Tosiasiassa hirvenmetsästys on alkanut jo puoliltaöin heti vuorokauden vaihduttua.

Uutisoimme asiasta virheellisesti kello 9:n tv- ja radiouutisissa.

Suomalaisnäyttelijä mukana BBC:n ja HBO:n jättisatsauksessa, josta povataan uutta Game of Thronesia: "Kohdeltiin kuin filmitähteä"

Pasi Remsun huikea taival lappilaisesta raksamiehestä kansainvälisille tv- ja elokuva-areenoille jatkuu.

Tuijottaisitko sinäkin näitä ihmisiä? Moni tuijottaa, sillä huono käytös on yleistynyt – neljä ihmistä kertoo nyt, miltä se tuntuu

Monille vammaisille tai esimerkiksi epämuodostumista kärsiville ihmisille on arkipäivää joutua herjaamisen kohteeksi. Mitä näkyvämpää erilaisuus on, sitä todennäköisempää on joutua silmätikuksi. Suomalaisia vammaisjärjestöjä edustavan Vammaisfoorumin mukaan loukkaavaa kohtelua on esiintynyt aina, mutta huono käytös on entisestään yleistynyt.

Suomalainen Minna al-Holin leirillä: "Menen mieluummin sharia-valtioon kuin Suomeen" - muut naiset toivovat paluuta kotimaahan

Leirin naiset ovat huolissaan lastensa terveydestä, asiantuntijoita huolettaa mahdollinen radikalisoituminen. Ylen Antti Kuronen kävi Syyrian al-Holissa toista kertaa.

Tutuista suomalaisista lintulajeista on tullut uhanalaisia: Katso tästä, mikä muuttui

Jotain on tapahtunut. Tutut lajit katoavat ja seuraavana muutokset saattaa kokea ihminen.

Petaako Jussi Halla-aho jo Riikka Purrasta seuraajaansa? Näkymätön kunnanvaltuutettu on noussut raketin lailla maahanmuuttokriittisten ykkösääneksi

Riikka Purra on vahva vaikuttaja perussuomalaisissa. Sen hän myöntää myös itse, ja kertoo vaikuttaneensa viime vuosina suurimpaan osaan puolueen ohjelmista. Kädenjälkensä hän sanoo näkyvän myös perussuomalaisten kannatuksen nousussa puolueen hajoamisen jälkeen.

Irina Björklund saapuu kuvauspaikalle, Turun Hirvensaloon, tyylikkäästi harmaantuneena ja seesteisenä. Tuntuu kuin maltillisen rauhanneuvottelijan rooli tekeillä olevassa suursarjassa olisi jo kasvanut kiinni häneen.

Hän vaikuttaa vilpittömästi ilahtuneelta saadessaan esittää itsensä ikäistä naista, joka edustaa tärkeää, humanitaarista sanomaa.

– Ajattelen, että rauhanneuvottelijat ovat nykyajan supersankareita – vain viitta puuttuu. Tässä roolissa saan kulkea maailmalla, pommit räjähtelevät ympärillä. Ja minä neuvottelen rauhasta maailman päättäjien kanssa.

Björklundiin on tehnyt vaikutuksen ajatus, että rauhanneuvottelijan elämä on sataprosenttisesti maailmanparantamista. Roolihenkilö on antanut pois kaiken muun, esimerkiksi mahdollisuuden rakkauteen ja perheeseen.

Miten rauhaneuvottelijan pää kestää jatkuvaa kauheuksien näkemistä ja lähes mahdottomia haasteita? Björklundin vastauksen voisi kuvitella tulevan Elisabeth Rehnin suusta.

– Noh, pitää vain ulkoistaa kaikki henkilökohtaiset tunteet.

Taustatyö tehtiin todellisten neuvottelijoiden kanssa

Sodasta ja väkivallasta on tehty paljon elokuvia ja draamasarjoja, mutta kukaan ei ole vielä näyttänyt, mitä rauhanneuvotteluissa tapahtuu. Niiden ovien taakse ei kameroita päästetä.

