy.

– Tietenkään ei tarvitse lähteä jahtaamaan sellaista, mikä ällöttää. Lisäksi on hyvin loogista, että jos jokin asia inhottaa, se ei tunnu hyvältä.

Sarianna Koivumäen mukaan välineet voivat kuitenkin herätellä seksuaalisia haluja uudella tavalla.

– Jos ei ole ollut minkäänlaista seksuaalista aktiviteettia aikoihin, siihen voi tottua. Välineillä voi muistella omaa seksuaalisuutta ja pitää myös yllä seksuaaliviettiä.

"Miksi meidän pitäisi hankkia leluja, enkö riitä tällaisena?"

Joskus henkilö voi olla mustasukkainen seksivälineille, joita kumppani käyttää yksin tai toivoo käytettävän yhteisissä leikeissä. Sarianna Koivumäki kertoo, että tällöin voidaan kokea lelun olevan korvike tai ettei riitä puolisolleen sellaisena kuin on. Hän uskoo, että kyse on tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta.

– Ei se tee toisesta vähempää, jos kumppani käyttää seksivälinettä. Välineitä voi käyttää esimerkiksi etäsuhteessa tai silloin, jos kumppani ei halua seksiä, Koivumäki sanoo.

Seksuaaliterapeutti Veera Uusoksan mukaan seksilelua ei tulisi verrata itseensä tai kumppaniin. Ne ovat erillisiä asioita. Jos seksivälineitä haluaa käyttää yksin ollessaan, sen ei pitäisi vaikuttaa seksiin kumppanin kanssa.

– Jos haluaa sen seksiin mukaan, se ei tarkoita, että olisi kumppaniaan vaihtamassa. Jos hän olisi miestä vaihtamassa, hän varmaan olisi vaihtanut sen jo.

Isoista sieraimista kohoaa lämmin höyry.

Pakkasen kovettama maa rutisee suomenhevosen kavioiden alla ja tämän kesän varsa hakeutuu lähemmäs sen emää. Anita Viitanen lähestyy ravuritamma Mantelia ja naisen tuttu ääni saa hevosen höristämään korviaan. Ytimiin iskevässä vinkassa on jo hiipivän talven tuntua.

Viitanen asettaa viileän poskensa lepäämään niin tutulle ja lämpimälle turvalle. Hän henkäisee tuoksua, jonka hän haistoi ensimmäistä kertaa niin pienenä, ettei sinne saakka yllä edes muisti.

Myöhemmin hän on kuullut, kuinka perunalaatikkoon pakattu pieni Anita-tyttö kulki metsätöihin isänsä kanssa työhevosen vetämässä lavakärryissä ja isompana tukkikuorman päällä istuen.

– Ei sinne nykypäivänä kukaan varmaan lastaan päästäisi. Se oli sitä aikaa, Viitanen sanoo hymyillen.

Ei ole ihme, että hänestä varttui nainen, jota voisi tituleerata yhdeksi tunnetuimmista suomenhevosten värikasvattajista. Viitanen haluaa olla mukana pelastamassa alkuperäisen Suomessa kehitetyn hevosrodun harvinaisia värejä – ja niin hän on tehnytkin. Keuruulla sijaitsevan punaisen kotitalon pihapiirissä asuu kirjava joukko suomenhevosia: voikkoja, kimoja, päistärikköjä ja kirjavia sabinoja.

Keltaisen tallirakennuksen takana olevasta aitauksesta uteliaana kurkistaa lähes valkea sinisilmäinen hevonen, tuplavoikko. Ohuen lumipeitteen saaneen maan keskellä ylväänä patsasteleva Lakeuden Valotarkin on suomenhevonen, vaikkei ihan heti uskoisi. Täysin samanlaisia on olemassa yhteensä vain neljä kappaletta.

Jotkut suomenhevosen värit ovat harvinaisia, mutta hiljalleen myös perinteinen hevosrotu on muuttumassa entistä vähälukuisemmaksi.

Pitääkö olla huolissaan?

Suomenhevosten määrä on laskenut viimeisten vuosikymmenten aikana tuntuvasti.

Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907 (Suomenhevosliitto). Sittemmin suomenhevoselle on vakiintunut neljä eri jalostussuuntaa: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Nykyisin rotua käytetään paljon myös sosiaalipedagogisissa tehtävissä.

Alun perin suomenhevosen värit (Hippos) olivat hyvin laajat. Kun suomenhevosia ryhdyttiin kantakirjaamaan 1900-luvun alussa (Maatilan Pellervo), valittiin tavoitteeksi ruskea tai punaruskea rautias (Suomen ratsut ry). Rotumääritelmä ja värit yksinkertaistuivat.

Suomenhevosia on ollut eniten 1950-luvulla (Suomen ratsut ry) eli noin 408 000. Vähiten niitä on ollut koko sen tunnetun historian aikana vuonna 1987, jolloin niitä oli vain 14 000. Sen jälkeen suomenhevonen oli mukana maa- ja metsätalousministeriön uhanalaisten rotujen listalla. Tällä hetkellä suomenhevonen ei ole kyseisellä listalla (Etelä-Saimaa).

Nyt populaation koko on alle 20 000 yksilöä.

Vuosittain syntyy hädin tuskin tuhat varsaa, kun vielä kymmenen vuotta sitten Hippoksen julkaisemassa Tulevaisuuden suomenhevonen -esiselvityshankeessa tavoitteena oli tuplamäärä. Siihen ei ole päästy enää pitkään aikaan.

– Astutettuja tammoja on noin 1 700. Ollaan aika paljon jäljessä siitä tavoitteesta, joka silloin oli ideaali koko populaation eteenpäin kehittämisen kannalta, Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

Toisaalta kymmenen vuoden takainen tavoitteenasettelukin on hänen mukaansa kohtuuton.

– Ne ovat sellaisia lukemia, joissa ei ole päästy suomenhevosen historiassa kuin todella kauan aikaa sitten. En näe realistisena, että lukemat olisivat niin suuria tällä hetkellä, Mäenpää toteaa.

Nykyhistorian parhaimmissa syntyvyyslukemissa oltiin 1990-luvun alussa. Silloin syntyi hieman alle 1 800 varsaa. Määrästä on tultu reippaasti alaspäin.

Ahtaasta tilanteesta kertoo sekin, että perinteinen hevosrotu on noussut viime aikoina otsikoihin toistuvasti.

Suomenhevosliitto kertoi lokakuun puolivälissä verkkosivuillaan, kuinka suomenhevosten astutusmäärät ovat kääntyneet laskuun kolmen vuoden nousun jälkeen. Viimeisimmäksi hevospiireissä kuohahti, kun Hevosurheilu-lehti uutisoi Ypäjän hevosopiston luopuvan suomenhevosista.

Muun muassa Suomen ratsut ry kysyi opiston hallitukselta julkisessa lausumassaan, onko vaarana, että päätöksen myötä harvinaisia sukulinjoja kuolee sukupuuttoon?

Hippoksen jalostusjohtaja rauhoittelee hevosväkeä.

– Vielä tällä hetkellä ei olla siinä tilanteessa, eikä tilanne ole vielä huolestuttava. Kun kyseessä on suljettu populaatio, niin aina pitää kuitenkin kiinnittää huomiota, että miten jalostussuunnitelmia ja parituksia populaation sisällä tehdään, Minna Mäenpää sanoo.

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen kertoo, että suomenhevosten varsamäärän laskeminen näkyy jo suoranaisesti hänen työssään.

– Kyllä suomenhevosen puolesta pitää ja kannattaa olla huolissaan. Keski-Suomen alueellakin varsamäärät ovat laskeneet kymmenen vuoden aikana.

Suurin osa, noin 70 prosenttia, suomenhevosista on tällä hetkellä ravihevosia eli juoksijoita. Viimeisen 10–20 vuoden aikana suurimman nousun on tehnyt ratsusuunnan suomenhevonen, joita on noin 20 prosenttia kokonaismäärästä.

– Tänä vuonna näyttää, että jäädään astutuksen osalta myös siitä lukemasta alas. Viime vuonna 18 prosenttia oli ratsusuunnan orilla astutettuja tammoja. Tänä vuonna vastaava luku on 14 prosenttia. Pienemmät suunnat, pienhevonen ja työsuunnan hevonen, jäävät noin kolmeen prosenttiin käytetyistä oreista, Mäenpää toteaa.

Anita Viitanen on seurannut uutisointia surullisena, mutta toiveikkaana.

– Hyvä kun asia on nostettu pöydälle ja siitä keskustellaan. Uskon kuitenkin, että meitä vannoutuneita kasvattajia on niin paljon, ettei suomenhevonen katoa. Mutta kyllä tähän asiaan pitää jollain tavalla tarttua, Viitanen sanoo.

Seuraavaksi onkin pohdittava, mikä hevosten määrän laskemiseen on vaikuttanut ja kuinka paljon se lopulta näkyy sukulinjojen kapenemisena? Ja ennen kaikkea: mitä asialle tulisi tehdä?

"Jos päistärikötkin olisivat kuolleet, ne eivät olisi ikinä palanneet"

Vaalean Lakeuden Valottaren perässä köpöttelee sen tummakarvainen tämän kesän varsa, joka on väritykseltään kuin eri puusta veistetty.

– Valottarella on lisäsävynä perlino, eli se kantaa mustaa geeniä. Sen varsa on mustanvoikko, Viitanen juttelee hevosia katsellen.

