Kaikki kaunis on edessäpäin. Ajatus välähtää mieleen yhtäkkiä. Sara Kinnunen seisoo polun päässä Kilpisjärvellä käsivarressa. Lokakuu on riisunut värit tunturista. Halti nousee harmaana edessä, maisema sulaa taivaaseen.

Kinnunen nostaa rinkan selkään. Ensimmäinen askel. Sitten toinen ja kolmas. Tunturituuli käy kasvoihin, vihmoo vettä. Rytmi löytyy vähitellen. Viikon kuluttua kiire tippuu hartioilta. Kahdeksannen päivän kohdalla vastaan tulee yksi ihminen. Ja tämä on vasta alku.

“Huomista päivää olen tässä kartalla ihmetellyt. Että minnekä sitä menisi. Että olisi mukava päivämatka. Ei kiire tai ahneus. Muttei laiskuus ja tylsyyskään.” (Ote Sara Kinnusen päiväkirjasta)

136 yötä ulkona

Kun joensuulaisen Sara Kinnusen 30-vuotispäivä lähestyi, hän halusi kunnon tauon kätilön töistä sairaalassa. Työuraa oli takana viisi vuotta. Potilastyö oli ihanaa, mutta muuten työ vei liikaa.

– Mietin, olenko enää muuta kuin kätilö-Sara. Halusin selvittää sen, Kinnunen sanoo.

Hän järjesti itselleen vuoden virkavapaata ja pakkasi rinkan, mutta ei suunnannut reppureissulle Aasiaan tai maailmanympärysmatkalle, kuten monet kolmekymppiset. Kinnunen asetti irtiotolleen kaksi tavoitetta. Nähdä vuodenkierto Lapin erämaissa. Elää luonnossa, mieluiten yksin.

Toiveet täyttyivät.

Vuoden aikana Kinnunen viettää 136 vuorokautta yöretkillä, ja siihen päiväreissut päälle. Talvikuukausiksi hän vuokraa pienen lomahuoneiston Kiilopäältä. Kinnunen hiihtää tunturissa paria pyrypäivää lukuun ottamatta joka päivä. Lisäksi hän tekee vähintään kerran kuukaudessa viikon tai kahden mittaisen hiihtovaelluksen teltta ja muut varusteet vetoahkiossa.

“Mieli luovuttaa eikä missään ole mitään järkeä. Sitten taas hetken päästä pysähtyy ihmettelemään hiljaisuutta ja kauneutta ja on onnen kukkuloilla. Mitään en antaisi pois, vaikka välillä tuntuu, että voisi sitä helpommallakin päästä, päästää itsensä. Sääkin vaihtelee. -35 -> -1. Nyt on taas hyvä olla.”

Syyskesä kuluu kokonaan teltassa. Kinnunen vaeltaa kymmenen viikkoa Itä-Lapissa kaukana merkatuilta vaellusreiteiltä. Kahden viikon välein hän suunnistaa ihmisten ilmoille täydentämään ruokavarastoja.

Näissä retkissä ei ole Kinnusen mielestä mitään ihmeellistä.

– Ei ulkona elämiseen tai retkeilyyn tarvita eräoppaan koulutusta tai ammattivaeltajan varusteita. Ihan tällainen tavallinen poluntallaaja pystyy kyllä siihen.

Makuupussi peittyy paksuun kuuraan

Maaliskuun iltapäivä Paistunturin erämaassa taittuu siniseen hämärään. Sara Kinnunen istuu ahkion päällä ja lopettelee termospulloon säilöttyä lounasta. Valkeus on loputon.

Yhtäkkiä Kinnuselta häviää kuulo. Menivätkö korvat lukkoon, hän ihmettelee. Asiaa on pakko testata puhumalla ääneen yksikseen. Ei kuulo olekaan hävinnyt. Ympärillä vain on niin suuri hiljaisuus, että se tuntuu kuuroudelta. Tunturi nukkuu.

Kinnunen haluaa reissuillaan oppia telttailemaan talvella ja sen hän oppii. Kaamoksen aikaan tuntuu kuin hiihtäisi monen tunnin mittaisessa auringonlaskussa. Valo kajastaa taivaanrannan takaa. Päivä on lyhyt. Jos sitä haluaa jatkaa, pitää suunnistaa otsalampun valossa.

Talvi haastaa. Kun hanki upottaa nivusiin saakka ja ahkio tarttuu puunkäkkyröihin, on viisi kilometriä jo kunnon päivämatka. Iltaisin teltassa Kinnunen lukee, kirjoittaa päiväkirjaa tai neuloo otsalampun valossa. Kylmimpänä telttayönä pakkasta on 28 astetta. Kylmä ei tule, mutta aamulla makuupussi on peittynyt paksuun kuuraan.

Luirojärvellä Urho Kekkosen kansallispuistossa pakkanen kiristyy 37 asteeseen. Kinnunen ei aluksi tajua sitä, mutta ihmettelee, miksi varpaat jäätyvät autiotuvan saunan alalauteilla. Pikkuhiljaa hän oppii: pakkasella valo muuttuu. Tunturissa puut alkavat paukkua. Hanki narisee eri tavalla.

“Kaunis, liikuttava päivä. Kun yksin on hiljaisuuden keskellä. Miljardi tähteä taivaalla. Onni. On vain tämä hetki tässä.”

Pitkällä kaamosvaelluksella Pallaksella vastaan tulee yksi ihminen, samoin toisella retkellä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Täydellistä, Kinnunen ajattelee.

Hän viihtyy omissa oloissaan myös silloin, kun majailee Kiilopään asunnolla. Kinnuselle riittää ihmiskontaktiksi, että laduilla hiihtäessään hän moikkaa vastaantulijoita ja vaihtaa muutaman sanan myyjän kanssa käydessään ruokakaupassa parin viikon välein.

Läheisiin hän pitää yhteyttä puhelimitse tarpeen mukaan ja päivittää silloin tällöin kuulumisiaan blogiin. Kinnunen on yksin, mutta ei yksinäinen.

Suurperheen tyttö pakeni metsään

Keväthangilla Kevon kanjonissa maailma on auki. Sininen taivas kaartuu korkealle ja katse yltää kilometrien päähän. Yöllä pakastaa. Sara Kinnunen astuu ulos laavusta ja näkee kirkkaammat ja kauniimmat revontulet kuin koskaan aikaisemmin. Aamulla koivujen käkkyräiset oksat ovat kuin timantteja täynnä. Itkettää. Sukulaistyttö rakastaisi tätä, valoa ja kirkkautta, prinsessatimantteja oksilla, Kinnunen ajattelee.

"Sulamattomat jääkiteet valuivat teltan kangasta pitkin. Pomppasin ylös katsomaan, josko kuura olisi vielä maassa. Paikoitellen oli. Jokilaakso sumupilven peitossa. Aurinko paistoi. Kaunista. Niin kaunista. Teltta tietysti kastunut. Kamppeet kuivumaan ja aamupalalle."

Retkillä arki typistyy olennaiseen: liike, lepo ja ruokailu. Ajatukset tulevat ja menevät, mutta niihin ei jää samalla tavalla kiinni kuin aikataulutetussa elämässä. Tunteet vahvistuvat, samoin aistit. Hämähäkinseitin täydellisyys liikuttaa kyyneliin.

– Kun nostan rinkan selkään, tekee mieli sulkea suu. Haluan, että luonto puhuu, en minä, Sara Kinnunen sanoo.

Sen puheen kuulee parhaiten yksin. Niin kauan kuin Kinnunen muistaa, luonto on ollut hänelle rauhan ja nautinnon paikka. Yhdeksänlapsisen perheen keskimmäisenä kasvanut Kinnunen livahti usein kotona Outokummussa talon takametsään. Kun omaa huonetta ei ollut, metsässä sai olla välillä yksin. Perhe, suku ja ystävät ovat Kinnuselle tärkeitä ja hän nauttii sosiaalisesta työstä, mutta tuntuu, että minä katoaa, jos ei saa olla yksin.

Keväällä kesken vaellusvuoden Kinnusen ukki sairastuu. Kunto heikkenee nopeasti. Touko- ja kesäkuussa Kinnunen saattohoitaa ukkiaan perheen kanssa kotona Outokummussa. Päässä soivat laulut, joita Ukki lauloi, kun Sara oli lapsi. Lähtö on rauhallinen.

Kuinka virran yli pääsee?

Isojen ajatusten keskellä Kinnunen valmistautuu loppukesään ja syksyyn. Hän kuivaa kilotolkulla kasviksia, lihaa ja pataruokia, hankkii ruuat kolmen kuukauden tarpeiksi. Kinnunen tuijottelee karttoja, suunnittelee reittejä ja googlailee vinkkejä, mistä kohti erämaajoet on turvallista ylittää.

Hyvissä ajoin ennen lähtöä hän pakkaa neljä suurta täydennyslaatikkoa. Niihin tulee ruokaa, retkikeittimen kaasua, vessapaperia, tulitikkuja, kengännauhat, romaani ja tyhjä päiväkirja, saippuaa ja lääkkeitä. Laatikoiden päälle hän kirjoittaa osoitteet valmiiksi. Perhe lähettäisi laatikot Matkahuollon kautta Lapin kyliin sitten, kun Kinnunen niin pyytäisi.

Kerralla rinkkaan mahtuu noin kahden viikon tarpeet. Silloin painoa kertyy 23–25 kiloa. Ensimmäisinä kilometreinä se tuntuu, sen jälkeen ei juurikaan.

Kun Kinnunen suunnitteli vapaavuotta, moni kysyi, aikooko hän ulkomaille, kuhiseviin kaupunkeihin tai aurinkorannoille. Retkeilijöiden keskustelupalstalla netissä puolestaan ihmeteltiin, miksi jäädä Suomeen, kun Norjassa tai Ruotsissa maisemat ovat paljon jylhemmät.

Kinnuselle valinta oli selvä. Hän halusi tutustua nimen omaan Suomeen. Kaupunkilomia oli tullut kokeiltua, se ei kiinnostanut. Luonto veti puoleensa, mutta ei extreme-seikkailu, varustekilpailu tai kropan kestokyvyn äärimmilleen venyttäminen. Kiinnosti ajaton aika, rauha ja hiljaisuus.

Pizza kuukausien päässä

Sydänkesällä Sara Kinnusta jännittää. Vaikka hän on kohtuullisen kokenut retkeilijä, kymmenen viikon yhtämittainen vaellus mietityttää. Kestävätkö jalat, entä pää? Miltä tuntuu, kun vaellus vain jatkuu ja jatkuu? Riittääkö luonnossa ihmeteltävää ja elämyksiä?

Heinäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa hiki virtaa. Aurinko paistaa yötä päivää ja teltan kuumuus herättää kulkijan aamuyöstä. Helle haastaa.

Yhtenä päivänä Paistunturilla rinteen takaa nousee tumma rintama. Kinnunen tuntee jo pilvet, tämä sataa. Hän käpertyy kivenkoloon avaruuspeitteen alle ja kuuntelee siellä ropinaa. Kuin lapsena majassa. Illalla nousee uusi pilvi, suurempi. Kinnunen pitää rankkasadetta teltassa ja miettii, viitsiikö enää lähteä ulos. Kun sade taukoaa, hän kävelee purolle ja katsoo taakseen. Tunturia ympäröi kirkas sateenkaari. Retkipaikka lepää sen sylissä.

“Täällä sitä istutaan Haukkapään rinteellä, teltta edessä, vaatepuu takana, oikealla kohoaa Hammastunturi, edessä siintää suota ja järviä, niiden takana tuntureita. Kapustarinta viheltelee, itikat inisee (niitäkö ei muka ole?), poro kopsuttelee vasemmalla. Haukkapään rinteessä vatsa täynnä ruokaa. Aurinko lataa puhelinta. Olisi aika käydä levolle. On niin kaunista, ettei vielä malta.”

Kuluu viikko, toinen, kolmas ja neljäs. Kinnunen ei enää muista olevansa yksin. Ajatukset lipuvat mieleen ja sieltä pois kuin pilvet. Joskus hän nukahtaa tunniksi mättäälle, unohtuu istumaan pitkäksi toviksi. Kilometrejä hän ei laske, ettei niitä ahnehtisi. Kelloa ei kaipaa.

Olo on yleensä onnellinen. Kinnunen on oppinut, että jos tympäisee tai maisemat alkavat näyttää huonolta, kannattaa istua alas ja syödä jotakin. Sitten mieli kirkastuu. Reissussa rutiinit eivät uuvuta samalla tavalla kuin kotona: aamusta toiseen puuro, kahvi ja keksi maistuvat yhtä hyvältä. Pizzasta hän haaveilee, kun lähestyy Saariselkää, mutta ostaa sen vasta reissun jälkeen puolitoista kuukautta myöhemmin.