Tältä pohjalta Johanna Enäsuo ja Eriikka Etholen-Paju kehittelivät tarinan Peacemakeriin. Se on kymmenosainen draamasarja, joka kertoo kansainvälisestä, suomalaisvetoisesta rauhanneuvotteluryhmästä ja sen työstä maailman konfliktipesäkkeissä.

– Meitä ei kiinnosta ainoastaan se poliittinen peli, vaan myös neuvottelijat henkilöinä. Miten ihmiseen vaikuttaa se, että häntä tarvitaan vain silloin, kun maailman pahuus näyttäytyy, miettii tarinan toinen luoja ja sarjan tuottaja Johanna Enäsuo.

Suomalaiselle sarjalle aihepiiri istuu hyvin, ovathan Martti Ahtisaari, Pekka Haavisto ja Elisabeth Rehn maailmalla tunnettuja konfliktien ratkojia. Heidän nimensä pulpahtelevat pintaan vähän väliä tuotantotiiminkin puheissa.

Vaikka tarina on kuvitteellinen, ovat tekijät kuulleet paljon todellisten poliitikkojen, rauhanneuvottelijoiden ja kenttätyöntekijöiden kokemuksia. Tehtävien rankkuus ei ole jäänyt epäselväksi.

– Tilanteet, jotka olisivat meille muille hyvin epänormaaleja ja ahdistavia, ovat rauhanneuvottelijoille arkea, sanoo Enäsuo.

MRP Matila Röhr Productionsin ja Ylen yhteistuotantona tehtävä sarja on herättänyt jo nyt kansainvälistä kiinnostusta. Liekö yhtenä syynä se, että pohjoismaisista rikossarjoista on jo ylitarjontaa. Osansa voi olla silläkin, että Peacemaker tuo synkkien rikosdraamojen rinnalle omaa valoaan.

– Sarjassa kuljetaan kohti toivoa, vaikka konfliktit ovat rankkoja, toteaa tuottaja Enäsuo.

Vehreä Suomi vastapainona karuille konflikteille

Peacemakeria on kuvattu jo viisi kuukautta, lähinnä Kanariansaarilla ja Espanjassa. Noin 20 prosenttia kuvauksista sijoittuu Suomeen, pääasiassa Turkuun.

Sarjan tekijäporukka naureskelee kuvausten tauolla Turun Hirvensalossa, että säässä ei juuri huomaa eroa Espanjassa tehtyjen kuvausten jälkeen. Elokuun lopun helleviikko tuli kuin tilauksesta: vehreä ja kesäinen Suomi on tarinallisestikin tärkeä vastapaino konfliktialueen karuudelle.

Peacemakerin tekijöitä tuntuu innostavan erityisesti nainen rauhanneuvottelijana. Tarinan luojat ovat kumpikin itse naisia, ja he ovat havainneet, että rauhanneuvottelijoina nähdään toistaiseksi vähän naisia.

Johanna Enäsuo naurahtaa kysymykselle, kannustiko tanskalaissarja Vallan linnakkeen ja sen naispääministerin huikea suosio valitsemaan päärooliin naisen.

– Enemmän innostivat suomalaisten naisten kokemukset suurlähettiläinä maailmalla. He joutuvat tekemään hartiavoimin töitä osoittaakseen pätevyytensä ja pärjätäkseen miehisessä maailmassa.

Kurdinäyttelijä tuntee tarinan omakseen

Peacemaker-sarjassa tarkastellaan Turkin ja kurdien välistä konfliktia. Arka aihe – ja näyttelijäkunnassakin on ollut sekä turkkilaisia että kurdeja.

Tuottaja Johanna Enäsuo kertoo, että produktiossa on tullut vastaan kurdinäyttelijöitä, jotka ovat joutuneet kieltäytymään roolista poliittisen teeman vuoksi. Riskin ottaminen ei kannata, jos näyttelijän perhettä asuu Turkissa tai jos agentin mielestä näyttelijällä on Turkissa merkittävästi fanijoukkoa.