Harvinaisuuksillakin on paikkansa suomenhevosten joukossa. Jos tietty väritys häviää, sitä ei enää ikinä saa takaisin. Niin on käynyt jo hiirakolle, ja täpärällä oli käydä myös voikolle ja päistärikölle.

– Kyllähän se niin on, että kun ne kuuluvat rotuun, niin niitä pitäisi pitää myös yllä, Viitanen toteaa.

Vuosikymmeniä sitten nuoren Anita Viitasen silmät syttyivät ja sydämessä pamppaili joka kerta, kun hän tarkkaili suomenhevosorin Holotnan käyskentelyä raviradan laidalla.

– Se oli ihana voikko ori, hyvärakenteinen ja hyväkäytöksinen. Ei nyt ihan huippuravuri, vaan ihan OK. Sitä minä aina seurailin ja ajattelin, että kun tuollaisen palomiino-voikko-orin saisi. Siitä ajatus värikasvattamiseen lähti, Viitanen muistelee hevosten pitäessä hirnahtelukonserttia taustalla.

Voikkojen kanta oli siinä vaiheessa pieni. Voikkoja suomenhevosia oli virallisesti Suomessa ja koko maailmassa rekisteröitynä vuonna 2001 vain neljä: kolme tammaa ja yksi ori (Kokkomäen talli). Siksi voikon saaminen omaan talliin oli suoranainen ihme.

Holotnan tytär Halokeeni oli yksi näistä harvinaisista tammoista. Viitanen iski silmänsä juuri siihen.

– Olin aina vähän myöhässä kaupantekohetkestä. Vihdoin ja viimein Päivi Lantta Haminasta sen myi minulle, Viitanen kertoo.

Vuonna 2002 Halokeeni sai ensimmäisen jälkeläisen, Veikon.

Voikko väri onnistuttiin pelastamaan, ja Viitasen mukaan niitä on tällä hetkellä mahdollisesti jopa satoja.

Sen sijaan päistärikön eri sävyjä on olemassa tällä hetkellä suomenhevosissa alle 20. Ruunikon päistärikön, Taika-Varpun, kaltaisia suomenhevosia on maailmassa yhteensä viisi. Yksi niistä on sen tämänkesäinen varsa.

– Hänellä ei ole vielä nimeä. Ristiäiset on itsenäisyyspäivänä luvattu, Viitanen juttelee katsoessaan emänsä kylkeen liimautunutta pienokaista.

– Jos päistärikötkin olisivat kuolleet, ne eivät olisi ikinä palanneet.

"Luoja luo väriä, jos se on mahdollista"

Veri on vetänyt aina Anita Viitasta kasvattamisen ja jalostamisen pariin. Ensin tulivat lehmät, sitten hevoset. Ennen internetin valtakautta hän vietti iltansa selaten valtavia painettuja kantakirjoja.

– Se oli iltapuhdetyötä. Silloin sukukirjat olivat paksuja kuin raamatut, Viitanen sanoo.

Nykyisin kaikki maailman tieto on helposti saatavilla netistä.

– Kun on kiinnostus, niin kyllä tiedon aina kaivaa.

Hän on oppinut kaiken tänä päivänä tietämänsä lukemalla, tietoja penkomalla ja hevosten kanssa toimimalla sekä niitä seuraamalla.

– Silmämääräisesti katson hevosta, että sen pitää olla hyvännäköinen ja hyvärakenteinen. Tutkin sukupuuta hyvin tarkkaan kauas taaksepäin. Emälinja on tärkeä. Isät ovat aina hyviä, mutta myös emälinja täytyy aina katsoa kohdalleen.

Vaikka Viitasta kutsutaan värikasvattajaksi, ovat etusijalla kaikki muut hevosen ominaisuudet kuin väri: terveys, liikkuvuus ja rakenne. Luonne on yleensä jo lähtökohtaisesti hyvä, eikä vihaisia hevosia ole tullut vastaan.

– Sitten luoja luo väriä, jos se on mahdollista, hän sanoo epäröimättä.

1980- ja 1990-lukujen taitteessa Viitanen hankki ensimmäiset kaksi siitostammaa. Alusta saakka oli selvää, etteivät hevoset seiso Kokkomäen tallilla toimettomina.

– Ajattelin, etteivät ne täällä nyt jouten päiten ole. Tallille tuli ratsastusvaellustoimintaa. Ravisukuisia kun tammat olivat, niin alettiin myös kilpailla niillä.

Hevosten kanssa pitää tehdä ja touhuta.

– Täällä on pääosin ravureita sekä ratsu- ja varsakasvatusta. Vaellusratsuna toimivat kaikki. Välillä tammat tekevät varsan ja sitten taas lähdetään. Meillä ei ole joutilaita hevosia lainkaan.

Suomenhevosten lisäksi tallilta löytyy yksi lämminverinen – poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Suomalaisten hevonen

Ahkera, kestävä, ystävällinen, turvallinen. Rehti ja suora. Meidän suomalaisten hevonen.

Niin Anita Viitanen kuvailee suomenhevosta, johon hän on kasvanut kiinni sydänjuuriaan myöten – siitä hetkestä, kun savottanuotiolla istuessa tulen rätinää säesti työhevosen rauhoittava tuhina ja kavioiden kopse.

– Koko tässä hommassa on parasta se yhteys, minkä voi saada hevosen kanssa toimiessa. Voimallahan ei pärjää, vaan jää heti paikalla toiseksi. Se on sanaton kieli, pienet eleet.

Kun hän itse päätti alkaa kasvattaa hevosia, rotuvalintaa ei tarvinnut kauan miettiä.

– Se oli jotenkin itsestään selvää.

Eikä Anita Viitanen ole voimakkaan tunteensa kanssa yksin. Ei tarvitse olla edes hevosharrastaja, että tietää rodun merkityksen Suomen historiassa. Suomenhevonen on saanut kansallisaarteen leiman.

Mutta mikä on rakkaan hevosen tulevaisuus?

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen sanoo, että hiipuminen on ollut tiedossa jo pidempään.

– On vain ehkä odotettu, että kyllä se elpyy ja lähtee nousuun. Nyt on todettu, ettei lähde. Pitäisi tehdä korjausliikkeitä. Kasvattajia pitäisi tukea, Piirainen sanoo.

Kansallista kotieläintukea ei maksettu hevosten kasvattajille enää vuonna 2015 Etelä-Suomen alueella ja kaksi vuotta sitten sen maksu loppui myös muualle Suomeen (Hevosalan osaamiskeskus Hippolis).

Pääosa Suomen kasvattajista on harrastajia, eikä hevosten pitäminen ole halpa lysti. Piiraisen mukaan sitä kuvaa parhaiten lausahdus: "rakkaudesta lajiin".

– Yleensä hevosurheilu pohjautuu ruohonjuuritasolla amatööreihin ja harrastajiin. Ammattilaisia on vähän. Harrastajat pitävät hevosurheilua aika pitkälle hengissä Suomessa, Piirainen muistuttaa.

Anita Viitanen sanoo, että kotieläintuen puuttuminenkin näkyi voimakkaasti monen kasvattajan kukkarossa. Eikä se ole suinkaan ainoa tulonlähde, joka on huvennut.

– Ravipalkinnot laskivat jyrkästi muutama vuosi sitten ja se vaikutti monen talouteen, Viitanen sanoo.

Nykypäivän kasvattajaprofiili myös muuttuu paljon.

– Aikaisemmin suomenhevoskasvatusta on tehty maatilojen yhteydessä. Se on ollut maatilojen luonnollinen sivuelinkeino. Maaseudun ja maaseutuyrittäjyyden myllerryksen myötä se on muuttunut, Mäenpää sanoo.

Suurin osa joutuu pitämään hevosia maksullisella tallipaikalla, eivätkä uudet kasvattajat välttämättä itse pidä tammoja, vaan kasvatustoimintaan haetaan erilaisia palvelumuotoja.

Kapenevat sukulinjat

Hevosmäärän väheneminen kaventaa väistämättä sukulinjoja. Vielä tällä hetkellä ollaan melko hyvässä tilanteessa, sillä koko populaatiossa sukusiitosprosentti on noin neljän prosentin luokkaa.

– Huolestuttavia ja huomioimisenarvoisia ovat muutamat seikat: sukulaistumisen vauhti sukupolvien välillä on kiihtynyt jonkin verran viimeisten vuosikymmenten aikana. Olemme menossa siihen, että sukulaisuus tulee lisääntymään populaatiossa, Minna Mäenpää arvioi.

Hippoksen strategiaan on kirjattu, että suomenhevosen monimuotoisuudesta ja elinvoimaisuudesta huolehtiminen on keskeinen asia. Sukusiitosprosenttien vertailua helpottaa Hippoksen jalostustietojärjestelmä Heila.

– Jos teet hypoteettisia parituksia jollekin yhdistelmälle, niin sukusiitosprosentti löytyy sieltä nähtäväksi. Suosituksena on alle 6.25, Mäenpää selostaa.

Aikoinaan Hippos määritteli, että vuosittain astutuskäytössä on 150 tammaa per ori. Nyt, kun määrät ovat tulleet alaspäin, on keskusteltu siitä, onko määrä sopiva.

– Asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia tai yksiselitteisiä. Se ei ratkaise asiaa kokonaan, että lähtisimme rajoittamaan jonkun tietyn orin käyttöä vuositasolla. Huippuorin pojat nousevat suosittujen orien listalle. Näitä asioita on tarkasteltava kokonaisuutena, Mäenpää toteaa.