Tietoisuuden toisella puolella tapahtuu jotakin. Se purkautuu iltaisin päiväkirjaan: ukin elämä ja kuolema, oma elämä. Tulee tunne, että asiat tulevat käsitellyiksi.

“Suota. Kuivempaa, hyvin ylitettävää suota. Märkää, juosten ylitettävää suota. Todella märkää suota, jota ylittäessä jännitti. Vuolaana virtaavan joen ylitys. Pilveä ja tuulta. Mustikoita ja lakkoja Lyhyt patikkamatka katoilevaa polkua pitkin.”

Kolmas kulkija tunturissa

Pelkoja ei ole eikä juuri vaarojakaan. Kinnunen säästyy tapaturmilta ja rasitusvammoilta. Hän on eksyä vain kerran. Suomen suurimmassa erämaassa Kaldoaivissa hän epäilee, että kompassi on mennyt rikki. Edessä näkyy silmänkantamattomiin suota, jota täplittävät vesilämpäreet. Maisemasta ei voi ottaa kiintopisteitä. Kinnunen päättää luottaa enemmän kompassiin kuin suuntavaistoonsa ja saa pian itsensä takaisin kartalle. Rinkassa kulkee mukana hätälähetin, jolla voi lähettää paikannus- ja apupyynnön viranomaisille. Sitä ei tarvita.

Silloin tällöin Kinnunen lähettää viestiä kotiin ja kuvan tai pari läheisille. Hengissä ollaan. Hyvin menee.

Syyskuun lopulla Kinnunen laskeutuu alas tunturilta Kaldoaivissa. Ympärillä aukeavat laajat suot, niiden keskellä kaksi järveä ja järvien välissä kaistaleella kota. Sinne Kinnunen menee yöksi ja näkee vieraskirjasta, että on kesän kolmas kulkija. Kaiken muun ajan tunturi, suo ja järvet ovat eläneet rikkumattomassa rauhassa.

Miten saatoin ajatella, että voiko tähän kyllästyä, Kinnunen pohtii. Seuraava ajatus on: pitääkö täältä tulla pois?

Reissun viimeiset päivät Kinnunen kulkee merkatuilla reiteillä, että tottuisi taas ihmisiin. Hän saa paluukyydin Ivaloon mukavilta retkeilijöiltä. Ensimmäisinä kertoina kaupassa oksettaa: mihin tätä kaikkea tavaraa oikeasti tarvitaan?

“Voin olla ylpeä itsestäni. Halusin. Haaveilin. Toteutin. Tein. Jaksoin. Nautin. Elin ja olin.”

Erakkoa ei saa unohtaa

Lokakuussa tänä syksynä Kinnunen palaa töihin kätilöksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan ja täyttää 30 vuotta. Kroppa on jumissa. Se ei millään meinaa tottua siihen, ettei saa liikkua 3–12 tuntia päivässä.

Kätilön työ tuntuu yhtä rakkaalta kuin aikaisemmin, mutta nyt Kinnunen ei aio kätilö-Saran antaa jyrätä kokonaan erakko-Saraa.

– Ajatus siitä, että minulla olisi työn lisäksi joku aikataulutettu harrastus, tuntuu kaukaiselta, hän sanoo.

Työviikon jälkeen perjantaina Kinnunen nostaa rinkan auton peräkonttiin ja ajaa Patvinsuolle Lieksaan. Laavu löytyy pimeästä ja märästä metsästä. Tehdään tulet. Taas hiljaisuus puhuu.

Suomi ponnahti intialaisten tietoisuuteen viime joulukuussa, kun intialainen julkkispariskunta julkaisi Facebook-päivityksiä Lapista.

Supersuosittu Bollywood-tähti Anushka Sharma ja huipputason kriketinpelaaja Virat Kohli viettivät Lapissa kuherruslomaansa ja kuvasivat itsensä lumisissa maisemissa.

Lappi ei kuvissa ollut edukseen, sillä sää sattui olemaan harmaa ja tuhnuinen.

Julkkispariskunnan miljoona seuraajaa kuitenkin näki kuvassa suosikkiensa lisäksi puhdasta luontoa ja ihmeellistä eksotiikkaa.

– Suomalaiset matkatoimistot saivat sen jälkeen yhteydenottoja Intiasta. Intialaiset halusivat tietää, miten tänne pääsee, kertoo parikkalalaisen Xenia Toursin toimitusjohtaja Satu Myllys.

Hänen yrityksensä tekee parhaillaan markkinointitutkimusta Intiassa. Suomen-matkailua edistävä Visit Finland on puolestaan palkannut Intiaan työntekijän jakamaan Suomi-tietoutta.

Vain varakkaat suuntaavat kotimaan rajojen ulkopuolelle

Intiassa on 1,33 miljardia asukasta, joista noin 28 miljoonalla on passi.

Ulkomaille matkustaminen on toistaiseksi ollut melko harvinaista. Sen sijaan intialaiset matkustavat paljon lähes Euroopan kokoisessa kotimaassaan ja ovat tottuneita lentämään.

– On laskettu, että vuonna 2020 Intiasta lähtee maailmalle 50 miljoonaa matkailijaa, sanoo Visit Finlandin Aasian matkailusta vastaava johtaja Teemu Ahola.

Matkailu on keskiluokkaan kuuluvien ja sitä varakkaampien ihmisten harrastus.

Ulkomaille lähtiessään he haluavat olla varmoja siitä, että matka täyttää heidän vaatimuksensa pienimpiä yksityiskohtia myöten.

– Hyvin ohjelmoitu ryhmämatka on intialaisten juttu, sanoo Satu Myllys.

Lappi houkuttelee, mutta pääkaupunkiseutu voittaa

Tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana intialaiset ovat yöpyneet Suomessa yhteensä 62 300 vuorokautta.

Hieman yli 70 prosenttia yöpymisvuorokausista on tilastoitu pääkaupunkiseudulle, noin 10 prosenttia Lappiin, ja loput Suomen isoimpiin kaupunkeihin.

Vaikka tilastot muuta osoittavatkin, intialaiset odottavat kokevansa Suomessa koskematonta luontoa ja talvisia seikkailuja.

– Revontulet, Lappi, lumi ja joulupukki, Ahola luettelee.

Järvi-Suomen matkailupaketteja intialaisille

Parikkalassa toimiva Xenia Tours haluaa tarjota intialaisille muutakin kuin lunta ja revontulia. Yritys aikoo myydä ensimmäiset Järvi-Suomen matkailupaketit intialaisille jo ensi kesänä.

Pitkään Saimaan alueella toiminut yritys tuntee alueen palvelut ja palvelujen tarjoajat hyvin.

–Majoitus-, retki- ja ohjelmapalvelujen kokoaminen onnistuu näistä lähtökohdista, sanoo Myllys.

Parhaillaan yrityksen työntekijä on Intiassa kartoittamassa markkinoita ja etsimässä kumppaneiksi intialaisia matkanjärjestäjiä.

– Tarkoitus on selvittää, miten parhaiten tavoitamme loppuasiakkaan. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että suomalainen projektityöntekijämme on asunut Intiassa ja tuntee sikäläistä kulttuuria, sanoo toimitusjohtaja Satu Myllys.

Messuille Delhiin, kiertueelle Intiaan

Xenia Toursin kansainvälistymissuunnitelmat pääsivät vauhtiin, kun Kaakkois-Suomen ELY-keskus myönsi yritykselle 53 000 euroa kehittämisrahaa Intiassa tehtävää markkinointitutkimusta varten.

Kehittämisrahalla yritys palkkasi työntekijän, toisen puolen projektin kustannuksista yritys kattaa tulosrahoituksella ja lainalla.

– Osallistumme Delhissä ensi vuoden alussa järjestettäville matkailumessuille, kertoo Myllys.

– Olisi mukavaa, jos siellä olisi muitakin suomalaisia. Esimerkiksi pohjoisesta, kun Suomi nyt kuitenkin tunnetaan Intiassakin Lapista, hän sanoo.

Visit Finland järjestää puolestaan helmikuussa 2019 Road Shown Intiassa ja toteuttaa matkailukampanjoita Mumbaissa ja Delhissä.

Teemu Ahola povaa Suomi-huumalle lisää nostetta kuukausi sitten Intian National Geographic Traveller'ssa julkaistusta artikkelista. Upeasti kuvitetussa jutussa kerrottiin Suomesta ja lehden kannessa loistivat revontulet.

Saksan ja Ranskan johtajat varoittivat nationalismin noususta Pariisissa alkaneessa rauhanfoorumissa. Konferenssi on osa ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlallisuuksia. Maailmansodan päättäneen aseleposopimuksen allekirjoittamisesta tuli sunnuntaina kuluneeksi sata vuotta.

Kolmipäiväisen rauhanfoorumin avanneet Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel tuomitsivatkansalliskiihkon.

Macron totesi nationalismin, rasismin, antisemitismin ja ääriajattelun uhkaavan maailman vakautta yhtä lailla kuin talouteen, ympäristöön ja siirtolaisuuteen liittyvät haasteet uhkaavat sitä.

– Kaikki riippuu meistä, Ranskan presidentti sanoi.

Angela Merkel vetosi rauhan ja yhteistyön puolesta. Hän sanoi, ettei maailma voi seurata sivusta konfliktien jatkumista. Merkel painotti, ettei rauhaa saa pitää itsestäänselvyytenä.

– Meidän on tehtävä työtä rauhan eteen.

Liittokansleri sanoi, että kommunikaation puute ja haluttomuus yhteistyöhön voivat johtaa vakaviin seurauksiin.

Sunnuntain kolmas puhuja YK:n pääsihteeri António Guterres varoitti yhtäläisyyksistä 1930-luvun tapahtumien ja nykypäivän välillä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei osallistunut rauhanfoorumiin, vaan vieraili amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla Pariisissa. Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui tilaisuuteen.

Lisää aiheesta:

Emmanuel Macron: "Kansalliskiihko on vastakohta isänmaanrakkaudelle" – maailman johtajat kerääntyivät sateiseen Pariisiin muistamaan ensimmäisen maailmansodan loppua

Naisaktivistit protestoivat rinnat paljaina Trumpin autosaattuetta Pariisissa

14-vuotias tankotanssija Oona Antinjuntti saapuu reppu selässään torniolaiselle joogasalille. Tanssiasun lisäksi repusta löytyy kemian koulukirja, koska heti treenien jälkeen nuori nainen suuntaa koululle suorittamaan koetta.

Hallitseva junioreiden Pohjoismaiden mestari on aloittanut lajin jo 6-vuotiaana. Nykyisin hän treenaa nuoresta iästään huolimatta aikuisten kanssa. Arki on tasapainoilua harjoittelun ja opiskelun välillä. Nyt mielessä on kemian kokeen lisäksi myös tankotanssin MM-kisat.

Kisakokemusta ei ole vielä paljon, joten lähtö MM-kisoihin jännittää.

– On tosi huikeat tunnelmat ja myös hieman jännittynyt olo. Ehkä on vähän stressiä. Kun käy koulussa ja ajan suhteen pitää miettiä, että ehtiikö tehdä kaikkea, Antinjutti kertoo.

Tankotanssin maailmanmestaruuskisoihin Floridaan lähtee kaiken kaikkiaan 11 suomalaisurheilijaa. Antinjuntti odottaa kisoja innolla.

– Tietenkin toivoisi, että tämä kisamenestys jatkuisi. Taso on kyllä niin huikea, että lähden tavoittelemaan lähinnä sitä omaa parasta suoritusta.

Kisoihin yhdessä valmentajan kanssa

Kisapaikan maailmanmestaruuskisoista lunasti myös Antinjuntin valmentaja 50-vuotias Satu Myllymäki.

– Näin tässä nyt sitten kävi, että myös itselle avautui kisapaikka ja pääsee MM-kisalavalle. Totta kai Oona on nyt tärkein omassa sydämessä, eli hänen menestymisensä ja hyvinvointinsa, kertoo viime vuonna EM-neloseksi kisannut Satu Myllymäki.

Pitkä kisamatka vaatii ahkeraa treenaamista ja myös taloudellista tukea. Paikalliset urheilun ystävät ovatkin lähteneet tukemaan kaksikkoa.

– Perustimme urheilijasivut ja mesenaatin kautta olemme saaneet tosi paljon ihania lahjoittajia. Siitä on saanut positiivista energiaa itsellekin, kun on huomannut, että ihmiset oikeasti haluavat että me pääsemme sinne kisoihin ja menestyisimme siellä, kertoo Myllymäki.