– Turkkiin tätä sarjaa ei varmaankaan tulla myymään. Poliittinen ilmapiiri siellä on tällä hetkellä niin tiukka.

Peacemakerin rauhanneuvotteluryhmässä on mukana myös ruotsalainen näyttelijä Kardo Razazzi, joka on itsekin kurditaustainen. Enäsuo kertoo, että käsikirjoituksen luettuaan hän halusi ehdottomasti mukaan, koska sarja on myös hänen tarinansa.

– Kardo on kiitollinen, että maailmalle kerrotaan, mitä Turkissa tapahtuu. Totta kai lämmittää, että hän kokee tarinan niin tärkeäksi, vaikka kerrommekin sitä ulkopuolelta.

Rauha vaatii usein myös uhrauksia

Draamasarjan teko on avannut monen tuotantotiimiläisen silmiä. Poliittinen peli on vielä hurjempaa, mitä osataan kuvitella. Sekä ohjaaja AJ Annila että tuottaja Johanna Enäsuo toistelevat, miten vaikeaa ratkaisujen etsiminen rauhanneuvottelutyössä voi olla. Moni päätös vaatii myös uhrauksia.

– Aikamoista vaihtokauppaa! sanoo Eräsuo.

Ohjaaja Annilan edellinen suuri työ oli Ikitie-elokuva, jossa seurattiin amerikansuomalaisia 1930-luvun Neuvostoliitossa. Historiallinen draama toi Jussi-palkinnon, ja nyt uusi ohjaustyö on kiinni vahvasti nykyajassa.

Peacemakeria voidaan katsoa kunnianosoituksena rauhanneuvottelutyölle ja sen vaatimille psykologisille taidoille.

– Täytyy olla lahjakas ja henkisesti voimakas ihminen, kun työskentelee niin isojen, vaikeiden ja surullisten ongelmien kanssa.

AJ Annila kertoo lukeneensa paljon Martti Ahtisaaresta kertovia kirjoja ja löytäneensä niistä myös kiinnostavia inhimillisiä ulottuvuuksia.

– Vaikka rauhanneuvottelijan työssä tarvitaan idealismia, niin kyllähän kyse on myös egosta. He lähtevät neuvottelemaan rauhaa, koska juuri heitä on kysytty. Siinäkin on draaman aihio.

Lue lisää:

Suomalainen draamasarja Peacemaker tähtää maailmanlaajuiseen jakeluun

Puolassa muistetaan tänään 80 vuotta sitten syttyneen toisen maailmansodan alkuhetkiä.

Muistotilaisuudet alkoivat varhain aamulla Wieluńin kaupungissa. Saksan ilmavoimat pudottivat kaupunkiin sodan ensimmäiset pommit kello 4.40 aamulla 1. syyskuuta 1939.

Muistotilaisuus alkoi samalla kellonlyömällä. Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier pyysi Puolalta anteeksiantoa Saksan hirmuteoista Puolassa.

– Kumarran Wieluńin uhrien edessä. Kumarran Saksan tyrannian puolalaisten uhrien edessä. Ja pyydän teiltä anteeksiantoa, Steinmeier sanoi sekä saksaksi että puolaksi.

Puola kärsi joitakin toisen maailmansodan pahimmista kauhuista. Lähes kuusi miljoonaa puolalaista kuoli sodassa. Heistä yli puolet oli juutalaisia. Natsi-Saksa perusti keskitys- ja tuhoamisleirejään miehitetyn Puolan alueelle.

Puola on edelleen vaatinut Saksalta korvauksia sodan tuhoista. Saksan hallitus katsoo, että asia on jo ratkaistu.

Steinmeier: Me emme unohda

Presidentti Steinmeier vakuutti Puolassa, että saksalaiset eivät unohda historiaansa.