Hänen mukaansa suomenhevosessa tarvitaan jatkossa sekä määrää että laatua.

– Molempien kautta saadaan lisää uusia ihmisiä hevosen ympärille, mikä on erittäin tärkeää.

Jalostusjohtaja luottaa siihen, että suomenhevonen säilyy ja pitää asemansa vielä pitkään.

– Kohtuullisen luottavaisin mielin voidaan mennä kohti tulevaisuutta. Toivon, että jokainen kasvattaja valintoja tehdessään muistaisi, ettei mentäisi pelkästään huippusuorituksilla eteenpäin, vaan otetaan huomioon kestävyys- ja terveysominaisuudet sekä tulevan varsan sukusiitosprosentti.

"Tämä on varmaan uskonasia"

Anita Viitaselle on selvää, että hänen sydämensä sykkii hevosille loppuun saakka, eikä hän ole lopettamassa työtään harvinaisten värien pelastamiseksi.

Hänen tavoitteensa on kasvattaa hyviä ja kauniita hevosia tinkimättä käytettävyydestä.

Minna Mäenpään mukaan värikasvattajan toiminta tuo parhaimmillaan mahdollisuuden eri sukulinjojen säilyttämiseen ja monimuotoisuuden vaalimiseen. Kaikki kasvattaminen on hyvästä, jos samalla pidetään yllä suomenhevosen tärkeimpiä ominaisuuksia.

Hevosjalostusliiton Keski-Suomen toiminnanjohtaja Sari Piirainen on samoilla linjoilla.

– Anita tekee arvokasta työtä. Jokainen, joka kasvattaa, tekee arvokasta työtä, Piirainen sanoo.

Anita Viitanen kertoo tekevänsä paljon yhteistyötä muiden kasvattajien kanssa. Heistä on kasvanut tiivis tukiverkosto, joiden kanssa vaihdetaan kuulumisia ja kuvia – välillä varsojakin.

Isoin yhteistyön muoto on astutustoiminta.

– Onneksi on paljon hyviä kasvattajia, jotka tekevät määrätietoista työtä, hän kiittelee.

Mutta riittääkö tekijöitä vielä tulevaisuudessakin?

– Tämä on varmaan uskonasia. Haluan uskoa niin, Viitanen sanoo lämpimästi hymyillen.

Litteä hyönteinen tunnusteli pitkillä tuntosarvillaan tietään lahopuun kaarnan alla nykyisessä Myanmarissa 99 miljoonaa vuotta sitten.

Liitukaudella hallitsivat dinosaurukset, mutta Propiestus archaicus -hyönteisen ahtaassa minimaailmassa niillä ei ollut merkitystä. Kohtaloksi koitui pihkapisara, johon ötökkä jäi kiinni.

Vuosimiljoonat tekivät tahmasta meripihkaa, joka säilytti uhrinsa fossiilin erittäin hyvässä kunnossa.

Hyönteinen, jolla on pituutta vain kolme millimetriä, on odottamaton todiste ajalta, jolloin maapallon ainoasta supermantereesta olivat hitaasti syntymässä nykyiset seitsemän mannerta.

Pangea-manner oli puristunut yhteen noin 335 miljoonaa vuotta sitten ja alkanut taas hajota 160 miljoonaa vuotta myöhemmin. Propiestus archaicus taapersi Gondwana- ja Lauraasia-mantereiden aikana. Ne olivat muodostuneet Pangean hajottua.

Iso heimo, pieni suku

Propiestus archaicus kuului suureen kuoriaisheimoon, lyhytsiipisiin. Lajeja tunnetaan maailmasta miltei 64 000 ja Suomestakin noin 900.

Heimon Piestus-suvun lajeja sen sijaan elää tänä päivänä vain Etelä-Amerikassa, yhtä Arizonasta tavattua lajia lukuun ottamatta.

Noista Piestus-suvun nykyjäsenistä tuli muinaiselle kuoriaiselle nimi, joka viittaa niin sukuun kuin muinaisuuteen.

Löytö on heimonsa vanhimpia, kertoo tutkimusta johtanut Shuhei Yamamoto yhdysvaltalaisesta luonnonhistoriallisesta Fieldin museosta.

Fossiilit voivat ratkaista kiistoja

Myanmar ja Etelä-Amerikka sijaitsevat nykyisin maapallon vastakkaisilla puolilla. Propiestus archaicus kuitenkin osoittaa, että sen elinaikana molemmat olivat osa Gondwanan megamannerta.

Tutkijoilla on jokseenkin selvä kuva alueista, jotka kuuluivat Gondwanaan, mutta sen hajoamisen aikataulusta ei olla läheskään yhtä yksimielisiä.

Kiistoihin etsitään ratkaisua juuri fossiileista, myös niin pienistä kuin Propiestus archaicus.

Meripihkalaakso tunnetaan myös tiikereistä

Myanmarista tunnetaan satoja tuhansia meripihkaan fossiloituneita hyönteisiä. Vaikka niitä on paljon, harva huomaa ne.

Tarvitaan harjaantunut silmä havaitsemaan, että harmaa pikkukivi onkin meripihkaa, sillä luonnossa se ei hohda kiillotetun korun tavoin.

Yleensä löydöt päätyvät koruntekijöille ja tutkijoille kaivostyöläisiltä, jotka etsivät niitä varta vasten.

Propiestus archaicusin sisältävä meripihkanpalanen löytyi Hukawngin laaksosta Pohjois-Myanmarista. Laakso tunnetaan meripihkansa lisäksi maailman suurimmasta tiikerien suojelualueesta.

Yamamoto kiillotti kolikon kokoisen palasen, hioi sen sisällön hyvin varovasti hiekkapaperilla näkyville ja yllättyi.

– Löytö on varsin varma todiste hämmästyttävästä maayhteydestä. Se tukee erinomaisesti hypoteesiamme, jonka mukaan Myanmar on aikoinaan sijainnut eteläisellä pallonpuoliskolla, Yamanoto sanoo.

Tutkimus on ilmestynyt Journal of Systematic Palaeontology -lehdessä.

Monet suomalaiset ovat iloinneet Euroopan komission suunnitelmasta luopua kellojen siirtelystä. Belgiassa aloite on myös huolettanut, koska maa saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä eri aikavyöhykkeelle kuin naapurinsa.

Euroopan unionin jäsenmailla on nimittäin oikeus itse päättää, noudattavatko ne jatkossa nykyistä talvi- vai kesäaikaa, EU-kirjeenvaihtaja Petri Raivio kertoo Mistä maailma puhuu -podcastissa. Lopputuloksena voi olla aikavyöhykkeiden sekamelska Keski-Euroopassa.

– Tämä avaa tietyllä tavalla Pandoran lippaan, Raivio sanoo.

Ylipäätään kellojen siirto on herättänyt intohimoja lähinnä Pohjois-Euroopassa. Osa jäsenmaista ei ole aloitteen takana lainkaan.

Raivio kertoo myös, miksi aloite on edennyt niin nopeasti yleensä jähmeässä EU:ssa ja mitä pitäisi ajatella siitä, että juuri Suomen hallitus on edistänyt asiaa niin tarmokkaasti.

Ylen kirjeenvaihtajat ja toimittajat kertovat joka toinen viikko Mistä maailma puhuu -podcastissa maankolkkansa kuumimmista puheenaiheista ja arjen pienistä ilmiöistä, jotka jäävät usein uutisissa kertomatta. Sarjaa toimittaa Simo Ortamo.

Kuuntele Mistä maailma puhuu -podcast:

Lue myös:

Finnair: Kellon siirtelystä ollaan luopumassa liian nopeasti – "suomalaisten lentomukavuus voi kärsiä"

Maailmassa on useita outoja aikavyöhykkeitä – syyt ovat usein poliittisia, mutta taustalla on myös turismin edistämistä

Kesäaika tietäisi valoisampia ulkoiluiltoja, talviaika tahdistaisi paremmin sisäisen kellon – kumpi pitäisi valita?

EU-komissio antoi esityksensä kesäajasta: kellojen siirtely voi loppua jo ensi vuonna

Maailman suurimpiin metallibändeihin lukeutuva Rammstein saapuu Tampereelle ensi kesänä. Esiintyminen 10.elokuuta Ratinassa on yhtyeen kaikkien aikojen ensimmäinen stadionkeikka Suomessa.

Saksalainen, industrial metal -musiikkia soittava yhtye antoi odottaa uutta albumiaan peräti kymmenen vuoden ajan. Uuden levyn ilmestymisestä tiedotettiin hiljattain, ja heti perään ilmoitettiin bändin toukokuussa käynnistyvästä ja massiiviseksi kuvatusta Euroopan-kiertueesta.

Vuonna 1994 perustettu Rammstein on myynyt uransa aikana miljoonia albumeita yltäen useasti listaykköseksi myös Suomessa.

Provosoivista ja dramaattisista live-esiintymistään tunnettu yhtye on uransa aikana konsertoinut Suomessa useita kertoja esimerkiksi Provinssin ja Ruisrockin kaltaisten festivaalien pääesiintyjänä.

Punkkien eli puutiaisten levittämät taudit ovat maailmanlaajuinen terveysuhka. Arvioiden mukaan 2050 yli kolmannes maailman ihmisistä sairastaa jotakin punkkien levittämää sairautta.

Yleisin ja tutuin punkkien levittämä sairaus on punkkien kantaman borrelia-bakteerin aiheuttama borrelioosi (Terveyskirjasto). Suomessa borreliaa on punkeissa vähintään Oulun korkeudelle saakka, eniten eteläisessä Suomessa.