Lue myös: Satu Myllymäen tarina sukkahousutehtaalta oman joogasalin pitäjäksi.

Poliisi on pidättänyt 50-vuotiaan naisen Australian Queenslandissa epäiltynä mansikkasabotaasista syyskuussa, kertoo australialainen media.

Syyskuun alusta kaupan olleista mansikoista alkoi löytyä neuloja. Neuloja löytyi mansikoista ensin Queenslandissa, mutta sen jälkeen tapauksia ilmeni maan kaikissa osavaltioissa. ABC News kertoo, että ympäri maata raportoitiin syyskuussa jopa sata neulatapausta. Yhdessä tapauksessa lapsi on ilmoittautunut poliisille ja myöntänyt tehneensä "kepposen".

Australian pääministeri Scott Morrison vertasi aiemmin mansikkasabotaasia terrorismiin. Maan hallitus on ilmoittanut, että enimmäisrangaistus tällaisesta teosta korotetaan 15 vuodeksi vankeutta.

Lue lisää:

Australiassa selvitetään outoa ruokasabotaasia – Mansikoista on löytynyt neuloja

Australian neuloilla pelottelu laajenee – neulotettuja mansikoita on nyt jo Uudessa-Seelannissa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uskoo, että GPS-signaalin häirintä Lapissa Naton sotaharjoituksen aikana alkuviikosta oli tarkoituksellista.

Esimerkiksi Norjassa on syytetty Venäjää GPS-häirinnästä harjoituksen aikana. Sipilä sanoi tänään Ylen pääministerin haastattelutunnilla pitävänsä hyvin mahdollisena, että Venäjä oli Lapin ilmatilan GPS-häirinnän takana.

– On teknisesti kohtuullisen helppoa häiritä avoimessa tilassa kulkevaa radiosignaalia, ja kyllä se mahdollista on, että Venäjä on ollut tässä häiritsevä osapuoli. Sellaiset kyvykkyydet Venäjällä tiedetään olevan, sanoi Sipilä.

Sipilä arveli, että häirinnän viesti oli nimenomaan kyvykkyyden näyttäminen.

– Varmasti viesti on kaikille osapuolille, kun se tulee sotaharjoituksen yhteydessä, että tällaisia kyvykkyyksiä häirinnän lähettäjällä on.

Sipilän mukaan GPS-signaalin häiritseminen kasvattaa virheiden riskiä myös siviililiikenteessä ja järjestelmien tarkoitukselliseen häirintään pitää varautua paremmin.

Sipilän mukaan GPS-signaalin häirinnästä on muutamia esimerkkejä aikaisemmin ja ne ovat ajoittuneet sotaharjoitusten yhteyteen.

– Kaikki osapuolet varmasti myöskin harjoittelevat sitä, että miten häirintää tehdään ja miten häirinnän olosuhteissa pystytään toimimaan, toteaa Sipilä.

Oikeusministeriön valmistelema mielenosoitusten ilmoitusajan pidentäminen Sipilälle uusi asia

Yle uutisoi eilen oikeusministeriön suunnitelmista pidentää velvollisuus ilmoittaa mielenosoituksista poliisille nykyisestä kuudesta tunnista kolmeen vuorokauteen.

Haastattelutunnilla kysyttäessä Sipilä totesi, että mielenosoitukset eivät ole Suomessa ongelma eikä suurta tarvetta ilmoittamisajan pidentämiseen ole. Sipilä sanoo, että jos muutosta tarvitaan, niin se hänen mielestään olisi lähempänä nykyistä kuutta tuntia kuin kolmea vuorokautta.

Sipilän mukaan suunnitelma on hänelle uusi asia eikä siitä ole keskusteltu hallituksen sisällä.

– Jos niistä ilmoitetaan vähän aikaisemmin, niin ei sekään varmasti ole mielenosoitusten järjestäjille mikään ongelma, Sipilä sanoi.

Sipilä perää seuraavalle hallituskaudelle tavoitteeseen sitoutunutta kolmikantaa

Sipilän mukaan seuraavalla hallituskaudella työllisyys pitäisi saada nostettua 75 prosenttiin, mikä tietäisi työpaikkaa noin sadalle tuhannelle työttömälle.

Sipilä sanoi haastattelutunnilla, että työllisyysastetta voitaisiin nostaa sitoutumalla hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken hakemaan kolmikantaisesti keinot työllisyyden parantamiselle. Sitoutumisen pitäisi olla tavoitteellista niin, että jos tavoite ei toteudu, haetaan kesken kauden uudet toimet tavoitteeseen pääsemiseksi, sanoi Sipilä.

– Tämmöinen tulokseen sitoutunut yhteistyötapa Suomesta on puuttunut. Me käymme asia kerrallaan näitä läpi ja sitten, jos yksi osapuoli ei halua edetä, niin on ollut mahdollisuus jäädyttää ja hidastaa ja haudata se asia.

Sipilän mukaan ensi hallituskaudella pitäisi ratkaista myös miten kaikki yritykset pääsisivät soveltamaan työehtosopimusten joustoelementtejä. Tällä hetkellä paikallinen sopiminen on ongelmallista työnantajaliittoihin kuulumattomissa yrityksissä.

Lue myös:

Ulkoministeri Soini lupaa selvityksen GPS-häirinnästä Suomen alueella Naton sotaharjoituksen aikana

Venäjän GPS-häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana

MÉXICO Väli-Amerikasta Meksikon kautta kohti Yhdysvaltoja pyrkivien siirtolaisten leirissä äiti toisensa jälkeen kuvaa, kuinka väkivallan uhka Hondurasissa ja El Salvadorissa on ajanut heidät matkaan.

Hondurasilainen Daniela López on saapunut Meksikon pääkaupunkiin Méxicoon 4-, 5- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa. Perhe on matkustanut Yhdysvaltoihin pyrkivän siirtolaiskaravaanin mukana.

– Pienimmillä lapsillani on hauskaa. He leikkivät ja jaksavat kävelläkin yllättävän pitkään. Aina kun saavumme uuteen paikkaan, minä olen lopen uupunut, mutta pikkulapset jatkavat hyppimistä, kertoo López.

Kahdeksanvuotias tytär sen sijaan ymmärtää pikkusisaruksiaan enemmän.

– Tyttäreni on masentunut. Yleensä hän on vilkas, mutta nyt näen hänet usein hiljaa paikallaan, miettimässä. Hän kyselee, milloin hän pääsee taas kouluun. Minä vastaan, että ei nyt, myöhemmin, López kuvailee.

Unicef: Lapset traumatisoituneita

Urheilukentällä Méxicon laidalla majoittui loppuviikosta noin 9 000 siirtolaiskaravaanin mukana saapunutta väliamerikkalaista. Heistä arviolta 2 300 on lapsia ja nuoria. Nuorin syntyi matkan aikana.

Siirtolaiskaravaanin lapset ovat sairaita ja traumatisoituneita, kertoo perheitä auttava YK:n lastenjärjestön Unicefin Meksikon-osasto.

– Monet lapsista ovat todella ahdistuneita ja heitä painaa raskas stressi. Monien perheet ovat kohdanneet kotimaissaan väkivaltaa, uhkauksia ja vainoa, kertoo Meksikon Unicefin tiedottaja Rocio Nuñez.

Myös Daniela López on kokenut väkivallan uhan. López oli toiminut Hondurasissa vaaleissa ääntenlaskijana. Yhteiskunnallinen tilanne kärjistyi, ja ääntenlaskijoita uhattiin tappaa.

Epäselväksi jää, mihin vaaleihin López tarkalleen viittaa. Hondurasissa puhkesi väkivaltaisia mielenosoituksia presidentinvaalin tuloksesta viime vuoden lopulla.

Oppositio syytti istuvan presidentin Juan Orlando Hernándezin voittaneen vaalit vilpillä. Osa äänistä laskettiin uudelleen. Myös kansainväliset tarkkailijat epäilivät heijastaako vaalitulos äänestäjien todellista tahtoa.

Rajun jengirikollisuuden piinaamissa Hondurasissa ja El Salvadorissa väkivallan uhka ja toimeen tulemisen vaikeus kietoutuvat yhteen. Rikollisjengit haluavat siivunsa vähäosaisten pienistä tienesteistä.

Jos suojelurahaa kieltäytyy maksamasta, jengit saattavat tappaa koko perheen.

Polttavaa aurinkoa, hyytäviä öitä

Lapsille matka Méxicoon on ollut pitkä ja raskas, Unicefin Rocio Nuñez kuvaa.

Välillä lapset ovat perheineen taivaltaneet polttavan auringon alla, kun taas yli kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevassa Méxicossa varsinkin yöt ovat usein hyytävän kylmiä.

Majoitus urheilukentällä on teltoissa.

– Lapsilla on hengitystiesairauksia, ripulia ja oksennusta, Nuñez kuvaa.

Méxicon kaupungin lääkärit ja hammaslääkärit hoitavat sairaita rekkoihin rakennetuissa hoitopisteissä maksutta.

– Lasten terveydentilan vakauttaminen on nyt kaikista tärkeintä, Nuñez sanoo.

Unicef järjestää leirin lapsille vauvaikäisistä teineihin toimintaa. Lapsille pystytetyissä teltoissa he pääsevät leikkimään, laulamaan ja askartelemaan ikätasonsa mukaisesti.

– Tarkoitus on auttaa leikin avulla lapsia purkamaan stressiä, jotta se ei muodostuisi traumaksi. Jos huomaamme jonkun lapsen kärsineen hyväksikäytöstä tai väkivallasta, ohjaamme hänet psykologille tai viranomaisten tarjoaman tuen piiriin, Nuñez kuvaa.

"Haaveilen siitä, että lasteni ei tarvitse pelätä"

Karavaanin päämääränä on päästä Meksikon pohjoisrajalla sijaitsevaan Tijuanan kaupunkiin ja sieltä Yhdysvaltoihin.

Tijuanaan on pääkaupungista vielä 2 800 kilometrin taival. Méxicossa lapset saavat levähtää, mutta matkalla on vielä monia uhkia.

– Siirtolaislapsia kidnapataan, raiskataan ja heitä katoaa. Koska siirtolaisten reitit eivät ole vakiintuneita, nämä riskit ovat suurempia, Nuñez kuvaa.

Daniela López rukoilee pääsevänsä lastensa kanssa Yhdysvaltoihin töihin.

– Haaveilen siitä, että lasteni ei tarvitse pelätä mennessään puistoon tai kouluun. Ja siitä, että voisin asua maassa, jossa minun ei tarvitsisi valita, ostanko lapsille ruokaa vai lähetänkö heidät kouluun, López huokaa.

Presidentti Sauli Niinistö sanoi, että Venäjän epäillystä lentoliikenteen GPS-signaalin häirinnästä Lapissa Naton sotaharjoitusten aikana tarvitaan lisäselvityksiä.

– Pitää selvittää miten on häiritty ja kuka on häirinnyt. Uskon, että on teknisiä laitteita, joilla pitäisi saada selville häirinnän lähde, ja sitten ilmoittaa meidän käsityksemme siitä aika tiukastikin.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ehdotuksen eurooppalaisesta armeijasta Niinistö arvioi johtaneen väärinkäsityksiin.

– Sanapari eurooppalainen armeija johtaa helposti väärinkäsityksiin. Sanoisin mieluummin, että Euroopassa on jo 28 kansallista armeijaa. Kysymys on siitä miten hyvin ne voivat toimia yhdessä, vaikka Euroopan unionin nimissä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli muistojuhlallisuuksien yhteydessä lyhyesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Ylen haastattelussa Niinistö totesi, ettei suurista asiakokonaisuuksista ollut aikaa Trumpin ja Putinin kanssa keskustella.

11.11. klo 21.16: Muutettu otsikkoa

Lue lisää:

Emmanuel Macron: "Kansalliskiihko on vastakohta isänmaanrakkaudelle" – maailman johtajat kerääntyivät sateiseen Pariisiin muistamaan ensimmäisen maailmansodan loppua

Hallituksen ajama sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on ajanut kaksi sairaalaa tiukkaan kiistaan Etelä-Savossa. Mikkelin ja Savonlinnan keskussairaalat eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, missä sairaalassa tulevaisuudessa leikataan polvia ja lonkkia, jotka tarvitsevat tekonivelen.

Nyt Etelä-Savossa on koko maan tasolla poikkeuksellinen tilanne, sillä suhteellisen pienellä 150 000 ihmisen alueella on kaksi sairaanhoitopiiriä. Ainoastaan Suomen laajimmassa maakunnassa Lapissa on sama tilanne.