– Saksalaiset tekivät nämä rikokset ihmisyyttä vastaan Puolassa. Kuka tahansa, joka kutsuu niitä vain menneisyyden asioiksi tai väittää kansallissosialisten iljettävän terrorihallinnon Euroopassa olleen vain alaviite Saksan historiassa, langettaa päälleen tuomion, Steinmeier lisäsi myöhemmin Puolan presidentin Andrzej Dudan seurassa.

Steinmeier vaikutti viittaavan muun muassa Saksan oikeistopopulistisen AfD-puolueen johtajan Alexander Gaulandin taannoiseen lausuntoon, jossa tämä luonnehti natsien 12-vuotista hallintoa "linnunpaskan" kaltaiseksi tahraksi muuten kunniakkaassa Saksan historiassa.

Uudet jaot varjostavat

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki ja EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans osallistuivat muistotilaisuuteen Westerplatten niemimaalla, jossa käytiin sodan ensimmäinen taistelu saksalaisten hyökkääjien ja puolalaisten puolustajien kesken.

Keskipäivällä Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Puolan hallitsevan Laki ja oikeus -puolueen johtaja Jarosław Kaczyński osallistuivat muiden Euroopan johtajien kanssa muistotilaisuuteen Varsovassa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli perunut tulonsa hurrikaani Dorianin takia.

Muistotapahtumia varjostavat Euroopan uudet jakolinjat.

Krimin miehityksen takia Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ei ollut kutsuttu, toisin kuin 10 vuotta sitten.

Puolan presidentti viittasi puheessaan Venäjän toimiin Georgiassa ja Ukrainassa.

– Viime aikoina olemme nähneet imperialististen pyrkimysten paluun Eurooppaan, yrityksiä muuttaa rajoja voimatoimin, hyökkäyksiä muita valtioita vastaan, maiden viemistä, kansalaisten orjuuttamista, Andrzej Duda sanoi Varsovassa.

Pence ja Steinmeier eivät viitanneet muistopuheissaan Venäjään.

Toinen maailmansota (1939–1945) on ihmiskunnan historian verisin konflikti, eikä sen uhrimääristä ole täysin kiistattomia lukuja.

Noin 50–56 miljoonan ihmisen arvioidaan kuolleen väkivaltaisuuksissa ja lisäksi 19–28 miljoonaan ihmisen arvioidaan menehtyneen sotaan liittyviin nälkään ja tauteihin.

Tunnistautuminen maksamisen tai tilien käyttämisen yhteydessä muuttuu – tai pitäisi muuttua parin viikon kuluttua.

Askel askeleelta etenevä uudistus muuttaa myös verkkopankkiin tai jopa viranomaispalveluihin pääsemistä. Välttämättä se ei onnistu pahvisesta tunnuslukulistasta numeroita näppäilemällä.

On siis kiire, kun uusien vahvan tunnistamisen menetelmien, tapojen ja opastuksen pitäisi olla hoidettuna ja kunnossa jo syyskuun puolivälissä.

Finanssivalvonnalla on takaportti asiassa, koska ihan valmiudessa alalla ei vielä olla.

– Me Finanssivalvonnassa olemme suhtautuneet sillä tavalla joustavasti, että emme halua pankkien tekevän liian nopeasti hätiköityjä päätöksiä. Annamme sellaista joustavuutta, että kaiken ei tarvitse olla valmista 14. syyskuuta. Tärkeämpää on se, että asiakkaat osaavat käyttää uusia menetelmiä ja ne ovat helppokäyttöisiä ja varmoja, kertoo Finanssivalvonnan johtava lakimies Sanna Atrila.

Lisäksi Finanssivalvonta haluaa varmistaa, kuinka pankit ovat ottaneet huomioon eri asiakasryhmät, ja varsinkin sellaiset erityisryhmät, joilla voi olla vaikeuksia oppia uusia menetelmiä.