Punkit saattavat kantaa useita eri taudinaiheuttajia, joita ne levittävät yhdellä puremalla. Suurin osa punkkien levittämiin tauteihin tarkoitetuista testeistä testaa kuitenkin vain borrelioosia.

Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa (Scientific Reports) havaittiin, että 65% borrelioosiin sairastuneista on saanut punkinpuremasta itseensä myös muita taudinaiheuttajia. Tutkimuksessa selvitettiin yli 400 borrelioosin takia lääkäriin tulleen immuunireaktiota kahtakymmentä muuta punkkien levittämää taudinaiheuttajaa kohtaan.

Useampi yhtäaikainen punkkien levittämä tauti saattaa heikentää immuunipuolustusta, ja sitä kautta lisätä alttiutta sairastua myös muihin kuin puutiaissairauksiin.

Tutkimus osoittaa nyt ensimmäistä kertaa, että useammalla kuin neljällä viidestä borrelioosia sairastavalla on joko jokin muu punkkien levittämä taudinaiheuttaja tai muu infektio.

Lue lisää:

Lähes kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa – eniten sellaisia on Suomen etelärannikolla

Sairauksia, yksinäisyyttä, työttömyyttä.

1. marraskuuta avattuun Jouluapua.fi-sivuston karttaan on merkitty jo 300 avunpyyntöä ympäri Suomen.

Aiemmin tarvetta jouluavulle on ollut lähinnä lapsiperheillä. Nyt avunhakijoiden kirjo on laajentunut.

– Apua tarvitsevat ehkä enemmän myös yksinäiset ihmiset ja vanhukset. Lisäksi on tullut yksinhuoltajaisiä, Helsingissä asuva Jouluapua-sivuston vapaaehtoinen Marianne Hietanen kertoo.

Rovaniemeltä yllätystonttu

Jouluapua-sivusto on saanut myös paikallisen viestinviejän Rovaniemeltä. Heidi Alatalo perusti jo viime vuonna Rovaniemelle oman Facebook-ryhmän mahdollisia jouluavustuksia varten.

Nyt Rovaniemi Vähävaraisille apua -FB-ryhmä on kysynyt luvan levittää valtakunnallisen jouluapukartan ilmoituksia. Tarkoituksena on yhdistää paikalliset avunpyytäjät ja avuntarjoajat.

– Lähestyin perheitä Jouluapua-sivuston kautta viestillä, ja kysyin, saisiko heidän perheensä avuntarpeen jakaa ryhmässä, jossa se mahdollisesti saattaisi saada hieman enemmän huomiota, Alatalo kertoo.

Marinanne Hietasen mukaan viestinviejätarjous oli ensimmäinen laatuaan.

– Olemme hyväksyneet perheet ja kuka vain saa antaa heille apua. Silloin on hyvä, että on jokin isompi taho, joka haluaa ottaa useampia perheitä.

Sinänsä virallisesta yhteistyöstä ei ole kuitenkaan kysymys, muistuttaa rovaniemeläinen Heidi Alatalo.

– Ehkä omastakin visiosta vielä jotain suurta tulee, kovat ovat suunnitelmat siihen suuntaan, Alatalo pohtii.

Seuraavaksi Jouluapua-sivuston vapaaehtoiset välittävät yhteystiedot auttajille. Hakuaikaa avunsaajaksi toki vielä on. Tänä vuonna Jouluapua.fi-sivustolle voi tehdä avunpyynnön 15. marraskuuta saakka.

Jouluapua-välitys toimii nyt jo kuudetta kautta, ensimmäisen kerran avuntarvetta kartoitettiin vuonna 2013.

Kahdeksan vuoden ikäisenä Olli Rissanen, 51, harjoitteli ahkerasti taikatemppuja. Hän oli saanut lahjaksi Solmu Mäkelän taikakirjan, joka oli sytyttänyt nuoren pojan innostuksen. Nuori taikurinalku ei kuitenkaan löytänyt itselleen kokeneempaa opastajaa eli mentoria, joka olisi auttanut taikatemppujen hiomisessa. Muodollista koulutustakaan ei ollut tarjolla. Aikaa kului, ja harrastus sai jäädä. Muut lajit, kuten nyrkkeily ja musisointi kiinnostivat Rissasta enemmän.

Juuri oppi-isän tai mentorin löytyminen on ratkaiseva seikka taikuuden asiantuntijaksi kasvamisessa. Tämä selviää Rissasen tuoreesta väitöskirjasta Ammattitaikurin henkilökohtainen ja verkostoitunut asiantuntijuus.

Rissasen mukaan tästä näkökulmasta ei ole aiemmin tehty tutkimusta koko maailmassa. Taikatemppuja sinänsä on tutkittu, mutta ei asiantuntijuutta.

– Halusin selvittää, miten tullaan asiantuntijaksi alalle, jolle ei ole muodollista koulutusta, hän tiivistää.

Väitöksestä selviää, että taikuri oppii toiselta taikurilta. Sitä eivät korvaa edes internetin videot ja oppaat, jotka ovat kuitenkin helpottaneet ja nopeuttaneet temppujen oppimista.

Mentori antoi murskakritiikin

Rissanen itse palasi taikuuden maailmaan kolmekymppisenä, kun perheeseen odotettiin ensimmäistä lasta.

– Lainasin kasan taikaoppaita kirjastosta. Aloin harjoitella vanhoja temppuja.

Rissanen halusi kehitettyä tällä kertaa todelliseksi taikuriksi, joten harjoittelun lisäksi hän kävi taikuuteen liittyvissä tapahtumissa ja konferensseissa. Rissanen alkoi tekemään myös keikkoja.

– Ihmiset tykkäsivät, mutta tuumin itse, että jokin tässä mättää.

Rissanen painottaa, että ammattitaikurien asiantuntijuus perustuu myös siihen, että he verkostoituvat toistensa kanssa.

– Lisäksi he tekevät itsenäisesti ja päämäärätietoisesti todella paljon töitä.

Verkostoitumisen kautta Rissanenkin löysi itselleen mentorin, joka siivitti hänen uransa uuteen nousuun. Taikatapahtumista mieleen oli jäänyt valtakunnallisesti tunnettu taikuri Jarmo Luttinen. Rissanen soitti Luttiselle ja kysyi, haluaisiko hän neuvoa uusvanhaa taikurinalkua. Luttinen lupautui arvioimaan Rissasen videoidun esityksen. Sitten hän antoi täyslaidallisen rakentavaa kritiikkiä.

– Hän totesi tekniikan olevan hyvä, mutta muuten esitys oli täyttä soopaa, Rissanen muistelee.

Seuraava viikko meni tyrmäyksestä toipumiseen, mutta lopulta innostus palasi.

– Tajusin, että tämä on hirveän tarkkaa puuhaa. Kaikki on käsikirjoitettua.

Rissanen kertoo, että tekniikka on vain yksi osa onnistunutta taikatemppua. Esiintyminen, ajoitus sekä kyky harhauttaa katsojia ovat vähintään yhtä tärkeä osa show'ta.

Innostukselle ei näy loppua, sillä Rissanen on harjoittanut taikuruutta jo 20 vuotta. Temppuja ovat nähneet kyllästymiseen asti perheenjäsenet, mutta myös muun muassa presidentti Tarja Halonen sekä Suomen suurlähettiläs Lontoossa.

Taikurit jakavat temppujensa salat

Rissasen väitöstutkimukseen osallistui 120 suomalaistaikuria, joista Rissanen syvähaastatteli 16. Osa heistä oli ammattilaisina toimivia huipputaikureita.

Väitöksestä selvisi myös, että tieto tempuista siirtyy sanallisesti ja epävirallisesti taikurilta toiselle.

– Taikurin ammatti perustuu nimittäin salaisuuksiin ja niiden varjelemiseen, Rissanen lisää.

Taikuudesta kiinnostuneita Rissanen kehottaa rohkeasti ottamaan yhteyttä kokeneisiin taikureihin.

– Meillä taikureilla on sellainen perinne, että soihtua kannetaan eteenpäin. Pidämme toisistamme huolta, teemme yhteistyötä ja jaamme tietoa eteenpäin

Tästä jokainen voisi hänen mielestään ottaa oppia omaankin elämäänsä.

Puolustusvoimat saa pakkolunastaa kaksi lomamökkiä Vekaranjärven ampuma-alueen läheltä Kouvolassa.

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt kiinteistönomistajien tekemän valituksen Puolustusvoimille myönnetystä lunastusluvasta.

Puolustusvoimilla on ollut vaikeuksia täyttää Vekaranjärven ampumaradan ympäristöluvan meluehtoja. Alunperin se tarjoutui ostamaan ne mökit, joiden piha-alueella ammunnoista aiheutuva melu on liian korkea.

Meluraja ylittyi yhdeksän lomamökin pihalla. Kiinteistöistä seitsemän myytiin vapaaehtoisesti valtiolle. Kahdesta melualueella sijaitsevasta loma-asunnosta ei syntynyt kauppoja.

Valtioneuvosto myönsi vuosi sitten toukokuussa Puolustusvoimille luvan hankkia kiinteistöt valtion omistukseen lunastuslain nojalla. Toisen lomakiinteistön omistajat vaativat valtioneuvoston päätöstä kumottavaksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden perustelujen mukaan lunastus on ollut tarpeen Puolustusvoimille säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi.