Sote-uudistus tarkoittaisi toteutuessaan sitä, että Etelä-Savo ei voisi enää jatkaa kahden sairaanhoitopiirin mallilla. Alueelle muodostuisi muun maan tavoin yksi maakunnallinen organisaatio.

Ja tämä on asia, mikä saimaannorppamaakunnassa hiertää.

Kaksi sairaanhoitopiriiä tarkoittaa nimittäin myös kahta keskussairaalaa. Sekä Mikkelissä että Savonlinnassa pelätään yhdistymisen heikentävän oman sairaalan tulevaisuutta.

Jännitettä lisää se, että kummallekin sairaalalle tärkeitä tekonivelleikkauksia tehdään tällä hetkellä sairaaloissa liian vähän. Varsinkin Savonlinna tarvitsee huomattavasti enemmän leikattavia potilaita, jotta toiminta voisi jatkua.

Yhteistyötä on suunniteltu esimerkiksi perusterveydenhuollon ja kotihoidon osalta, mutta kirurgian osalta työnjako pysähtyi kuitenkin kuin seinään viime kesänä.

Kumpikaan sairaala ei halua eikä aio luopua tekonivelkirurgiasta.

"Mitään muuria ei rakennu"

Saimaan rannalla Savonlinnan keskussairaalassa Itä-Savon sairaanhoitopiiriä Sosteria johtaa Panu Peitsaro. Savonlinnan keskussairaalan palvelualueella asuu 42 000 ihmistä.

Eduskuntaan ensi kesänä pyrkivä Panu Peitsaro (kok.) astelee varmasti kohti Savonlinnan keskussairaalan leikkaussaleja. Hän kertoo, että Savonlinna ei aio luovuttaa tekonivelkirurgiaa Mikkeliin.

– Meillä on aivan selkeä päämäärä tämän asian kanssa ja se on tekonivelkirurgia Savonlinnassa Coxan kanssa. Tai vähintääkin se, että tekonivelkirurgia turvataan Savonlinnassa.

Tekonivelkirurgia Savonlinnassa turvaisi oman päivystyspisteen säilymistä.

– Meillä on isot laivaväylät, kauppaliikennettä, turisteja ja Oopperajuhlat. Tarvitsemme oman päivystyspisteen.

Peitsaro kumppaneineen yllätti Itä- ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirit syyskuussa ilmoittamalla mahdollisesta yhteistyöstä tekoniveliin erikoistuneen pirkanmaalaisen Coxa-sairaalan kanssa.

Savonlinna alkoi tähyillä maakunnan ulkopuolella yhteistyön merkeissä, koska sopua työnjaosta ei naapurisairaalan kanssa löytynyt.

– Coxan väkeä on ollut täällä tutustumassa sairaalan tiloihin ja osastoihin. Lisäksi on tehty henkilöstösuunnittelua, Peitsaro kertoo.

Coxa tutkii parhaillaan, kannattaako heidän lähteä Savonlinnan seudulle. Selvitykset on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Coxan saapuminen Savonlinnan seudulle todennäköisesti takaisi tekonivelleikkausten jatkumisen sairaalassa.

Lisää tekonivelleikkauksia Savonlinnassa tarvitaankin.

Nykyisillä määrillä toiminta ei voisi jatkua, sillä keskittämisasetuksen mukaan sairaalassa pitää leikata vuosittain 600 tekoniveltä. Siirtymäaika tähän muutokseen on päättynyt jo viime kesänä, mutta esimerkiksi tänä vuonna Savonlinnassa leikataan vain noin 280 tekoniveltä.

Sairaaloiden on tällä hetkellä vaikea puhua keskenään tekonivelistä.

– Maakuntavalmistelua tehdään, mutta tekonivelistä ei puhuta. Joskus se vain on niin, että täytyy laittaa vaikea asiat huilaamaan. Vaikka Coxa-malli toteutuisi, ei se sulje yhteistyötä Mikkelin kanssa pois. Mitään muuria ei rakennu.

"Meillä pitää olla päiväaikaista toimintaa tekonivelkirurgiassa"

Savonlinnan ja Mikkelin keskussairaaloiden välillä on 103 kilometriä.

Mikkelin keskussairaalassa Etelä-Savon sairaanhoitopiiriä johtaa Risto Kortelainen. Mikkelin keskussairaalan väestöpohja on naapuria huomattavasti suurempi väkiluvulla mitattuna. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntien alueella asuu 100 000 ihmistä.

Sairaalaassa ja sen ympärillä jyrisevät rakentamisen äänet. Alueella tehdään 100 miljoonan euron uudisrakentamista ja muun muassa leikkaussalit uusitaan.

Toisessa kerroksessa leikkaussaleilla on kuitenkin rauhallista. Kortelainen istahtaa, ja kertoo, että Mikkelin keskussairaalassa leikataan tänä vuonna 550 tekoniveltä. Mikkeli ei myöskään aio luovuttaa polvi- ja lonkkaleikkauksia naapuriin.

– Jotta trauma- ja ortopediapäivystys toimii Mikkelin keskussairaalassa, meillä pitää olla myös päiväaikaista toimintaa tekonivelkirurgiassa, Kortelainen kertoo.

Tekoniveliä leikkavat ortopedit ovat tärkeitä päivystystoiminnalle, sillä he leikkaavat myös ortopedian päivystysleikkauksia kuten onnettomuuksien uhreja. Etelä-Savon maakuntaa halkoo vilkas viitostie ja esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneet hoidetaan Mikkelin keskussairaalassa.

Tekonivelet taas ovat tärkeitä ortopedeille, jotta heillä on päiväsaikaan mielestä työtä.

Sairaalassa pelätään, että lääkärit lähtevät, jos tekoniveliä ei enää leikata.

Taustalla kiistoja ja erilaisia tulkintoja ministeriön muistiosta

Viime keväänä sairaanhoitopiirit yrittivät kuumeisesti löytää ratkaisua kirurgian työnjakoon ja hetken jo näyttikin siltä, että sairaanhoitopiirit ovat löytäneet sovun.

Maaliskuussa kumpikin sairaanhoitopiiri julkaisi tiedotteen (Essote tässä ja Sosteri tässä), jonka mukaan ensisijaisena vaihtoehtona Savonlinnaan keskitettäisiin tekonivelkirurgia.

Nyt naapurukset näkevät asian eri tavalla. Kortelaisen mukaan keväällä oli ainoastaan kyse siitä, että työnjaon kaikki vaihtoehdot selvitetään.

– Meidän päätös tehtiin 11.6. viime kevänä. Sitä ennen ei päätöksiä ollut, ainoastaan neuvotteluja.

Savonlinnassa kevään tapahtumat tulkitaan eri tavalla.

– Viime maaliskuussa oli vielä malli, jonka mukaan tekonivelkirurgia tuotettaisiin Savonlinnassa. Päivystyskirurgia, selkäkirurgia ja tietyt syöpäleikkaukset Mikkelissä, Peitsaro sanoo.

Se on ainakin selvää, että leikkausten keskittämisestä Savonlinnaan puhuttiin vielä toukokuussa ministeri Annika Saarikon (kesk.) vetämässä keskustelussa sosiaali- ja terveysministeriössä. Paikalla on ollut sekä Peitsaro että Kortelainen ja lisäksi edustajia ministeriöstä ja kaikista Itä- ja Keski-Suomen sairaanhoitopiireistä.

Keskustelusta on tehty muistio, jossa sanotaan, että keskusteluissa suosittiin ajatusta siitä, että tekonivelkirurgia keskitettäisiin Savonlinnaan.

– Olemme edelleen sillä kannalla, että tämä on myös ministeriön näkemys. Keskusteluissa oli mukana koko Kuopion erityisvastuualueen sairaanhoitopiiri. Keskuisteluista tehtiin muistio, jossa lukee, että tekonivelkirurgia pitäisi keskittyä Savonlinnaan.

Ministeriön näkökulmasta asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen. Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulainen muistuttaa, että ministeriöllä ei ole päätösvaltaa sairaanhoitopiirien sisäisiin asioihin. Kumpulainen sanoo, että ympäripyöreä muotoilu muistiossa ei ole ministeriön kanta, vaan kyseisessä keskustelussa esillä ollut vaihtoehto.

– Meidän ensisijainen tavoite on edistää alueiden välistä yhteistyötä, jotta asiat etenisivät. Alueella on se uhka, että tässä keskinäisen epäsovun tiimellyksessä molemmat sairaalat saattavat heikentyä.

Kevään tiimellyksessä sairanhoitopiirit palkkasivat jopa yhteisen kirurgian ylilääkärin tekemään selvitystä kirurgian työnjaosta, mutta yhteisesti valitun ylilääkärin työt loppuivat ennen kuin kunnolla ehtivät edes alkaa. Tehtävään valittu kirurgi koki tehtävän mahdottomana (Länsi-Savo).

Kesäkuussa asia kiepsahti lopullisesti ympäri, kun Essoten hallitus linjasi, että Mikkelin keskussairaala ei voi luopua tekonivelkirurgiasta. Se vaarantaisi liikaa päivystystoiminnan pysymisen Mikkelissä.

Kortelaisen mukaan neuvottelu tekonivelistä on ollut haasteellista, sillä vastapuoli Sosterilla on ollut koko ajan yksi ainut vaihtoehto, josta he eivät ole suostuneet joustamaan.

– Me sitä koko kevät arvioitiin, ja todettiin kesäkuussa, että tekonivelkirurgian siirrolla Savonlinnaan olisi liian suuri vaikutus Mikkelin tärkeälle päivystykselle.

Neuvottelujen jumiutuminen tekoniveliin on ehkä hieman yllättävää, koska tekonivelkirurgia ei lukujen valossa ole kovin merkittävä osa kummankaan sairaalan kirurgisesta toiminnasta. Esimerkiksi Mikkelin keskussairaalassa tehdään vuosittain noin 4000 kirurgista toimenpidettä. 550 tekonivelleikkausta ei siis muodostua kovin suurta osaa kirurgisista toimenpiteistä.

Tilanne on sama Savonlinnassa. Siellä tehdään vuosittain noin 2000 kirurgista toimenpidettä, ja tekoniveliä leikataan tänä vuonna noin 280 kappaletta.

Kuka sanoo viimeisen sanan?

Jos sairaalat kykenisivat tekemään työnjakoa, maakunnassa riittäisi lonkka- ja polvipotilaita pitkälle yli vaaditun määrän.

Yhteistä säveltä ei kuitenkaan ole löytynyt, joten esimerkiksi Savonlinna pyrkii omalta osaltaan ratkomaan tilanteen tekonivelsairaala Coxan kanssa. Coxan tulo alueelle aiheutti aluksi harmaita hiuksia Etelä-Savon sairaanhoitopiirin lisäksi koko Keski- ja Itä-Suomessa.

Nyt Essoten ääni kellossa on muuttunut, ja myös heitä kiinnostaa yhteistyö Coxan kanssa.

– Pidetään sitä ihan yhtenä vaihtoehtona, että näitä leikkauksia voitaisiin tehdä Mikkelissä ja Savonlinnassa Coxan nimen alla. Keskusteluja Coxan kanssa on käyty, Kortelainen kertoo.

Yksi ratkaisu voisi löytyä Kuopion suunnalta, sillä Kortelainen ja Peitsaro ovat samaa mieltä siitä, että Kuopion erityisvastuualueelta saattaisi löytyä ratkaisu.

Neuvotteluja onkin käyty syksyn aikana Kuopion johdolla, mutta tilanne on niin kinkkinen, että tuloksia ei ole saatu suuremmissakaan neuvottelupöydissä aikaan. Toiveena Etelä-Savossa on, että alueen suuremmista sairaanhoitopiireistä lähetettäisiin potilaita Savonlinnan ja Mikkelin sairaaloihin.

– Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa on myös ikääntyvä väestö. Leikkausten määrät tulevat kasvamaan. Selvä näkymä on se, että leikkauksia voitaisiin tehdä muutamassa tekonivelkeskukssessa enemmän, Kortelainen sanoo.

Oman lisänsä sote-soppaan tuo se, että sairaaloiden pitää täyttää keskittämisasetuksen mukaiset leikkausmäärät. Jos niitä ei täytetä, jossain vaiheessa valvoa viranomainen Valvira alkaa vaatia selvityksiä.

Vaikka sairaaloiden välillä väännetäänkin työnjaosta sekä Kortelainen että Peitsaro vakuuttavat, että 150 000 maakunnassa asuvaa ihmistä ei tilanteesta kärsi.

– Se on kummallekin ihan selvä, että tämä ei saa häiritä asiakkaisen palvelunsaantia, Peitsaro sanoo.

Ylilääkäri Mikko Holmbergia odotti lauantaina tavallista jännittävämpi työvuoro Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Aamuyöllä oli käynnistetty uusi potilastietojärjestelmä Apotti.