Fivan mukaan kaikilla asiakkailla pitää olla mahdollisuus käyttää vanhaa menetelmää niin kauan, kunnes pankki on riittävällä tavalla varmistanut kaikkien asiakasryhmien kohdalla uuden menetelmän käytettävyyden, saavutettavuuden ja toimintavarmuuden.

Pankeille on jo kesän aikana lähetetty selvityspyyntö siitä, miten ne aikovat ratkaista ongelmat.

– Meitä kiinnostaa, miten eri asiakasryhmät otetaan huomioon ja minkälaista neuvontaa ja opastusta asiakkaille annetaan. Edellytämme myös henkilökohtaista neuvontaa, Atrila jatkaa.

Kaikkia vastauksia Finanssivalvonnassa ei vielä ole käyty läpi.

– Jää nähtäväksi, mitä lisäedellytyksiä vielä pankeilta vaaditaan.

Vuosien urakka takana

OP:ssa direktiivimuutokseen on valmistauduttu jo yli kolme vuotta. Loppupäivät kuluvat suunnitelmien viimeistelyssä.

– Olemme varsin pitkällä ja valmiita tähän h-hetkeen. Ehkä jopa vähän odottavaisia. Tottakai pientä viime hetken viilausta pitää tehdä, mutta tiedämme kesän kokemusten perusteella, että olemme varsin pitkällä, kertoo OP:ssa maksamisesta ja taloudesta vastaava Masa Peura.

Tärkeimpinä asioina Peura pitää turvallisuuden hyödyn maksimoimista ja asiakaskokemuksesta kiinnipitämistä. Enemmän hän taas miettii sitä, onko kaikki valmista monimutkaisessa monen toimijan ketjussa.

– Toki, jos jollakin tässä ketjussa eivät kaikki toiminnot ole käytössä, niin siitä tulee haasteita kuluttajalle, Peura pohtii.

OP:ssa direktiivin vaatimukset katetaan mobiiliavaimella tunnistautumisen välineenä ja tunnuslukulistan rinnalle tulevan tekstiviestin avulla.

– Näillä me pystymme hyvin kattamaan direktiivin vaatimukset.

Kela tyytyväinen aikataulun joustovaraan

Pankkien tunnistautumispalveluja ostava Kela on tyytyväinen Finanssivalvonnan vihjaamaan joustoon aikataulussa.

– Se on varmasti kansalaisille tervetullutta, koska tämä vaikuttaa Kelaan kiertoteitse. Pystytään varmistamaan, että kaikki pääsevät turvallisesti kirjautumaan sinne minne ovat kirjautumassa, kertoo Kelan asiakkuusyksikön suunnittelupäällikkö Tiina Pikkarainen.

Kelan ja usean muun valtion laitoksen käyttämän suomi-fi-palvelun tunnistusjärjestelmä ostetaan pankeilta. Siksi maksupalveludirektiivin muutos vaikuttaa kiertoteitse myös viranomaispalvelujen tunnistautumiseen.

Pääosin viranomaisten sivuille pääsee siis muutoksen jälkeenkin kirjautumaan pankkien tunnuslukulistojen avulla, mutta esimerkiksi tunnuslukutaulukoista kokonaan luopuvien Nordean ja Danske Bankin tunnuksilla ei. Niillä on kirjautumista varten käytössä uusia tapoja, mm. erillinen tunnuslukulaite ja tunnistussovellus.

Kelan Pikkarainen muistuttaa, että verkkopalvelujen ohella on muitakin vaihtoehtoja päästä palveluihin kiinni. Hän kannustaa, että nyt olisi aika astua verkkopalvelujen maailmaan.

– Meillä on palvelupisteitä, joissa palveluasiantuntijat opastavat ja tukevat asiakkaita verkkoasioinnissa. Sitten asiakas voi soittaa puhelinpalveluun tai valtuuttaa toisen henkilön asioimaan puolestaan. Lisäksi voi voi käyttää mobiilivarmennetta tai hankkia poliisilta virallisen henkilökortin varmentamista varten. Niiden toiminta jatkuu ennallaan, Pikkarainen listaa.