Alle 65 desibeliä

Ympäristöluvan mukaisesti Puolustusvoimien oli vähennettävä Vekaranjärven ampumaradalta aiheutuvaa melua siten, että melutaso asuinkiinteistöjen pihoilla on enintään 65 desibeliä.

Ampumaradan ympärille rakennettiin jo yli neljä vuotta sitten muun muassa meluvalleja. Myös pistooliradan paikkaa siirrettiin. Puolustusvoimat käytti meluhaittaa vähentäviin toimepiteisiin yhteensä 2,3 miljoonaa euroa vuosina 2012-2013.

Näistä toimenpiteistä huolimatta melua ei saatu yhdeksän kiinteistön osalta vähennettyä tarpeeksi.

Ampumarataa käyttää pääasiassa Karjalan prikaati, jossa koulutetaan vuosittain 3600 varusmiestä.

Yhden Helsingin tärkeimmän väylän, Mechelininkadun mittava remontti on yhä pahasti kesken. Tietyömaan pitäisi valmistua tämän vuoden loppuun mennessä, mutta työt ovat yhä pahasti kesken.

Helsingin kaupungin infrarakennusyksikön päällikkön Erkki Nurmen mukaan ongelmia on erityisesti niissä kohdissa, joissa työmaa on kaivanut syvälle. Työtä hidastaa myös se, että sitä tehdään vanhojen rakennusten reunamilla.

Tietyömaa on jaettu Nurmen mukaan kuuteen melko samanpituiseen urakkapätkään, joista nyt kolme on valmistunut.

– Pinnan alta löytyy kiveä ja kalliota ja rakennusjätettä, joten työ on tehtävä varovaisesti, Nurmi sanoo.

Tällä hetkellä erityisen vaikeaa on remontoida katuosuutta Kesäkadulta Caloniuksenkadun kulmalle.

Nurmi ei suostu arvioimaan, myöhästyykö tietyömaan valmistuminen.

Työmaalla uusitaan esimerkiksi kadun vanhat viemäri- ja kaukolämpöputket, kaapelivedot sekä raitiokiskot. Lisäksi kadun reunoille rakennetaan pyöräkaistat.

Mechelininkadun tietyömaa on ollut otsikoissa useasti massiivisuutensa ja hitauden vuoksi. Helsinkiläiset ovat kritisoineet myös puukujan vanhojen lehmusten kaatamista kadulla.

Tietyömaa alkoi vuoden 2017 alussa.

Lue lisää:

Mechelininkadun mittavan tietyömaan keskelle nousi piskuinen terassi – "Hankalaa on ollut monin tavoin, joten piti keksiä jotain piristävää"

Katutyöt Mechelininkadulla kestävät lähes kaksi vuotta – Helsinki, mikä mättää?

– Ei kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa voi elää normaalia elämää, taidemaalari ja kirjailija Maaria Oikarinen huokaisee työhuoneellaan Helsingissä.

Takana on pitkä tauko maalaamisessa. Maaria on ollut sairaalassa kolmesti kahden viime vuoden aikana: kerran suljetulla osastolla manian vuoksi, toisen kerran avo-osastolla sekamuotoisessa tilassa ja kolmannen kerran avo-osastolla masennuksen takia.

Katso, miten itseni kuvaan selfiessä. Paha. Puristun ja tukehdun. Hirveä. Minua inhottaa ja hävettää puhua näitä ääneen. Olen lykännyt tämän saastan julkaisemista. Mutta nyt tuntuu, että on pakko. Kai siksi että olen taiteilija. Minun pitää luoda, edes saastaa… Ote Maaria Oikarisen blogista Hekuma

Nyt hän voi paremmin. Ainakin hieman. Ainakin tällä hetkellä.

– Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, milloin olen seuraavan kerran sairaalassa, milloin sängyn pohjalla tai mitä tyhmää keksin seuraavaksi maniassa, hän toteaa.

Sanoin eilen itselleni: olet hyvä tyyppi. Olin unohtanut. Tänään sanoin: olet kaunis. Senkin olin unohtanut. Makasin rotkossa enkä päässyt omin avuin pois. Tämä on tapahtunut niin monta kertaa, että en osaa laskea ja mitä todennäköisimmin se tulee tapahtumaan taas uudestaan. Ote Maaria Oikarisen blogista

Mielenterveyden keskusliiton mukaan noin prosentti suomalaisista sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Persoonallisuushäiriö on 13 prosentilla suomalaisista, ja masennusta sairastaa 9 prosenttia väestöstä.

Arviolta 1-4 prosentilla väestöstä on ahdistuneisuushäiriö tai syömishäiriö. Yksi prosentti sairastaa skitsofreniaa.

– Kuka tahansa meistä voi olla tilanteessa, jossa sairastutaan ja persoonallisuuteen tulee jotakin outoa, sanoo professori Petteri Pietikäinen Oulun yliopistosta.

– Raja hulluuden ja normaaliuden välillä on todella epäselvä, hän jatkaa.

Pietikäinen kirjoitti vuonna 2013 kirjan Hulluuden historia, joka tarkastelee aihetta kahden tuhannen vuoden ajalta.

– Pohdin 450 sivun verran, kuka on hullu. Suurin opetus aihetta tutkiessa oli, että hulluus on osa ihmisyyttä. Hulluus on sosiaalinen määritelmä, joka riippuu siitä missä ollaan ajallisesti ja paikallisesti, hän määrittelee.

– Mielisairaita on kohdeltu huonosti läpi historian, eli mitään “vapaan hulluuden” kulta-aikaa ei ole ollut. Usein sairaiden kohtelu on riippunut heidän käytöksestään. Jos ihminen oli väkivaltainen tai vaaraksi itselleen tai ympäristölleen, hänet saatettiin kiinnittää ladon seinään, lukita kellariin tai eristää muulla tavoin.

Siivosti käyttäytyvät kylähullut saivat olla suhteellisen vapaasti yhteisössä ja työssä. 1800-luvulla alettiin Suomessakin puhua mielisairaudesta ja perustaa mielisairaaloita.

– Elämä sairaalassa ei ollut ruusuista: potilailta puuttuivat esimerkiksi kansalaisoikeudet. Se on muuttunut vasta viimeisen puolen vuosisadan aikana. Tänään ymmärrys mielisairaudesta on lisääntynyt ja potilaiden asema on parantunut, vaikkei tilanne vieläkään ideaalinen ole.

Julkaisen ehkä jossain kohtaa enemmänkin sairaalaselfieitä. Puhelimen luovutusta kansliaan ehdotettiin tälläkin kertaa, mutta luuria ei viety väkipakolla ja sain näin toteuttaa itseäni, mikä auttoi kestämään kuukauden mittaisen hoidon. Osa on aika hc-kamaa ja kuvattu salaa kylppärissä. LOL. Ote Maaria Oikarisen blogista

Maaria peruuttaa itseään korkeamman taulun luota, katsoo sitä hetken ja lähestyy sitten teosta päättäväisesti. Vienoa vaaleanpunaista, kirkkaan keltaista ja aniliininpunaista.

Hän muistuttaa, että manialla on myös hilpeä ja luova puoli. Kun lääkäri teki diagnoosia Maariasta hän kysyi, onko suvussa muita taiteilijoita.

– Ihmettelin, miten se tähän liittyy. Kuulemma hyvinkin. Ei ole pelkkä myytti, että kaksisuuntainen mielialahäiriö ja luovuus viihtyvät yhdessä. Hypomaaninen noste ja energia ovat valtava käyttövoima. Toki luovuuden hinta on aika kova, Maaria myöntää.

Värit ovat hänelle sekä voiman lähde että vaara.

– Voin maalata keltaista silloin, kun olen iloinen ja riemukas. Toisaalta myös silloin, kun olen masentunut, sillä se kohentaa mielialaani.

– Maanisessa tilassa kirkkaat värit särkevät silmiä ja päätä, ja silloin oma työ voi jopa säikäyttää, Maaria kuvailee.

Murtaudun ulos. Taas kerran. Murtaudun ulos masennuksesta. Kiipeän jyrkkää seinämää kohti terveyttä. Hetki sitten olin vielä rotkossa. Nyt kiskon ja ponnistan, vihdoin minulla on taas voimaa; lihakseni puskevat, tahdonvoimani puskee lujempaa. Ote Maaria Oikarisen blogista

Maaria Oikarinen sai diagnoosin vuonna 2010, mutta uskoo sairastaneensa kaksisuuntaista mielialahäiriötä 11-vuotiaasta asti. Häntä hoidettiin pitkään masentuneena, ja oikeaa lääkitystä haetaan edelleen.

– Monet ajattelevat, että ihminen joka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä on lähtökohtaisesti hirveän epätasapainoinen, epäluotettava ja sellainen, jonka tunteet heittelevät koko ajan, Maaria sanoo.

– Mutta se ei pidä paikkansa. On jaksoja, jolloin olen pitkään ihan terve ja normaali. Minulle on sanottu, että ethän sinä ole sairas, kun se ei näy päällepäin, tai kysytty, että miksi syöt lääkkeitä, hän kertoo.

Miten sitä masennusta sitten sairaalassa hoidetaan? Ensin tarkistetaan lääkitys. Minun lääkitystäni muutettiin taas kerran ja aika radikaalisti tällä kertaa. Ehdotetusta sähköhoidosta kieltäydyin. Ote Maaria Oikarisen blogista

Professori Petteri Pietikäinen kertoo, että toisen maailmansodan jälkeen kaksisuuntaista mielialahäiriötä kutsuttiin maanis-depressiivisyydeksi. Siihen aikaan sitä saatettiin hoitaa myös lobotomialeikkauksella, eli aivoleikkauksella, jolla pyrittiin käyttäytymisen muuttumiseen.