Apotti on yksi Suomen suurimmista ja hintavimmista sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmistä. Samalla se on myös yksi kritisoiduimmista hankinnoista.

Holmberg puolestaan on yksi sadoista tukihenkilöistä, jotka Peijaksessa auttavat henkilökuntaa uuden ohjelman käytössä. Suurempia ongelmia ei viikonlopun aikana ilmennyt.

– Työ on sujunut pääosin ihan hyvin. Järjestelmä on kuitenkin sen verran erilainen, että hoitoonpääsy voinut vähän hidastua, sanoo Holmberg.

Peijas on vasta alkua, sillä vuosia valmisteltu Apotti-järjestelmä otetaan asteittain käyttöön Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa ja viidessä eri kunnassa pääkaupunkiseudulla.

Todelliseen testiin uusi järjestelmä pääsee maanantaina, kun isot poliklinikat ja leikkaustoiminnot käynnistyvät Peijaksessa. Potilaille tämä sattaa näkyä ajoittaisena hitautena, kun uutta toimintatapaa vasta opetellaan hyödyntämään käytännön työssä.

Kokosimme alle viisi väitettä uudesta potilastietojärjestelmästä.

1. Apotti vähentää lääkäreiden aikaa tietokoneella

Apotti on uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä, jonka tarkoitus on helpottaa hoitohenkilökunnan työtä.

Pääkaupunkiseudun terveydenhuollossa on nyt käytössä lukuisia erilaisia tietojärjestelmiä, jotka eivät keskustele keskenään. Lisäksi monet ohelmista ovat vanhentuneita.

Hoitajien ja lääkäreiden työaikaa kuluu hukkaan, kun he joutuvat jatkuvasti toimimaan useiden eri järjestelmien kanssa. Apotin on tarkoitus korvata nykyiset järjestelmät ja koota yhden potilaan kaikki tiedot yhden ohjelman alle.

– Saman potilaskontaktin aikana voi olla käytössä kolme tai neljäkin eri järjestelmää. Aina kun tietoja siirretään järjestelmästä toiseen, virheiden riski kasvaa. Se toivon mukaan jää pois jatkossa, sanoo Holmberg.

2. Apotti karsii turhat kysymykset lääkärin vastaanotoilla

Nykyään potilas voi monesti joutua kertomaan samat asiat usealle eri lääkärille, kun tieto ei siirry saumattomasti yksiköstä tai osastolta toiselle. Apotin myötä lääkärin tulisi nähdä kaikki tiedot yhdellä kertaa ja aikaa säästyisi enemmän itse potilaan hoitoon.

Toimiessaan Apotin siis toivotaan nopeuttavan lääkärikäyntejä. Tämä ei kuitenkaan näy vastaanotoilla heti, koska uuden järjestelmän käyttö voi aluksi olla jopa hitaampaa kuin vanhojen.

Ohjelma myös kerää tietoa hoidon vaikutuksista ja yhtenäistää lääkäreiden hoitokäytäntöjä. Myös potilasturvallisuuden sanotaan paranevan, koska ohjelma muun muassa muistuttaa lääkäreitä lääkkeiden mahdollisista yhteisvaikutuksista.

Vielä on on kuitenkin vaikea arvioida, vastaako ohjelma kaikkiin lääkäreiden toiveisiin.

– Järjestelmässä on paljon hyvää esimerkiksi sen suhteen, että kirjaamiskäytännöistä tulee nyt yhtenäisempiä. Järjestelmä ei kuitenkaan ole vielä täysin valmis, sanoo Holmberg.

Järjestelmätoimittajan mukaan potilaan pitäisi jatkossa pystyä myös helpommin seuraamaan oman hoitonsa etenemistä ja olemaan yhteydessä lääkäriin vaikka kotisohvalta käsin.

3. Koskettaa 1,6 miljoonaa suomalaista

Apotissa ovat mukana Hus, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen ja Tuusula. Myös aiemmin pois jättäytynyt Kerava on syksyn aikana valmistellut uudelleen liittymistä järjestelmään. Apotti otetaan vaiheittain käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä.

–Yksi yhteinen järjestelmä on kiistaton etu sitten kun saadaan muutkin toimijat liitettyä järjestelmään. Silloin pystytään näkemään nopeasti myös muiden terveydenhuollon yksiköiden potilasta koskevat tiedot ja toimenpiteet, sanoo Holmberg.

Kaikkiaan Apotin piiriin kuuluu tämän hetkisen arvion mukaan 1,6 miljoonaa asiakasta ja ohjelmistoa käyttämään koulutetaan yhteensä noin 35 000 hoitoalan työntekijää.

Järjestelmän hankintaa on seurattu tiiviisti myös muualla Suomessa, koska muissakin sairaanhoitopiireissä taistellaan parhaillaan vanhentuvien järjestelmien kanssa. Tulevina vuosina sote-järjestelmiin tullaankin käyttämään valtavat määrät rahaa.

Apotin hankintaprosessi oli ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen it-jätti vei sote-alueen sopimuksen suomalaiskehittäjien edestä.

4. Apotti on herättänyt epäluuloja ja kerännyt paljon kritiikkiä

Apottia on arvosteltu matkan varrella paitsi sen korkeasta hinnasta myös siitä, että se antaa yhdelle toimittajalle ison jalansijan markkinoilla.

Pelkona on muun muassa ollut, että järjestelmän toimittava Epic saa Apotin myötä Suomessa liian hallitsevan aseman tietojärjestelmien luomisessa ja uudistamisessa.

Osa it-alan asiantuntijoista on epäillyt myös sitä, onko näin mittavan tietojärjestelmän rakentaminen vain yhtä sairaanhoitopiiriä varten järkevää. Myös järjestelmän istuminen sote-uudistukseen sekä tietoturvakysymykset ovat epäilyttäneet asiantuntijoita hankkeen valmistelun aikana.

Järjestelmän hankintaprosessi poiki myös useammaan valituksen markkinaoikeuteen ja myöhästyi aloitusaikataulusta.

5. Maksaa useita satoja miljoonia euroja

Itse järjestelmä maksaa nykyisessä laajuudessaan 330 miljoonaa euroa.

Kaikkine kustannuksineen Apotin käyttöönoton on arvioitu koko kymmenen vuoden sopimuskauden ajalta liki 600 miljoonaa euroa. Tämä hinta pitää sisällään järjestelmän toteutuksen, käyttöönoton, käyttöoikeudet, ylläpidon, tuen sekä uudet versiot.

Apotti Oy:n mukaan käyttöönoton jälkeen käyttökulujen on sanottu olevan samaa suuruusluokkaa kuin nykyisten järjestelmien. Apotin on myös sanottu maksavan itsensä takaisin seitsemässä vuodessa.

Yksi israelilainen sotilas ja kuusi palestiinalaista on kuollut Israelin armeijan ja palestiinalaisten välisessä yhteenotossa Gazassa, kertovat Gazan viranomaiset ja Israelin armeija.

Israelin armeijan mukaan sillä oli Gazassa operaatio, jonka yhteydessä tapahtui laukaustenvaihtoa.

Israel ei ole kertonut kahakasta yksityiskohtia. Yhden kuolonuhrin lisäksi toinen israelilaissotilas haavoittui yhteenotossa. Israel kertoi myös pysäyttäneensä kaksi Gazasta ammuttua rakettia.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti palaavansa tapahtuneen takia suunniteltua aiemmin kotimaahan Pariisista, jossa hän osallistui ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotismuisteluihin.

Murhan tehnyt poika kaataa maitoa kahviini. Kokaiinin maahantuoja ojentaa keksilautasta lähemmäs minua. Murtosarjan tehnyt nuorukainen kertoo viime yönä näkemästään unesta.

On aamu, ihan tavallinen päivä vankilassa. Myös nämä pojat ovat tavallisia. Samanlaisia, joiden viereen istumme kahvilassa tai bussissa. Heissä ei ole mikään muu pielessä kuin menneisyys.

He kirjoittavat parhaita tekstejä, joita olen aikoihin nähnyt.

Olen syksystä asti tehnyt vankien kanssa räppitekstejä. Aloitin vankilatyön, sillä halusin löytää uusia keinoja ratkaista lukutaito-ongelmia. Muurien sisältä uskoin löytäväni niitä yllin kyllin. Totta onkin, että vangit eivät ole tottuneita kirjoittajia. Lukeminen tuottaa myös useimmille vaikeuksia. Sen sijaan he kirjoittavat parhaita tekstejä, joita olen aikoihin nähnyt. Tämä kuvio on tuttu koululaistenkin maailmasta: meiltä puuttuu keinoja tunnistaa huonosti pärjäävien poikien osaamista.

Monet näistä tarinoista ovat niin kipeitä, että niitä on vaikea kuulla.

Moni nuorista vangeista miettii hetkeä, jolloin asiat menivät lopullisesti pieleen. Yksikään pikkulapsi ei ole rikollinen, pahuus astuu elämään myöhemmin. Viattomuuden ajan päättyminen askarruttaa heitä. Moni vangeista osaa kertoa tarkan hetken, jolloin se tapahtui. Käännekohta on usein tapahtunut noin kymmenen vuoden iässä. Se voi olla päivä, jolloin he päätyivät sijoitettavaksi. Se voi olla yö, jolloin vanhempien päihteet ja väkivalta pakottivat heidät ottamaan aikuisen paikan perheessä. Joskus se on väärä kaveripiiri, mutta tulos on aina sama: ihminen turmeltuu.

Monet näistä tarinoista ovat niin kipeitä, että niitä on vaikea kuulla. Suurella osalla vankilanuorista ei myöskään ole muurien ulkopuolella kunnollista tulevaisuutta. He ovat syrjäytyneitä ja epätoivoon asti ulkopuolisia. Rikollisten asema yhteiskunnassa on heikko.

Jos vanki alkaa ajatella, että hänellä ei ole mitään menetettävää, hän alkaa käyttäytyä sen mukaisesti.

Tämä ajattelu näkyy myös käytännössä. Hetki sitten MIT:n tutkimuksessa rikollisen elämän arvo osoittautui vähäisemmäksi kuin koiran. Elämänsä mokannut ei ansaitse läheskään kaikkien mielestä toista mahdollisuutta, vaikka emme edes tuntisi hänen taustojaan.

Tällainen ajattelu on yksinomaan vaarallista. Epätoivo on kriminaalihuollon suurin vihollinen. Jos vanki alkaa ajatella, että hänellä ei ole mitään menetettävää, hän alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Se tietää raaempaa väkivaltaa ja syvempää päihdekierrettä, pahuuden lisääntymistä.

Vangit auttavat meitä ymmärtämään paremmin huonon lukutaidon seurauksia. Pojat ja miehet, joiden kanssa kirjoitan tekstejä, ovat olemukseltaan ihan samanlaisia kuin yläkoulun ja toisen asteen huonosti koulussa pärjäävät oppilaat. Vankeja on tosin edellä mainittuja helpompi opettaa ja heidän tekstinsä ovat perustavampia. Heidän ajattelunsa on kokonaisvaltaisempaa, mutta he tarvitsevat apua oppimiseen ja tekstien työstämiseen.

Vankeinhoito on Suomessa korkeatasoista. Tällä hetkellä panostetaan lähityöhön, jossa vartijat osallistuvat vankien elämään. Se voi olla ruoanlaittoa tai liikuntaa. Pääasia on, että vangit ovat vuorovaikutuksessa henkilökuntaan.

Monilta vangeilta puuttuu suunta elämälle. Asiaa pahentaa laitostuminen ja muiden rikollisten huono seura. Vankiloissa tunnetaan käsite ”kuuluisat viisitoista minuuttia”. Se tarkoittaa aikaa, joka vangilta kuluu vapautumisesta takaisin muurien taakse.

Vapautunut vanki saattaa juoda pullon viinaa ja pahoinpidellä ensimmäisen vastaantulijan kadulla. Joku toinen saattaa varastaa käsidesiä useita pusseja ja jäädä siitä suoraan lähtiessään portilla kiinni. Vangista näkee usein jo päältä, kuinka kauan hän pärjää ulkomaailmassa. Jos parkkipaikalla on vastassa kaverijoukko pöllityllä autolla, voi sekuntikellon laittaa lähtiessä käyntiin.

Hyvin tehokkaaksi lääkkeeksi rikollisuuteen on paljastunut räppi.