– Valtaosalle tämä tulee sujumaan ongelmitta. Luulen, että valtaosalle tämä ei vaikuta mitenkään. Tietysti on ihmisiä, joihin se vaikuttaa – ja juuri siihen pitää varautua.

Vuosittain Kela saa noin yhdeksän miljoonaa erilaista hakemusta. Niistä selvästi suurin osa, noin kuusi miljoonaa tehdään verkkopalvelun kautta. Lisäksi sekä palvelupiste että puhelinpalvelu vastaanottaa vuosittain kumpikin noin kaksi miljoonaa puhelua tai asiakaskäyntiä.

– Todella moni haluaa edelleen tavata ihmisen tai puhua ihmisen kanssa henkilökohtaisesti. Ehkä kielen tai jonkin muun ongelman takia.

Kaiken taustalla on PSD2

Tiukentuvat säännöt johtuvat EU:n direktiivistä. Hienolta nimeltään se on maksupalveludirektiivi PSD2. Yksinkertaisesti sillä halutaan parantaa maksamisen turvallisuutta ja parantaa kuluttajansuojaa.

Muutoksia tehdään turvallisuuden takia. Finanssivalvonnan mukaan esimerkiksi tunnuslukulistat on helppo kopioida, joten ne eivät täytä uusia maksamisen turvallisuusvaatimuksia.

Ymmärrystä sotkee se, että maksamiseen liittyvien asioiden osalta muutosta ja sen toteutumista valvoo Finanssivalvonta. Viranomaispalveluihin tunnistaumiseen liittyvät asiat taas ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin murhe.

Lue lisää:

S-Pankki säilyttää tunnuslukutaulukot, lisävahvistukseksi tekstiviesti – uusi maksupalvelulaki tulee voimaan syyskuussa

Verkkopankkiin ei pääse pian pelkällä pahvilapulla – turvallisuus kasvaa, mutta perinteinen tunnuslukulista ei vielä katoa

Tunnuslukulistaa saa käyttää jatkossakin, mutta vain yhdellä ehdolla – Fiva: tarvitaan "vahvistuselementtejä"

Pian pelkkä luottokortti ei enää käy verkkokaupassa – Osa kauppiaista ei ole läheskään valmiita uudistukseen, miljardien ostot vaarassa

Hirvijahdin alkaminen näkyy liikenteen onnettomuustilastoissa. Hirvenpyynti on alkanut syyskuun ensimmäinen päivä Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Koko maassa hirvenpyynti alkaa lokakuun puolivälissä.

– Hirvikolarionnettomuuksien määrä oikeastaan hyppää taivaisiin heti syyskuussa, Liikenneturvan Petri Niska sanoo.

– Nyt on vielä lehti puussa ja näkyvyys on heikompi kuin myöhemmin syksyllä. Kun hirvi säikähtää koiraa ja perässä olevaa jahtimiestä, niin se voi rynnätä hyvinkin äkkiä tielle, hän varoittaa.

Hirvi liikkuu luontaisesti aamun pikkutunneilla ja iltamyöhällä. Koiran kanssa lähdetään metsään näin jahdin alkuaikoina hyvissä ajoin kun on vielä viileää. Se tarkoittaa, että hirvet juoksevat aamulla juuri niihin aikoihin, kun liikennettä on eniten.

– Jos työmatkaa tekee aamusta aikaisin, niin kannattaa lähteä liikenteeseen pikkuisen aikaisemmin kuin normaalisti. Tämä siksi, että pystyy hirvivaroitusmerkkien alueella laskemaan nopeutta ja ajamaan muutenkin rauhallisemmin, Niska neuvoo.

Lapin metsissä liikkuu tänäkin syksynä hyvät määrät hirviä, vaikka kaatolupia on hieman vähennetty viime vuodesta. Kaatolupia on nyt 10 402, kun viime syksynä niitä oli 11 888.