Ensimmäiset varsinaiset psyykenlääkkeet tulivat sairaaloihin 1950-luvulla, Pietikäinen muistuttaa.

– Rauhattomalle, tuskaiselle tai voimakkaasti masentuneelle potilaalle lobotomialeikkaus olisi ollut todennäköinen vaihtoehto. Rauhallisille potilaille ei välttämättä annettu mitään hoitoa, paitsi lääkkeitä, hän sanoo.

Pohjalla ihminen jähmettyy. On kuin olisi kuollut. Paitsi että hengittää vielä, ja hengittäminen sattuu. On paras olla hiljaa paikallaan, sillä kaikki muu sattuu vielä enemmän. Ajatukset ovat hajallaan, sanat eivät muodostu, ääni ei jaksa puhua. Ote Maaria Oikarisen blogista

Maaria Oikarisella on monenlaista kokemusta sairaalahoidosta.

– Suljetulla osastolla voi valitettavasti kokea kaltoinkohtelua tai suoranaista kidutusta. Maniapotilaalle annettava vähävirikkeinen hoito tarkoittaa äärimmillään sitä, että otetaan pois puhelin, tietokone ja rajataan kaikkea tekemistä. Kun halusin virkata patalappua, sain tehdä sitä puoli tuntia päivässä, hän kertoo.

Toisaalta parempiakin kokemuksia löytyy.

– Olen saanut ottaa joitakin omia maalaustarvikkeita mukaan. Se riippuu siitä, mitä lääkäri päättää, Maaria sanoo.

Avo-osastolla Maaria teki taidetta itsestään. Hän koristeli itsensä kukilla, makeisilla, hedelmillä, meikeillä sekä jätesäkeillä ja ikuisti kuvat puhelimellaan.

– Silloin olin sekamuotoisessa jaksossa, eli virtaa riitti, mutta samaan aikaan vaihtelevasti olo oli hyvinkin masentunut. Kaipasin aktiviteettia ja keksin nuo selfiet, hän kertoo.

Toipumisen huomaa pienistä asioista. Kaksi esimerkkiä: voileivän teko, ajattelin, että onpas tämä helppoa; kengännauhojen sitominen, menipä näppärästi. Molemmat asiat olisivat muutama viikko sitten tuntuneet isoilta ponnistuksilta. Usein koen oloni tyhjäksi, koska en pysty vielä tekemään työtä. Mutta pystyin kirjoittamaan tämän. Tiedän, että tämä on tärkeää. Ote Maaria Oikarisen blogista

– Vaikka suljetulla osastolla on hirveän inhottava olla, se on siinä tilanteessa ainoa keino parantua, Maaria sanoo.

Aina sairaalaan pääsy ei ole itsestään selvää, ellei potilas ole selkeästi itsetuhoinen.

– Maanisena sinne pääsee – tai joutuu – sekunnissa, jos on aiempaa sairaushistoriaa. Joskus olen mennyt itkemällä, mutta aina olen mennyt vapaaehtoisesti.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tuore tilasto kertoo, että potilaiden määrä kasvoi vuonna 2017 sekä avohoidossa että vuodeosastoilla. Toisaalta pitkien, yli kuukauden mittaisten hoitojaksojen osuus vähenee. Alle 24-vuotiaiden nuorten vuodeosastohoidon määrä lisääntyi jopa 12 prosenttia.

Petteri Pietikäisen mukaan kyse on pitkälti samasta ongelmasta, joka oli olemassa jo 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

– Siksi päädyttiin lobotomialeikkauksiin ja insuliinishokkeihin. Potilaita piti yrittää saada parempaan kuntoon niin, että heidät voitaisiin päästää sairaalasta ja ottaa uusia tilalle. Tilanne on edelleen sama, hoitopaikkoja on liian vähän.

Alkuun helpottaa hiukan ihan se, että saa säännöllisesti kunnollista ruokaa. Tärkeintä on ihmiskontakti. Toinen ihminen auttaa eloon heräämisessä. Ote Maaria Oikarisen blogista

– Vaikka uskallamme puhua mielenterveysongelmista enemmän kuin sata vuotta sitten, normaaliuden määritelmä on kaventunut, Petteri Pietikäinen sanoo.

Nyky-yhteiskunnassa kuuluu olla sosiaalinen, osata puhua ja neuvotella. Korrektiuden vaatimukset ovat nousseet.

– Emme ole niin suvaitsevaisia poikkeavuutta kohtaan, kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää, hän summaa.

Maaria Oikarinen istuu työhuoneessaan keltaisten, punaisten, oranssien, pinkkien ja kaikissa mahdollisissa väreissä hehkuvien maalausten, purkkien, purnukoiden, pensselien ja lastojen keskellä.

Hän muistuttaa, että kaksisuuntainen mielialahäiriö on elinikäinen sairaus.

– Tietysti toivon, että löytyisi lääkitys joka pitää mieleni kunnossa pidempään. On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat olleet terveinä vuosikausia. Minulle näin ei ole vielä käynyt, hän sanoo.

Sairaalakuvat ja sitaatit ovat Maaria Oikarisen blogista Hekuma.

Yle Perjantai: Kuka on hullu? Missä kulkee normaaliuden raja? Vieraina skitsofreniaa sairastaneen tyttären äiti Aira Samulin, diagnoosikapinallinen Nanna Vänttinen ja tutkija Sanna Tirkkonen. Perjantai-dokkari “Kaksisuuntainen Maaria” kertoo taidemaalari Maaria Oikarisen elämästä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Yle TV 1 perjantaina klo 21.05 ja Yle Areena.

Ensi viikolla järjestettävät Yhdysvaltain kongressin välivaalit ovat merkittävä koetinkivi pääpuolueiden republikaanien ja demokraattien kamppailussa vallasta. Mutta kyse on muustakin.

The New York Times -lehti esittelee laajassa artikkelissaan, miten poliitikan huippupaikoille on pyrkimässä ennätysmäärä ei-valkoisia kandidaatteja.

Kirittävää riittää, sillä valkoiset miehet ovat selvästi yliedustettuina sekä kuvernööreinä että kongressin molemmissa kamareissa.

Ainoastaan noin kolmannes Yhdysvaltain väestöstä on valkoisia miehiä, mutta korkeimmilla päättäjien paikoilla heidän osuutensa on lähes 70 prosenttia.

Erot puolueiden välillä ovat kuitenkin suuret.

Republikaanit ovat lähteneet tähänkin vaalitaistoon perinteisiin luottaen. Oikeistopuolueen ehdokaslistalta löytyy 353 valkoista miestä, muunlaisten ehdokkaiden määrä jäi 109:ään.

Demokraattien lukemat näyttävät kokonaan erilaisilta. Puolueella on 499 ehdokasta, ja heistä suurin osa, 293, ei ole valkoisia miehiä.

Naiset ja etniset vähemmistöt

Ehdokkaista runsas neljännes, noin 28 prosenttia, on naisia. Nykyisessä kongressissa naisten osuus jää alle 20 prosentin.

Ero esimerkiksi Pohjoismaihin on suuri. Suomenkin 200 kansanedustajasta 81 on naisia, mikä vastaa 41,5 prosentin edustusta.

Eri etnisiä vähemmistöjä Yhdysvaltain vaaleissa edustaa 215 kandidaattia. He ovat taustaltaan muun muassa afroamerikkalaisia, latinoja, aasialaisia ja intiaaneja.

Tällä hetkellä edustajainhuoneesta ja senaatista löytyy 102 etnisen vähemmistön edustajaa.

Amerikkalaisilla on nyt mahdollista tehdä välivaaleissa historiaa monilla tavoin. Lasikaton voi rikkoa esimerkiksi Stacey Abrams, josta saattaa tulla Yhdysvaltain ensimmäinen musta naiskuvernööri.

Arizonassa senaattoriksi pyrkivä Kyrsten Sinema olisi puolestaan osavaltionsa ensimmäinen nainen senaattorin virassa. Sinemasta tulisi myös Yhdysvaltain ensimmäinen julkisesti biseksuaaliksi tunnustautuva senaattori, kirjoittaa The New York Times.

Brasiliassa ja muualla maailmassa ympäristöjärjestöt ovat huolestuneita siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun Brasilian uusi presidentti Jair Bolsonaro vuodenvaihteessa astuu virkaansa.

Presidentti Bolsonaro ehti jo ilmoittaa yhdistävänsä maatalous- ja ympäristöministeriöt. Luonnonsuojelujärjestöt pelkäävät, että populistipresidentti pyrkii ajamaan luonnonsuojelua alas taloudellisten pikavoittojen toivossa.

Maailman keuhkot Bolsonaron käsissä

Brasilia on paljon vartijana, koska sen alueella sijaitsee pääosa Amazonin alueen sademetsistä.

– Amazonin alueella on valtavia trooppisia metsiä, ja ne ovat isoja hiilinieluja. Aluetta on aikoinaan kutsuttu maailman keuhkoiksi, kertoo ryhmäpäällikkö Tuula Aalto Ilmatieteen laitokselta.