Yksikään vanki ei halua rikoskierteeseen. Kaikilla heillä on suunnitelma elämänsä kuntoon saamiseksi. Moni ei kuitenkaan pysty katkaisemaan kierrettä ilman apua. Juuri tässä asiassa rikoksentorjunnan tehotyötä tekee Suomessa Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka tarjoaa vangeille suunnan tutkintavankeudesta vapautumiseen asti. Hyvin tehokkaaksi lääkkeeksi rikollisuuteen on paljastunut räppi. Moni vanki kirjoittaa kunnianhimoista lyriikkaa.

Rikosten uusimisen katkaisemisessa hyvät tekstitaidot ovat avainasemassa. Ne auttavat paitsi yhteiskunnassa pärjäämiseen myös ennen kaikkea itsensä ymmärrettäväksi tekemiseen. Vankiloissa se on puhdas eloonjäämistaito.

Maailmanhistorian paras kirjailija Fjodor Dostojevski joutui nuorena miehenä vankileirille Siperiaan. Myöhemmin hän kirjoitti, että yhteiskunnan sivistyneisyyden voi mitata siitä, miten se kohtelee vankejaan. Tämä ajatus on yhä pohtimisen arvoinen.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on päätoimittaja, kulttuuritoimittaja ja kriitikko, joka opettaa tekstitaitoja vankiloissa ja peruskoulun erityisopetuksessa.

Vastuu. Se on sana, jonka Juha Hietala nostaa esiin monta kertaa, kun hän miettii, miksi halusi mennä naimisiin vain 17-vuotiaana. Vastuu painoi, koska Hietalasta oli tullut vastikään tyttövauvan isä.

– Vastuunkantaminen tuli heti päällimäisenä, hän painottaa. Häpeää tunteeseen ei liittynyt.

Nuorenmiehen päättäväisyys ihmetyttää, varsinkin kun hän oli saanut tietää vauvasta vasta ihan viimetingassa ennen lapsen syntymää. Yhdessä päivässä Hietalan piti tehdä isoja päätöksiä: jättää silloinen tyttöystävä, ilmoittaa lapsesta omille vanhemmilleen ja ostaa vauvalle vaunut.

Lapsensa ensiparkaisut isä kuuli synnytyssalin oven läpi. Sen nostattamat tunteet hän muistaa yhä:

– Pelottava, jännittävä, ihana.

Välirikosta huolimatta oli selvää, että rakastavaiset Juha ja Tiina palaisivat yhteen ja alkaisivat elää perhe-elämää. Pari muutti Juhan vanhempien vinttiin Lapualla, jossa he saivat korvaamatonta apua Satu-vauvan hoidossa.

– Ei nykyisistä pojista olisi siihen. Lapsia saamaan kyllä, mutta ei vastuuseen, Hietala miettii.

Kekkosen luvalla tuomiokirkossa

Hietalan vanhemmat ottivat uutiset vauvasta ja avioitumisesta tyynesti. Äidin ensimmäinen huoli oli, mistä vauvalle saadaan pinnasänky.

– Isä ja äiti sanoivat, että sinun ei ole pakko mennä naimisiin vaan vastuun voi kantaa muullakin tavalla. Jotenkin tunsin itse, että se kuuluu asiaan, vaikka se ei ollut pakollista. Perustetaan perhe ja ollaan naimisissa.

Täysi-ikäisyyden odottaminen olisi vaatinut Hietalalta vain puolen vuoden odottelun, sillä Tiinalla täysi-ikäisyys oli jo hankittuna. Pari halusi kuitenkin sinetöidä rakkautensa heti.

Alaikäisyyden vuoksi naimisiinmeno vaati luvan presidentiltä. Tuohon aikaan presidenttinä oli Urho Kekkonen, joka oli myös Hietalan isoisän Iisakin tuttavia. Lupapaperin kiikutti Helsinkiin lapualainen kansanedustaja Orvokki Kangas.

– Päätös tuli yllättävän nopeasti. Lapsi syntyi joulukuussa ja meidät vihittiin helmikuussa. Siinä oli kaksi kuukautta harkinta-aikaa Urkilla, Hietala ynnää.

Lopputuloksena olivat aikansa pysäyttävimmät häät Lapuan tuomiokirkossa: Puolitoistasataa vierasta ja saman verran uteliaita kirkon parvilla.

– Eihän Lapualla ollut siihen aikaan vielä koskaan tehty niin, että ensin vihitään ja sitten tuodaan lapsi sakastista ja kastetaan.

Ensimmäinen tytär sai nimekseen Satu Susanna. Nimeksi tuli Satu, koska Hietaloiden tarina oli kuin suoraan sadusta.

Ei huntua eikä tanssia

Jännityksestä huolimatta Hietala muistelee historiallista vihkitilaisuutta lämpimästi. Kaikki halusivat olla todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa, kun koko kylän tuntema poika vihitään presidentin luvalla, ja vielä lapsikin kastetaan.

Perinteisiä tanssihäitä ei Hietaloiden vihkimisen päälle pidetty, vaan hartaat seurat. Myöskään huntua ei morsiamen päässä nähty.

– Se oli aivan selvää, ettei todellakaan huntua tai valkoista pukua, jos sai lapsen ennen naimisiinmenoa. Tiinalla oli tummansininen samettipuku ja minulla myös. Sehän olisi ollut häpäisy ja syntiä, jos siihen aikaan niin olisi tehnyt.

Hääruokailun ja kakun jälkeen juhlimaan lähtivät ne, joilla oli siihen ikää.

– Me lähdimme Tiinan kanssa lapsuudenkodin yläkertaan, jonne huone oli varattuna. Äiti ja isä ottivat Satun alas ja me katsoimme hääyönä Speden Seitsemän veljestä. Molemmat sammuimme kuin saunalyhdyt, kun päivän kemut oli vietetty, Hietala hekottaa.

Pian pikkuperhe muutti jo Ouluun ja perheenpää aloitti armeijan. Loppuvuodesta 1974 perheeseen syntyi toinen tytär Johanna. Myöhemmin tyttäriä on syntynyt vielä neljä lisää: Sanna, Kati, Suvi ja Sini.

Vuosien kuluessa yrittäjäisä on halunnut olla lapsilleen ennen kaikkea läsnä ja antaa heille aikaansa. Se onkin onnistunut työn ansiosta.

– Oma kasvu ja vastuunottaminen on lapsien myötä vahvistunut, Juha Hietala on huomannut. – Ikä ei ratkaise, vaan oleminen, kärsivällisyys, pitäminen ja rakastaminen.

Kirjallisista lähteistä se on tiedetty hyvin: saniaiset olivat keskiajalla lääkekasveja, joilla pyrittiin hoitamaan monenlaisia sairauksia ja vaivoja. Lääkekäytön juuret ulottunevat vielä paljon kauemmaksiksin.

Saniaisilla yritettiin muun muassa hillitä munuaiskivien aiheuttamia tuskia, parantaa tulehduksia, tyrehdyttää verenvuotoja ja keskeyttää raskauksia.

Myös kaljuuntuminen ja hilse kuuluivat ongelmiin, joita vastaan saniaisen uskottiin auttavan.

Mallorcan saarelta Välimereltä on nyt löydetty ensimmäinen arkeologinen todiste saniaisen käytöstä.

Saniaisenjäämiä hampaissa

800- tai 900-luvulla 21–30-vuotiaana kuollut mies päätyi Can Reinersin hautausmaalle Mallorcan pohjoisrannikolle. Hautausmaa sijaitsi lähellä Pollentian kaupunkia, joka oli kasvanut 100-luvun sotilasleiristä.

Brittiläisen Yorkin yliopiston arkeologi Elena Florin on analysoinut jo aiemmissa tutkimuksissaan 226:ta vainajaa, joiden luurangot löytyivät Can Reinersistä 1980-luvun kaivauksissa.

Florin teki vainajista väitöskirjan espanjalaisessa Barcelonan yliopistossa kolme vuotta sitten. Uuden tutkimuksen päähenkilö on yksi heistä.

Eriyiseksi hänet tekee se, että mikroskooppi paljasti hänen hampaistaan jälkiä saniaisten itiöitä tuottavasta solukosta, Florin kertoo International Journal of Osteoarchaeology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan.

Saniaisteetä myös makeutettiin

Mikään lähde ei kerro, että saniaista olisi koskaan käytetty ruokana. Niinpä voitaneen pitää varmana, että Can Reinersin mies turvautui saniaiseen juuri lääkkeenä. Menneisyyden salaisuudeksi jää, vaivasiko häntä kaljuus.

Saniaisen laji sen sijaan selvisi. Se oli tummaraunioinen, hyvin yleinen kallioiden kasvi. Suomessa, ennen muuta etelässä ja idässä, kasvaa kaksi tummaraunioisen alalajia.

Saniaisista poimittiin lääkkeiksi niin lehtiä kuin varsia, versoja ja itiöpesäkkeitä. Lehdistä tehdyn teen keskiaikainen resepti ei voisi olla yksinkertaisempi: tuoreiden tai kuivattujen lehtien päälle kaadetaan vettä.

Joskus juomaa maustettiin appelsiininkukilla, hunajalla tai sokerilla. Can Reinersin vainaja ei luultavasti päässyt maistamaan sokeria. Hänen aikanaan ja vielä pitkään sen jälkeenkin sokeri oli hyvin kallista herkkua, vaikka arabit olivatkin jo tuoneet sokerinviljelyn valloittamaansa Espanjaan.

Neidonhiuksia yskään ja astmaan

Eurooppalaiset eivät suinkaan ole olleet ainoita, jotka ovat luottaneet saniaisten lääkevoimaan, vaan vastaavaa löytyy kaikkialta, missä elää ihmisiä ja kasvaa saniaisia.

Esimerkiksi käärmeenpuremien hoitoon saniaisia tiedetään käyttäneen niin intiaanien kuin intialaisten.

Permaculture-lehti on listannut Delawarejoen laakson cherokeeintiaanien muitakin tapoja käyttää eri saniaislajeja eri vaivoihin.

Vaikkapa neidonhiussaniaisilla hoidettiin reumatismia, verta vuotavia haavoja ja epäsäännöllisiä kuukautisia. Myös yskää pyrittiin hillitsemään, ja polteltuna neidonhiussaniaisen uskottiin tepsivän astmaan.

Suomen luonnossa hiussaniaiset eivät viihdy, mutta huonekasveina ne ovat suosittuja, joskaan eivät helppohoitoisimpia.

Siemenetön kummajainen

Maailmassa ei vielä ollut dinosauruksia, kun tänne ilmestyivät ensimmäiset saniaiset. Kukkivista kasveista ei ollut tietoa pitkään aikaan.

Sanianen ei tarvitse lisääntymiseensä kukkia tai siemeniä, mikä kummastutti ihmisiä kovin, ja siksi saniaisella oli kansanuskomuksissa salaperäisiä voimia.

Suomalaiset uskoivat, että saniaisiin kuuluva sananjalka kyllä kukkii, mutta vain juhannusyönä. Kansanuskomus lupasi suurta onnea sille, joka onnistui näkemään kukinnan.

Saniaisten siemenien uskottiin olevan näkymättömiä – ja niinhän oikeastaan onkin, sillä itiöt, joilla saniainen jatkaa sukua siementen sijaan, ovat yleensä kooltaan 0,03-0,05 millimetriä.

Tutkijat löysivät lääkevaikutuksia

Saniaisten omalaatuisuus kasvikunnassa ehkä vaikutti siihen, että niillä uskottiin olevan parantavia voimia. Mutta oliko saniaisista tehdyillä lääkkeellä muutakin kuin lumevaikutusta? Onko saniaisissa niille erityisiä fytokemikaaleja, luonnon kemiallisia yhdisteitä, joilla on hoitava vaikutus?

Saniaisten lääkevaikutuksista on tehty vain vähän nykytutkimusta. Iranilaisessa Shahid Beheshtin yliopistossa kuitenkin selvitettiin vastikään neidonhiussaniaisten käyttöä muun muassa bakteeritulehduksia vastaan.

Tutkijoiden mukaan saniaisenlehtiuute hillitsi useita bakteerilajeja, muun muassa stafylokokkia, ja varsista tehty uute tehosi kolibakteereihin. Heidän mielestään nykylääkkeiden kehittäjien kannattaisi ottaa nämä mahdollisuudet huomioon.

Iranilaistutkijoiden listassa on myös vaiva, josta tämä juttu lähti liikkeelle: heidän mukaansa neidonhiussaniaisesta on kuin onkin kaljuuntumisen hillitsijäksi. Koko tutkimus on vapaasti luettavissa verkosta.

23-vuotias Savu Rökman on pukeutunut värikkääseen paitaan, jonka kuvioissa voi nähdä revontulia. Värit ja näyttävät vaatteet ovat hänelle tärkeitä.