Talvehtivia hirviä oli Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 19 000. Kun vielä lisätään vuotuinen vasatuotto, on hirviä liikkeellä paljon jahdin alkaessa.

Lapissa toistasataa kolaria vuodessa

Hirvikolareita tapahtui Lapissa viime vuonna 116. Niissä loukkaantui 10 ihmistä, ketään ei kuollut.

Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla hirvikolareita on tullut jo 57. Kun syksyn jahtiaika nostaa kolaritiheyttä, voi hyvällä syyllä olettaa, että tämän vuoden onnettomuusmäärä nousee yli viimevuotisen.

Paras turva autoilijalle on jatkuva valppaus.

– Hirvivaroitusalueet ovat luonnollisesti niitä paikkoja, missä pitää olla erityisen tarkkana. Mutta jahdin aikana hirvet juoksevat koiran edessä muuallakin, Suomen Riistakeskuksen hirvitaloussuunnittelija Ville Viitanen sanoo.

Hirvijahti pyritään yleensä suunnittelemaan niin, että sen paremmin hirvet kuin koiratkaan eivät liikkuisi kohti isompia teitä. Eläintä on kuitenkin vaikea ohjailla, se menee minne haluaa.

Jos tien lähellä näkyy punanuttuista jahtikansaa torrakot eli pyssyt olalla, on tilanteeseen parasta suhtautua vakavasti.

– Siinä kannattaa ehdottomasti nostaa kaasujalkaa. Metsästäjät eivät turhaan ole tien penkalla tai lähimetsässä. Sieltä voi hyvinkin todennäköisesti tulla hirvi ja koirakin perässä, tilanteessa pitää olla valppaana, Viitanen varoittaa.

Keskustele aiheesta Yle Tunnuksella kello 22 saakka.

Lue myös:

48 hirveä kaatanut Esso on metsästyskoirien aatelia – matkustaa metsälle vanhassa ambulanssissa

Tuntuuko sinusta siltä, että olet avulias ja hyväksikäytetty yli omien voimiesi? Oletko toisten pompoteltavana, mutta silti saat haukut koska mukamas et auta tai osallistu riittävästi? Annatko toisten päsmäröidä tekemisiäsi ja sanella, mitä sinä tahdot tehdä? Karkaavatko omat unelmasi aina kauemmaksi?

Tunnet, että maailma kohtelee sinua väärin, ja tämä on muiden syy.

Voi olla, että sinulle on langennut ikuisen uhrin rooli. Ikuinen uhri passaa ja palvelee muut ihmiset ennen omia tarpeitaan. Tekee ja suorittaa ilman kiitosta, loukkaantuneen oloisena. Antaa muiden muokata tekemisiään ja tahtoaan. Osallistuu ilottomasti muiden ilonpitoon, vaikka oikeastaan haluaisi välillä olla vaan omissa oloissaan.

On vaikea muuttaa roolia, joka on jo asettunut syvälle sinun sieluusi. Haluat miellyttää, mutta mikään ei tunnu käskijöillesi riittävän. Haluaisit kiitosta ja vastavuoroisuutta. Odotat oikeudenmukaisuutta. Toivot, että toiset äkkäisivät kysyä joskus sinulta, tarvitsetko jotakin?

Uhrina on paha olla. Tunnet, että maailma kohtelee sinua väärin, ja tämä on muiden syy.

Entä jos koettaisit katsoa asiaa siltä kantilta, että sinullakin on vastuu? Jospa lopettaisit odottamisen. Jospa uskoisit pikkuhiljaa, että kaikki ihmiset eivät ole tasapuolisia ja oikeudenmukaisia? Mitä jos sanoisit ääneen pahimman pelkosi: lopussa uhria ei odotakaan palkinto. Tyytyväistä uhria ei ole olemassakaan.

Jotta voisit tuntea itsesi onnellisemmaksi, sinun olisi kyseenalaistettava nykyinen roolisi.