Amazonin alueen metsiä on hakattu maatalousmaan, kaivostoiminnan ja metsätalouden tarpeisiin. Tosin viime vuosina metsän tuhoutuminen on hidastunut. Jos tuho kiihtyy uudestaan, seuraukset voisivat olla vakavat.

– On kysytty, mitä tapahtuu jos metsänhakkuut kiihtyvät. Muuttuvatko sademetsät savanniksi, jolloin koko alueesta tulee lämpimämpi ja kuivempi, Tuula Aalto sanoo.

Prosessi on kaksisuuntainen. Kutistuva sademetsä kiihdyttää ilmastonmuutosta, ja ilmaston lämpeneminen vahingoittaa metsiä.

Tuula Aallon mukaan vaarana on, että sademetsiä ei voi enää palauttaa.

– On ennustettu kuivempaa ja lämpimämpää ilmastoa myös Amazonin alueelle. Kun tämän yhdistää maankäytön muutokseen, niin on aika surkea tulevaisuus, Aalto pohtii.

Myönteinen kehitys uhattuna

Amazonin sademetsien tuhoutuminen on kuitenkin ollut viime vuosina vähäisempää verrattuna 2000-luvun alkuvuosiin, vaikka luvut vaihtelevat arvioijan mukaan.

Brasilian viranomaisten tietojen mukaan vuonna 2017 menetettiin noin 7 000 neliökilometriä metsää. Se on paljon vähemmän kuin 2000-luvun alussa, jolloin metsää katosi noin 30 000 neliökilometrin vuosivauhtia, mutta silti enemmän kuin vuosina 2011-2015. Pienimmillään hakkuut olivat vuonna 2012, noin 4 600 neliökilometriä.

Bolsonaron valintaa on pidetty uhkana ympäristölle ja sademetsille. Bolsonaro on luvannut poistaa liiketoiminnan esteitä, ja hän on luonnehtinut joitakin suojeluhankkeita uhaksi Brasilian itsemääräämisoikeudelle.

Vaalikampanjan aikana on myös ollut esillä ympäristötuhoista annettavien rangaistusten lieventäminen. Bolsonaro sai presidentinvaaleissa tukea sekä maatalousyrittäjiltä että Brasilian kaivosteollisuudelta.

Osa kovista puheista peruttu

Bolsonaron politiikassa on kuitenkin vielä paljon kysymysmerkkejä, ja hän on ainakin toistaiseksi perunut aiemmat puheensa Pariisin ilmastosopimuksen hylkäämisestä.

Myös maatalous- ja ympäristöministeriöiden yhdistämisestä on viime päivinä ollut liikkeellä ristiriitaisia tietoja.

Yksi uuden presidentin neuvonantajista sanoi keskiviikkona, että asia on vielä ratkaisematta. Nykyiset ympäristö- ja maatalousministerit ovat ihmetelleet ministeriöiden yhdistämishankkeita ja kyselleet, miten ajoittain ristiriitaiset tavoitteet voidaan sovittaa yhteen yhdistetyssä ministeriössä. Pelissä on isoja taloudellisia intressejä.

Brasilia on merkittävä soijapapujen tuottaja, jonka aseman on ennakoitu vahvistuvan Yhdysvaltain ja Kiinan kauppakiistojen seurauksena. Kiina on asettanut tuontitulleja Yhdysvalloista tuotavalle soijalle.

Laittomat hakkuut lisääntyneet uudestaan

Uutistoimisto Bloombergin mukaan suurten maatalousyritysten yhteenlittymä Abiove ilmoitti äskettäin, että se aikoo pitää kiinni aiemmin sovituista rajoituksista, joilla pyritään suojelemaan metsiä.

Suuret yritykset ovat sitoutuneet olemaan ostamatta soijapapuja vastaraivatuilta alueilta. Rajoitukset saatiin aikaan vuonna 2006 ympäristöjärjestö Greenpeacen kampanjan jälkeen.

Kun Amazonin sademetsien tuhoaminen lähti uudeestaan nousuun pari vuotta sitten, se selitettiin Brasilian epävakaalla poliittisella tilanteella, joka antoi mahdollisuuden laittomille hakkuille.

Jair Bolsonaro on luvannut pistää Brasilian järjestykseen, mutta hänen presidenttiytensä seurauksena tulossa voi olla entistä ankarampia taisteluja ympäristöstä.

Kuvaruudulla pyörii video japanilaiselta kulttuurifestivaalilta. Lohikäärmeet ja muut värikkäät hahmot tuntuvat melkein kolmiulotteisilta. Niin tarkka kuva on, niin upeasti toistuvat värit. Wau!

Japanin yleisradioyhtiö NHK esittelee valtavan tutkimusosastonsa pääoven viereen rakennetussa katseluhuoneessa suurta 8K- televisiota.

Tunne kolmiulotteisuudesta johtuu siitä, että 8K-kuvassa on kuvapikseleitä, joista kuva muodostuu, 16 kertaa enemmän kuin HD- eli teräväpiirtonäytössä, selittää NHK:n tiede ja teknologiatutkimusyksikön johtaja Kensuke Hisatomi.

NHK aikoo lähettää vuoden 2020 Tokion olympialaiset 8K-kuvanlaadulla.

Jotta tarkasta kuvasta saisi kaiken irti, pitää kuitenkin olla 8K-vastaanotin. Sellaisen saa Japanissa noin 8 600 eurolla. Se tekee kuitenkin vasta tuloaan: keväällä valmistajia oli vain yksi. Hiljattain yksi valmistaja esitteli malliaan Keski-Euroopassa.

Sitä, kuinka moni aikoo japanilainen hankkia 8K-vastaanottimen, ei tiedä kukaan.

8K-telkkareita saa jo myös Suomesta: verkkokaupan sivuilla yhden mallin hinta on piirua vaille 15 000 euroa.

8K:n tulevaisuus näyttää epävarmalta

Itse asiassa koko 8K:n tulevaisuus ei ole ollenkaan niin selvä kuin japanilaisyhtiöt, yleisradioyhtiö mukaan lukien, ehkä toivoisivat.

Ylen tuotannosta ja tekniikasta vastaava johtaja Janne Yli-Äyhö sanoo,että8K-formaatista ei "juuri kukaan puhu tällä hetkellä."

Hänen mielestään kyse on enemmän japanilaisesta teollisuuspolitiikasta kuin varteenotettavasta tulevaisuuden tekniikasta. Eli japanilaiset yrittävät tarjota muille maille tekniikkaa, joka toisi töitä japanilaisille laitevalmistajille.

Kokonaan toinen kysymys on, haluavatko muiden maiden broadcast-yhtiöt tai kuluttajat siirtyä formaattiin joskus. Ainakaan Suomessa tätä halua ei näytä juuri nyt olevan.

Edes 8K-kuvanlaatua heikompi 4K ei ole vielä lyönyt itseään kunnolla läpi. 4K-sisältöjä on jonkin verran saatavilla, mutta esimerkiksi Suomessa ollaan vasta siirtymässä 4K:ta heikompaan HD- eli teräväpiirtotekniikkaan. Osa kanavista lähetetään edelleen heikompilaatuisena SD-kuvana.

Suomalaiset eivät ole innokkaita uusimaan vastaanottimiaan nykyaikaisiksi

Eikä teräväpiirtotelevisotakaan ole läheskään kaikilla. Suomalaisista kotitalouksista, joissa televisiota katsotaan antennin välittämänä, vain puolella on sellainen. Kaapelitalouksistakin teräväpiirtotelevisio on vain noin 70 prosentilla.

HD-laadusta tai sitä paremmasta kuvasta ei ole iloa niin kauan kuin vastaanotin ei kykene sen ominaisuuksia toistamaan.

Yle lähettää käytännössä kaiken ohjelmistonsa HD-laatuisena. Kuvanlaatua joudutaan kuitenkin heikentämään, jotta kuva näkyisi hyvälaatuisena myös niissä talouksissa, joissa ei ole HD-vastaanotinta.

Isolla osalla suomalaisista ei siis ole teräväpiirtotelevisiota vielä lainkaan. Millainen televisio siis kannattaisi hankkia? Pitäisikö sen pystyä toistamaan HD-kuvaa, 4K-kuvaa vai 8K -kuvaa, kuten Japanissa?

Asia ei ole sen selvempi kuin VHS- ja Beta-videoformaattien kamppailu suosiosta muutama vuosikymmen sitten.

Ylen tuotantojohtaja Janne Yli-Äyhö pohtii, voisiko teknologiakilpailun voittaakin yllätyshevonen: ei mikään aiemmin mainituista, vaan HDR eli High Dynamic Range. Tekniikka, joka tarkoittaa 4K:ta parempaa kuvanlaatua.

– HDR ei tarjoa suurempaa määrää pikseleitä vaan parempia pikseleitä, parempia värejä, parempaa syväterävyyttä. Testien mukaan se tarjoaa käytännössä parempaa kuvaa kuin 4K, hän sanoo.

Yli-Äyhö pitää mahdollisena, että vaikka Yle valmistautuu niin sanottuun HD-siirtymään koko Suomessa muutaman vuoden päästä, saattaa joku toinen teknologia olla silloin parempi vaihtoehto.

Tässä villakoiran ydin näyttääkin olevan. Tekniikka kehittyy ja paranee, mutta kaikki kuluttajat eivät ole valmiita hankkimaan uusia vempaimia.

– Ensin pitää saada HD markkinoille. Se on seuraava tekniikka, joka tulee koko kansalle jakoon. Tulevaisuudessa tämä HDR näyttää kuitenkin kaikkein todennäköisimmältä.