Transsukupuolisena ja normien vastaisesti pukeutuvana Rökman on tottunut siihen, että muut kiinnittävät häneen huomiota.

– Minä käytän hametta ja muutenkin feminiinisiä vaatteita. Aiemmin minua saatettiin tuijottaa tai perääni huudella kadulla.

Reaktiot muuttuivat kuitenkin radikaalisti, kun Rökman alkoi käyttää pyörätuolia paikasta toiseen liikkuessaan. Hän koki yhtäkkiä muuttuneensa näkymättömäksi.

– Huutelua ei enää kuulunut, mikä on tietysti hyväkin asia. Kun huudellaan, niin on tavallaan liian näkyvä, mutta nyt on liian näkymätön. Haluaisin, että ihmiset näkisivät minut ihmisenä, eivätkä pelkkänä pyörätuolina.

Rökman koki myös, että häntä alettiin usein kohdella kuin lasta.

Näetkö ihmisen vai vamman?

Vammaisten näkeminen epäseksuaalisina, ikään kuin lapsen kaltaisina on yhä valitettavan yleistä. Nyt asumispalveluja kehittävä Aspa-säätiö on päättänyt muuttaa tilanteen paremmaksi.

– On tärkeää huomata, nähdäänkö vammaisia ihmisiä lainkaan seksuaalisina yksilöinä. Tytötelläänkö ja pojitellaanko heitä, vaikka on kyse aikuisista ihmisistä? pohtii Voimaa seksuaalisuudesta –hankkeen hankepäällikkö Milla Ilonen.

Kolmevuotisen hankkeen tarkoituksena on vahvistaa vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien uskallusta puhua seksuaalisuudesta ja seksistä. Rohkeampaa otetta kaivataan myös vammaisia työssään kohtaavilta ammattilaisilta.

Aspa-säätiön järjestämissä keskustelutilaisuuksissa asumispalveluiden asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa nousi esiin suuria kysymyksiä seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa.

– Suurin osa kohtaamistamme ihmisistä on aikuisia, jotka saattavat viisikymppisenä ensimmäistä kertaa kuulla seksuaalisuudesta ja seksuaalioikeuksistaan, Ilonen sanoo.

Varsinkin monet kehitysvammaiset, jo keski-ikään ehtineet ovat pyöritelleet päätään seksologin kysyessä, ovatko he kuulleet itsetyydytyksestä. Myös vammaisten välisten parisuhteiden tiellä on paljon epätietoisuutta ja ennakkoluuloja, ja turhiakin kieltoja.

Seksuaalisuus on osa jokaisen hyvinvointia

Savu Rökman toimii hankkeessa kokemustoimijana, antaen vertaistukea ja jakaen tietoa seksuaalisuudesta. Kysymyksiä on riittänyt laidasta laitaan.

– On ollut vähän hämmennystä vaikka seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden suhteen. Minulta on tultu sitten kysymään, että voisitko neuvoa yhdessä asiassa, kun en tiedä mistä aloittaa, Rökman kuvailee.

Sekä Savu Rökman että Milla Ilonen toivovat, että asiasta ääneen puhuminen muuttaisi ihmisten asenteita ja antaisi rohkeutta puhua seksuaalisuudesta. Seksuaalisuus on jokaisen ihmisen perustarve ja osa kokonaishyvinvointia.

Seksuaalisuus antaa elämään iloa, nautintoa ja voimaa. Vammaisten ihmisten seksuaalisuuden tai sukupuolen moninaisuuden sivuuttaminen satuttaa, mutta niiden huomaaminen ja hyväksyminen voimistavat.

– Totta kai tuntuu hyvältä, että minut otetaan vastaan juuri sellaisena kuin olen, Savu Rökman hymyilee.

Lue seuraavaksi: Avusteinen seksi on suuri luottamuksen osoitus – "Seksuaalisuus on äärettömän iso tekijä"

Ruotsissa hovioikeus alkaa tänään käsitellä Ruotsin akatemiaan läheisesti sidoksissa olleen Jean-Claude Arnault'n raiskaustuomiota.

Arnault tuomittiin lokakuun alussa Tukholman käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta.

"Kulttuuriprofiilina" aiemmin tunnettu Arnault on vakuuttanut olevansa syytön.

Arnault'lla oli läheiset suhteet akatemiaan, ja hän on akatemian jäsenen Katarina Frostensonin aviomies. Frostenson jätti työn toistaiseksi.

Skandaali sai useat jäsenet eroamaan tai jättämään työn toistaiseksi, ja kirjallisuuden Nobel-palkinnon myöntäminen siirtyi ensi vuoteen.

Rinnat paljaana protestoineet naisaktivistit onnistuivat juoksemaan Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia kuljettaneen autosaattueen tuntumaan Pariisin keskustassa.

Ranskalaisen Le Monde -lehden mukaan kolme Femen-liikkeen naisaktivistia onnistui turvajärjestelyistä huolimatta häiritsemään Trumpin autokulkuetta.

Aktivistit olivat kirjoittaneet iholleen useita iskulauseita, muun muassa sanat "tervetuloa, sotarikolliset", "gangsteribileet" ja "Fake Peacemaker" eli valerauhanrakentaja.

Ainakin yksi naisista oli juossut muutaman metrin päähän saattueesta. Poliisi pysäytti kaikki kolme aktivistia. Trumpin matka ei keskeytynyt.

– Ranska juhlii tällä seremonialla rauhaa, mutta puolet kutsutuista valtiojohtajista on vastuussa suurimmasta osasta maailman konflikteista, yksi Femenin aktivisteista Constance Lefèvre sanoi Le Monden mukaan.

Trump osallistuu Pariisissa ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlallisuuksiin. Häntä kuljettanut autosaattue oli matkalla seremoniaan Riemukaaren muistomerkille.

Femen-liike on aiemmin protestoinut mielenilmauksillaan muun muassa sovinismia, rasismia ja homofobiaa vastaan.

Valtaosa Pariisiin muistojuhlallisuuksiin saapuneista maailman johtajista kulki aamupäivällä sateessa Riemukaarelle Ranskan presidenttiparin Élysée-palatsilta. Trump saapui paikalle erikseen autokyydillä.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen tuntuu pehmeältä kerrostalon piharakennuksen katolla Helsingin Kuninkaantammessa. Katto on kuorrutettu kolmen sentin kerroksella maksaruohoa. Sen päälle olisi mukava istahtaa, mutta pylly kastuisi. Juuri siksi se on niin tärkeä ja tulevaisuudessa vielä tärkeämpi.

Jo nyt Helsingin viemäriverkosto on hätää kärsimässä, kun taivas vihmoo vettä täyslaidallisen. Samassa veneessä ovat monet muutkin kaupungit. Viimeksi elokuussa vesi tulvi Lahdessa ja Hämeenlinnassa.

Ongelmat ovat pahenemassa. Ensinnäkin kaupunkeihin rakennetaan lisää kattoja, teitä ja asvalttipihoja, joista vesi valuu viemäreihin. Toiseksi ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän rankkasateita.

Tämä on yksi ongelma, jota viherkatot helpottavat. Ne imevät sadevettä kuin sienet ja viemäriin valuu vettä hitaammin ja vähemmän.

Viherkatot helpottavat myös helteillä, jotka lisääntyvät ilmaston lämmetessä. Ne viilentävät sekä ympäristöään että alapuolella olevaa rakennusta.

Muun muassa näistä syistä Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kaksi vuotta sitten viherkattolinjauksen. Siihen on listattu kahdeksan toimenpidettä, joiden tarkoitus on parantaa viherkattorakentamisen määrää ja laatua.

Yli puolet toimenpiteistä jäänyt toteuttamatta

Huono uutinen on se, että kahdeksasta toimenpiteestä viisi on jäänyt toteuttamatta.

– Näyttää siltä, että pitää vielä ryhdistäytyä siinä, miten kaupunki pystyy neuvomaan ja seuraamaan viherkattojen hyötyjä ja toteutumista, myöntää apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.).

Apulaispormestari uskoo, että suurin syy puutteisiin on kaupungin organisaatiomuutos. Hän lupaa, ettei asia jää tähän.

– Ajattelin käydä keskustelun niiden ihmisten kanssa, jotka ovat tässä olennaisissa rooleissa ja varmistaa, että myös nämä puolet tulisivat toteutumaan, Sinnemäki sanoo.

Tutkimuksen ja koulutuksen merkitys avautuu, kun tutkija ja yrittäjä Taina Suonio tutkailee piharakennuksen maksaruohoa.

Kasvipeitteen tulevaisuus näyttää huonolta, sillä maakerros on liian ohut. Tuoreimpien tietojen ja määräysten mukaan sen pitäisi olla kaksinkertainen. Onneksi ongelman voi vielä välttää, jos katolle tuodaan lisää multaa.

Anni Sinnemäelle viherkatot ovat vanhoja tuttuja. Viherkattolinjaus on seurausta valtuustoaloitteesta, jonka hän jätti kuusi vuotta sitten Mari Puoskarin (vihr.) ja Emma Karin (vihr.) kanssa.

Aloitteen vuosien pyörittelystä ja linjauksen puutteellisesta toteutuksesta huolimatta Sinnemäen kasvoilla on enemmän hymyä kuin pettymystä.

Viherkatot ovat jo yleisiä piharakennuksissa

Syy Sinnemäen tyytyväisyyteen on se, että Kuninkaantammessa sijaitsevan varaston viherkatto ei ole kokeilu, vaan pikemminkin nykyrakentamisen arkipäivää Helsingissä.

Viherkattolinjauksen näkyvin, eli asemakaavoitusta koskeva toimenpide tehoaa jo, vakuuttaa kaavamääräysten päällä istuva päällikkö.

– Tällä hetkellä viherkattoja määrätään jo aika paljon piharakennuksiin ja yksikerroksisiin rakennuksiin. Muissa uusissa kaavoissa olemme käyttäneet viherkerrointyökalua, sanoo asemakaavapäällikkö Marja Piimies.

Piimies uskoo, että jatkossa juuri viherkertoimen käyttö yleistyy ja vaatimustaso nousee.

– Siitä seuraa useimmilla korttelialueilla viherkatot kaikkiin rakennuksiin, sanoo Piimies.

Meillä ei ole yhtään kokemusta, että esimerkiksi kosteudenhallinta hallitaan työmailla ja että rakenteet kestävät viherkatot. Marja Piimies, asemakaavapäällikkö, Helsinki

Myös suurhankkeiden katoilla vihertää

Apulaispormestari Sinnemäki kokosi Ylelle listan (pdf) kohteista, joihin viherkattoja on jo määrätty.

46 kohdetta sisältävä lista ei ole kaikenkattava, mutta siinä on useita isoja asuinrakennuksia, joihin viherkattoja on määrätty.

Yksi merkittävimmistä määräyksistä koskee Pasilaa: ostoskeskus Triplan pohjoispuolelle nousevan Ratapihakorttelin kattopinta-alasta vähintään puolet on oltava viherkattoja.

– Tästä 2-5 vuoden kuluttua olemme ihan eri tilanteessa kuin nyt. Eli viherkattoja tulee olemaan selvästi enemmän, sanoo Sinnemäki.

Toinen näkyvä ja etenevä toimenpide on viherkattojen edistäminen kaupungin omassa rakentamisessa. Kaupungin oma arvio on, että kokonaan tai osittain viherkattoja on tulossa kolmannekseen tai puoleen uudis- ja laajennushankkeita.

Kolmas ainakin osittain toteutunut toimenpide on koerakentamisen käynnistäminen. Tästä kaupunki antaa esimerkiksi Jätkäsaareen valmistuneen Vihreistä Vihrein -talon, jossa kasvillisuutta on paitsi katolla, myös seinillä ja sisällä.

Kaavoittaja: "Niistä on kerta kaikkiaan saatava kokemusta"

Kuninkaantammen piharakennusta ympäröivissä kerrostaloissa on peltiset harjakatot, mutta pihat ja lähiympäristö on suunniteltu niin, että ne pitävät sadevedet kurissa (Kiinteistölehti) mahdollisimman hyvin.

Tämä käy asemakaavapäällikölle, joka näkee viherrakenteet mielummin maassa kuin katolla.

– Viherkatoista on kerta kaikkiaan saatava kokemusta. Meillä ei ole yhtään kokemusta, että esimerkiksi kosteudenhallinta hallitaan työmailla ja että rakenteet kestävät sen. Asemakaavassa ei voi määrätä mitään sellaista, mistä meillä ei ole todennettua tutkimustietoa, että miten se pystytään rakentamaan niin, että se aivan varmasti toimii , sanoo Piimies.

Viherkattoja on rakennettu ja tutkittu kansainvälisestikin runsaasti, mutta Piimiehelle se ei riitä. Hän haluaa odottaa kokemuksia nyt rakennettavista viherkatoista.

– Viherkatto kerää vettä ja jäätyy talvella, niin se täytyy nyt meidän oloissa oikeasti testata ja siitä täytyy saada tutkimustietoa, sanoo Piimies.

Tutkija: eikö kaavapäällikkö ole tutustunut tutkimukseemme?

Suomessa viherkattoja on tutkinut erityisesti Viides ulottuvuus -tutkijaryhmä, johon kuuluu myös useita Helsingin yliopiston tutkijoita. Ryhmä on tehnyt poikkitieteellistä tutkimusta Suomessa viimeiset kahdeksan vuotta. Ensimmäiset koeviherkatot rakennettiin oikeille katoille vuonna 2012.

Ryhmä on käynyt läpi kansainvälisiä tutkimuksia esimerkiksi Ruotsista, Norjasta ja Kanadasta.

– Näyttää siltä, että kaavapäällikkö [Piimies] ei ole tutustunut meidän tutkimukseemme, sanoo tutkija Marja Mesimäki Helsingin yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan hyvin suunniteltu kasvipeite on katolle pikemminkin mahdollisuus kuin uhka. Se suojaa kattoa UV-säteilyltä ja lämpötilanvaihteluiden aiheuttamalta haurastumiselta. Saksalaistutkimusten perusteella viherkatto kaksinkertaistaa katon eliniän.

– Jos katto tehdään huonosti, se rupeaa vuotamaan. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että onko siinä kasvillisuutta vai ei, sanoo Mesimäki.

Sen Mesimäki myöntää, että jos ongelmia tulee, viherkatto vaikeuttaa vuotokohdan löytämistä. Tuoreet tiedot Amerikasta tosin kertovat laitteesta, jolla vuotokohdan voi löytää ilman, että pinta pitäisi kuoria pois.

Viherkattoihin liittyvistä epäilyistä voit lukea lisää Ylen vuodentakaisesta jutusta.

Kaavoittaja huolissaan pitkäikäisen viherkaton huollosta

Asemakaavapäällikköä arveluttaa myös se, mitä viherkaton huollolle käy siinä vaiheessa, kun se on siirtynyt rakentajalta tai rakennuttajalta lopullisten käyttäjien – eli tavallisten tallaajien – hoteisiin.

– Pitää pystyä varmentamaan, että ne myös huolletaan jatkossa, koska se materiaali ei siellä elä ja kestä, jos ei sitä hoideta. Se vaatii ehdottomasti sen hoidon ja siihen täytyy sitoutua, sanoo Piimies.

Viides ulottuvuus -tutkijaryhmään kuuluva tutkija ja yrittäjä Taina Suoniokin muistuttaa, että katolla pitää käydä kerran tai pari vuodessa katsomassa, että kaikki on kunnossa. Tosin muistutus koskee ihan kaikkia kattoja.

– Kattokasvillisuus ei aiheuta lisäongelmia tai työtä, Suonio sanoo.

Lukiolaisten ja nuorten jaksamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Näin vaatii Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) liittokokous.

SLL on huolissaan nuorten jaksamisesta, sillä jopa joka kolmas Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskyselyyn vastanneista lukiolaisista kokee hukkuvansa koulutyöhön vähintään muutamana päivänä viikossa. Lisäksi reilu 35 prosenttia lukiolaisista on ollut huolissaan omasta mielialastaan kuluneen vuoden aikana.

– Lukiossa on ajauduttu tilanteeseen, jossa vaaditut sisällöt ja käytettävissä oleva aika eivät ole enää millään tavalla tasapainossa. Kurssit ovat täynnä asiaa, ja on tavallista, että kaikkea ei ehditä edes yhdessä käsitellä. Oppiminen tuntuu pelkältä suorittamiselta – tähän on saatava muutos nyt, kun opetussuunnitelmia jälleen päivitetään. Tavoitteita on uskallettava karsia, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro sanoo tiedotteessa.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen mukaan lukiolaiset pitävät avun pyytämistä vaikeampana kuin itse avun saamista. SLL:n mukaan koko oppilaitosyhteisön on panostettava välittävään ilmapiiriin.

– Kun huoli omasta tai toisen jaksamisesta herää, on avun oltava lähellä. Tällä hetkellä opiskeluhuollon palveluiden saatavuudessa on suurta vaihtelua. Erityisesti psykologi-, kuraattori- ja lääkäripalvelut vaativat parempaa resursointia, Euro sanoo.

Jos Hämeenlinnassa asuva opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen kutsuttaisiin tavallisen hämeenlinnalaisen alakoulun vanhempainiltaan, hän kannustaisi puheenvuorossaan äitejä ja isiä ensisijaisesti olemaan kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä.

Heinonen korostaa, että vanhempien ei tarvitse osata tehdä lapsen koulutehtäviä tai ryhtyä kotiopettajaksi. Kiinnostus riittää.

– Että syntyisi tunne siitä, että sekä vanhemmat että opettajat ovat samalla puolella tukemassa oppilaan koulunkäyntiä. Se on tosi arvokasta, miettii Heinonen.

Nyt he ovat sitten kaikki lentäneet pois kotoa. Olli-Pekka Heinonen

Heinonen itse on kolmen, jo aikuisen lapsen isä.

– Viimeinenkin muutti nyt runsas kuukausi sitten Helsinkiin opiskelujen perässä. Nyt he ovat sitten kaikki lentäneet pois kotoa.

Uraisän vaikeat sunnuntai-illat

Lasten ollessa pieniä Olli-Pekka Heinonen teki töitä politiikassa sekä Ylen johtajistossa. Töihin Helsinkiin piti lähteä sunnuntai-iltana tai maanantaina aamulla. Kotiin pääsi palaamaan vasta perjantaina.

– Kyllä ne sunnuntai-illat tai maanantaiaamut, kyllä ne tosi vaikeita oli. Lapset sanoivat ruokapöydässä maanantaina, että otetaan tuo isän tuoli pois tieltä. Kyllä se aika tiukka paikka oli, kertoo Heinonen ja rykäisee kurkkuaan.

Raastavuus oli tosi vahvaa. Olli-Pekka Heinonen

Tunne siitä, että on alituisesti väärässä paikassa, on tavallinen pienten lasten vanhemmille. Heinonen tunnistaa ruuhkavuosiaan elävien huonon omantunnon.

– En varmaan käsitellyt sitä mitenkään hyvin itseni kanssa, että olisin ollut sinut sen tilanteen kanssa. Raastavuus oli tosi vahvaa. Toisaalta, sitten, kun oli kotona, olin tosi paljon lasten kanssa. Ne olivat hienoja hetkiä.

Uteliaisuus houkuttelee oppimaan

Olli-Pekka Heinonen kuvaa itseään Twitter-profiilissaan uteliaaksi, mieleltään avoimeksi. Heinosen mukaan tietämistä mielenkiintoisempaa on ymmärtää se, että ei tiedä.

Kolmen lapsen isä on tarkkaillut läheltä nyt jo aikuisten lastensa uteliaisuutta ja tietää, että lasten uteliaisuus on hyvin yksilöllistä. On lapsia, jotka tulevat aikuisen luo uteliaana koura täynnä kastematoja – ja lapsia, jotka ovat valmiita kuulemaan iltasatuna 500-sivuista, informaatioyhteiskunnan toimintaa selittävää opusta.

– Uteliaisuus on eri lapsilla hyvin erilaista. Toisilla se on tietämisen uteliaisuutta, toisilla tekemisen uteliaisuutta, sanoo Heinonen.

Oppiminen lähtee siitä, että syntyy usko siihen, että minä kykenen. Olli-Pekka Heinonen

Heinonen ihastelee lasten mielikuvitusmaailmaa, joka houkuttelee oppimaan uutta.

– Lapsissa tietysti tunnistaa piirteitä, jotka ovat samoja kuin itsessä, mutta sitten tunnistaa piirteitä, jotka ovat ihan erilaisia kuin omat luonteenpiirteet. Kysymys siitä, miten lapsi oppii, on äärimmäisen kiehtova asia, miettii Heinonen.

Heinonen kannustaa havainnoimaan itsessään ja toisissa ihmisissä nimenomaan hyviä asioita. Tunnistamaan ensisijaisesti kyvyt, ei niinkään kyvyttömyyksiä. Omien taitojen tunnistaminen vaikuttaa oppimiseen.

– Sen tyyppinen ajattelutapa oman itsetunnon ja luottamuksen rakentamisessa ja sisäisen motivaation synnyttämisessä on kaikkein tärkeintä. Loppujen lopuksi oppimaan ei voi kukaan toinen käskeä. Kyllä oppiminen lähtee siitä, että syntyy usko siihen, että minä kykenen.

Opetussuunnitelma määrittelee oppimisen tavoitteet

Olli-Pekka Heinonen aloitti työnsä Opetushallituksen pääjohtajana muutama kuukausi sen jälkeen, kun perusopetuksen uudet opetussuunnitelmat (OPS) oli otettu käyttöön. Uusi OPS on kerännyt sekä ihastuneita että huolestuneita kommentteja.

Oppilaita kannustetaan aktiiviseen tiedon ja taitojen etsimiseen. Opettajien rooli on aikaisempaa enemmän ohjaava. Nyt kouluihin on tuotu seinättömiä tiloja, pulpetittomia luokkia ja myös aikaisempaa suurempia opetusryhmiä, joissa kaksi tai useampia opettajia toimii yhdessä.

Koululla on velvollisuus taata opetuksen vaatima turvallinen ja laadukas oppimisympäristö. Olli-Pekka Heinonen

Julkisuuteen on noussut huoli suurten oppilasryhmien työrauhasta. Joutuvatko koululaiset nykyään opiskelemaan jatkuvassa hälyssä?

– Koululla on velvollisuus taata opetuksen vaatima turvallinen ja laadukas oppimisympäristö. Se on laissa hyvin selkeästi määritelty asia, toteaa Heinonen yksiselitteisesti.

Heinonen kiistää, että uudessa opetussuunnitelmassa olisi kyse säästöistä. Kunnat ja valtio määrittelevät sen, miten paljon rahaa koulutukseen käytetään.

– Opetussuunnitelman perusteet sanoo, mitkä ovat ne oppimisen tavoitteet, mitkä tulisi jokaisessa koulussa saavuttaa. Autonomia opettajilla ja kouluilla ja koulutuksen järjestäjillä on sitä, että miten siihen päästään, selittää Heinonen.

Pahoinvoivia lapsia yhä enemmän

Entä sitten, jos seitsemänkymmenen oppilaan ryhmässä muutama oppilas vaatii kokonaan yhden tai useamman aikuisen huomion, jolloin yhdelle opettajalle jää ylisuuri ryhmä? Heinonen myöntää huolensa siitä, että yhteiskunnassa on pahoinvoivia lapsia yhä enemmän.

– Jokainen lapsi ansaitsee erityistä tukea. Mutta sitten tullaan siihen kysymykseen, että onko opettajalla tosiasiassa mahdollisuus nykyisessä tilanteessa luokassa toteuttaa se?

Aika ajoin vanhemmat nostavat esiin huolen isossa ryhmässä opiskelevista hiljaisista oppilaista. Miten käy pienten koululaisten, jotka eivät pidä itsestään meteliä? Heinonen ymmärtää huolen, mutta luottaa suomalaisten opettajien ammattitaitoon nähdä luokan oppilaat yksilöinä.

– Väitän, että meidän opettajamme ovat sillä tavalla valveutuneita, että kukaan ei jää semmoisessa ryhmässä piiloon. Uskon erittäin vahvasti siihen suomalaiseen opettajakoulutukseen, joka antaa pedagogiset valmiudet nähdä lapset, sanoo Heinonen.

Yksi päivä, jolloin saa kokea ylpeyttä, että saa olla isä

Heinonen muistelee lapsuutensa isänpäivän aamuja. Lukuisten muiden suomalaisperheiden tavoin vasta herännyttä isää mentiin tohinalla onnittelemaan ja tunnelma oli lämmin.

– Halaus ajamattomaan parransänkeen on se ensimmäinen muistikuva. Kaikki olivat keittiössä aamuvarhain tekemässä aamupalaa ja sitten se vietiin sänkyyn, kertoo Heinonen hymyillen.

Halaus ajamattomaan parransänkeen on se ensimmäinen muistikuva. Olli-Pekka Heinonen

Isänpäivän viettäminen on ollut tärkeää sittemmin myös omien lasten kanssa.

– On yksi päivä vuodesta, jolloin saa itse kokea sitä ylpeyttä, että saa olla isä. Se on hieno juttu, toteaa Heinonen.