Telkkarinostaja näyttää siis ottavan riskin, valitseepa hän melkein minkä tahansa edellä mainituista formaateista. TV-näyttöjen elinkaari on lyhentynyt vain noin viiteen vuoteen. Siinä ajassa tekniikka ehtii kehittyä harppauksin.

Japanilaiset kehuvat kehittäneensä myös kolmiulotteisen äänen

Japanin yleisradioyhtiön katseluhuoneeseenon rakennettu myös järjestelmä, jota he kutsuvat 3D:ksi eli kolmiulotteiseksi äänijärjestelmäksi.

Paketti sisältää 22.2-kaiuttimen järjestelmän. Eli 22 kaiuttimen lisäksi mukana on kaksi bassotaajuuksia toistava subwooferia. Äänilähteen eri ääniä voidaan jakaa eri kaiuttimiin ja synnyttää siten luonnollisemmalta vaikuttava ääniympäristö.

Vaikka ääni luokin kolmiulotteisuuden tunnetta, voi järjestelmän toteuttaminen tavalliseen kotiolohuoneeseen olla enemmän kuin haastavaa.

Yleisradio lähettää tällä hetkellä kahdenlaista ääntä: 5.1-tilaääntä ja stereoääntä.

Pohdinnassa on, pitäisikö kaikki ääni lähettää jatkossa pelkästään stereona. Kyse on rahasta, mutta toisaalta suurin osa katselusta tapahtuu niin sanotun soundbarin kautta eli joko television omista kaiuttimista tai erillisestä kaiutinpaketista.

Kotiteatteripaketin omistavalle tämä olisi pettymys.

TV-ruudut kehittyvät sisustuselementeiksi lähivuosina

NHK:lla kehitetään parhaillaan myös kolmiulotteista näyttöruutua, jonka käytössä ei tarvita erillisiä 3D-laseja.

Yhtiötä kiinnostaisi kehittää myös hologrammitelevisio, mutta sen kehitys on tutkimusosaston johtajan mukaan vielä alkutekijöissään.

Joka tapauksessa uutuuksien markkinoilletulo on vielä kaukainen haave. Siitä tulee totta ehkä 2030-luvulla.

Sen sijaan taipuisa, rullattava näyttöruutu saattaa toteutua jo paljon aikaisemmin.

– Olemme kehittäneet pienen rullattavan näytön, jotta voimme nähdä toimiiko sellainen vai ei. Jos näytön kokoa pystytään kasvattamaan ja saamme siihen enemmän kuvapisteitä, voi rullattava näyttö olla todellisuutta, sanoo tohtori Hisatomi NHK:lta.

Ylen tuotantojohtaja uskoo, että rullattavien näyttöjen kehitys edistyy tuotantoon saakka.

– Kyllä. Televisiosta tulee sisustuselementti. Niitä voi liimailla seiniin ja pylväisiin, Yli-Äyhö ennustaa.

Kello 15:39 lisätty tieto 8K-television hinnasta Suomessa

Yksi Euroopan suurimmista kasvuyrityskampuksista on nousemassa Marian entiselle sairaala-alueelle Helsinkiin.

Tarkoituksena on, että uusi kampus työllistäisi yli 4 000 työntekijää ja olisi kooltaan noin 50 000 neliömetriä – mikä vastaa noin seitsemää jalkapallokenttää.

Helsingin kaupunki julkisti suunnitelman ja sen toteuttajat tänään perjantaina. Hanketta vetää YIT ja Keva yhdessä 23 muun toimijan kanssa.

Helsingin Kampissa vanhalla sairaala-alueella toimii jo nyt startup-keskittymä Maria 01.

Yle kertoi vuonna 2017, kuinka kaikki halukkaat eivät edes mahdu vanhassa sairaalassa toimivaan startup-keskittymään ja 150 yrittäjää jonotti paikkaa lisätiloista.

Nyt startup-keskittymän viereen, alueen eteläpuolelle, aiotaan rakentaa oma kokonaisuutensa. Uusissa tiloissa ei toimisi ainoastaan ideoitaan kehittelevät start up -yrityksiä, vaan ajatuksena on, että tilat kokoaisivat yhteen kaikki osapuolet: eri vaiheissa olevat yritykset ja esimerkiksi sijoittajat.

Myös Maria 01 -keskittymän tiloja laajennetaan, mikä kasvattaa kokonaisuutta. Toimijoita uuteen kampukseen mahtuisi noin 650 tämänhetkisen 130 toimijan sijasta.

Alustavan aikataulun mukaan rakennustyöt alkaisivat vuonna 2020 ja laajennuksen ensimmäinen osa otettaisiin käyttöön vuonna 2021.

"Kysymys ei ole vain toimitiloista"

Yksi mukana olevista yrityksistä on startup-tapahtuma Slush. Toimitusjohtaja Andreas Saari on kampussuunnitelmista innoissaan.

Saaren mukaan Suomeen tulee jatkuvasti lisää kasvuyrityksiä, sijoittajia ja kansainvälistä pääomaa. Sopivia tiloja on kuitenkin ollut Helsingissä liian vähän.

– Nyt saamme yhden fyysisen paikan, johon voimme kaikki kerääntyä ympärivuotisesti ja johon vierailevat sijoittajat tai suuryritykset voivat tulla vierailemaan. Se helpottaa kuvan luomista siitä, mitä Suomen startup-kenttä on.

Silläkin on merkitystä, millaiset tilat ovat.

– Kysymys ei ole vain toimistotiloista, vaan millaisen profiilin yritys voi rakentaa itselleen – erityisesti siinä kohtaa, kun pitää houkutella globaalisti parhaita työntekijöitä, Saari kuvaa.

Parhaat osaajat kun voivat valita minkä tahansa firman tai maan väliltä. Saaren mukaan tällöin sillä on suuri merkitys, miten yrityksen kulttuuri ja brändi tulevat esille esimerkiksi tilojen kautta.

Ylen A-studion lähetyksissä nähdään uusia kasvoja. Ylen suositussa Politiikkaradiossa uransa tehnyt toimittaja Sakari Sirkkanen aloitti A-studion juontajana lokakuussa. Sirkkanen vuorottelee yhdessä Aamu-tv:stä tutun Heikki Ali-Hokan kanssa maanantain, tiistain ja keskiviikon lähetyksissä.

Sakari Sirkkanen teki Politiikkaradiota kahdeksan vuoden ajan. Se on pitkä rupeama, joten hän koki, että oli aika kehittää itseään ammatillisesti eteenpäin. Hän on ollut innoissaan päästessään tekemään ja kehittämään A-studion kaltaista klassikkobrändiä, vaikka harppaus radiosta televisioon on iso.

– Jo lyhyessä ajassa olen huomannut, että tämä työ palkitsee todella paljon, Sirkkanen sanoo.

– Hyvässä A-studion haastattelussa tarina kulkee pinnan alla. Juontajan tehtävänä on toimia tv-katsojien välittäjänä. Teen tätä nöyränä, että voin olla katsojien palvelijana ja kysyä niitä kysymyksiä, mitkä kulloinkin ovat keskeisiä. Toimitus on valtavan hyvä ja siellä on erittäin hyvä yhteishenki. Siellä kannustetaan toisia ja annetaan myös kriittistä ja rakentavaa palautetta.

Olli Seuri jatkaa kunnianhimoisen journalismin parissa

Torstain 55-minuuttisen A-studio Talkin juontajana aloittaa tammikuussa Ylen Ykkösaamusta tuttu, Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla palkittu Olli Seuri. Siihen saakka torstain lähetystä juontaa Annika Damström. Vuodenvaihteen jälkeen Damström siirtyy keskiviikon A-studion juontajaksi.

Seuri teki Ykkösaamua reilun kuuden vuoden ajan. Hän kokee, että se on pitkä aika samassa tehtävässä.

– Nyt pääsen jatkamaan kunnianhimoisen ajankohtaisjournalismin parissa, mutta hieman uusissa puitteissa.

Seuri haluaa olla mukana kehittämässä keskusteluohjelmaa.

– Minun tapaani toimia kuuluu maltillinen, jatkuva kehittäminen. A-studion keskusteluohjelman formaatti on kestänyt pitkään, joten perusasiat tuskin muuttuvat. Kokonaisuus alkanee hahmottua, kun tapaan muun tiimin ja pääsen työhön kiinni.

Vaalit värittävät keskusteluohjelmia

A-studiota vuodesta 2015 juontanut Kirsi Heikel siirtyy vuodeksi Ylen politiikantoimittajaksi, ja A-studion lähetyksissä häntä sijaistaa Heikki Ali-Hokka.

– Ensi vuodesta on tulossa politiikan journalismissa huippumielenkiintoinen. Kolmien vaalien vuonna Kirsi Heikelin osaamiselle on todella käyttöä politiikan toimituksessa. Kirsi siirtyy vuoden alusta myös juontamaan Yle TV1:n Ykkösaamua, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen.

A-studiosta tuttu kasvo Markus Liimatainen siirtyy puolestaan Yle Luonnon toimitukseen tuottajaksi.

– Olemme tietoisesti rakentaneet toimituksessa tehtäväkiertoa, jossa journalistit pääsevät käyttämään osaamistaan uusilla alueilla ja samalla oppimaan uutta. Henkilöstö on toivonut kiertoa ja olemme todella iloisia siitä että syyskuussa aloitettu kierto on lähtenyt vilkkaasti käyntiin, Räisänen sanoo.