Voisit aluksi tehdä ajatustehtävän, jossa koetat kääntää uhriuden päälaelleen. Sinun ei tarvitse hetkessä muuttaa mitään, mutta tee ajatusharjoitus, jossa suhtaudut toisiin ihmisiin ja heidän vaatimuksiinsa eri tavalla.

1. Opettele mielessäsi sanomaan ei.

Opettele mielessäsi sanomaan ei hänelle, joka pyytää viime hetken palvelusta samalla hetkellä kun juuri tulit töistä kotiin ja haluat vain levätä. Sano mielessäsi ”en tule, en jaksa. Pyydä jotakuta muuta”. Älä ryhdy ääneen miettimään kuka se ’joku muu’ voisi olla, vaan sulje puhelin ja mene nukkumaan.

Sano mielessäsi ”ei enää” kaverille, joka peruuttaa aina sinun auttamisesi, mutta pyytää tuon tuostakin sinulta muuttoapua, vippiä tai kärttää sinua tuuraamaan töissä.

Sano mielessäsi “ei” lähisukulaiselle, joka käyttää sinun aikaasi kuin omaansa. Opettele olemaan vastaamatta puhelimeen, kun olet tekemässä sinulle tärkeitä asioita, ja opi olemaan avaamatta ovea, jos et ole juuri nyt halukas pitkiin rupatteluihin.

2. Ole hyvä itsellesi – vaikka se kirpaisee.

Oletko luopunut haaveistasi, koska syyllisyys ja velvollisuudentunto painavat päälle? Koetko, että itsesi hemmottelu olisi muilta pois, tai että velvollisuuksien siirtäminen toisille pariksi päiväksi olisi sinulle taakka, oikea pahe? Kokeile hemmottelua mielikuvan tasolla. Lähde ajatuksissasi vaikka kylpylään ja anna muun maailman selviytyä ilman sinua. Kuvittele itsesi lekottelemassa kylvyissä ja tulemassa reissustasi tyytyväisenä ja levänneenä kotiin. Uhriminäsi olisi ehkä heti valmis syyllistymään. Maistele sen sijaan ajatusta, että kun huolehdit terveydestäsi ja levostasi, voit olla iloksi itsellesi ja muille paljon helpommin.

3. Koeta hyväksyä ajatus, että sinulla ei aikuisena ihmisenä ole auktoriteetteja. Sinulla on vain valintoja.

Jos olet aikuinen, itsenäinen ihminen, ei sinua tule käskyttää kuin koiraa. Nouda! Anna tassu! Istu! Ehei. Sinulta tulee kysyä, mitä haluaisit ja voisit tehdä, ja sinun vastauksesi tulee hyväksyä sen tähden, että olet aikuinen ja olet ihminen.

Voi olla, että elät kiitoksesta ja kehuista, ja tunnet tyydytystä siitä, miten jalosti ja pyyteettömästi autat toisia. Tai sitten

• tunnet, että sinua ei arvosteta, vaan sinulle naureskellaan
• kiltteyttäsi ja auttamishaluasi käytetään hyväksi
• ihmiset ympärilläsi passivoituvat, koska sinä tulet ja teet työt heidän puolestaan
• tunnet katkeruutta, mutta tukahdutat tunteen tekemällä muiden eteen vielä enemmän
• alat epäillä, että elämällä ei ole sinulle parempaakaan annettavaa.

Jos tunnet näin, on korkea aika kapinoida. Vielä yksi kohta, ja ajatustehtävä on valmis:

4. Vastusta jaloa kärsijää sisälläsi.

Vaikka koko maailmasi olisi kietoutunut toisten odotusten toteuttamiseen, se tapahtuu vain jos suostut jaloon uhrin rooliin. Jos alat pienin askelin vastustaa taipumustasi pelastaa läheisten elämäntilanteita niin kuin jonglööri poimii palloja ilmasta, voit saada elämääsi yhden uuden ilon.

Se ilo on omaehtoinen, itsenäinen elämä.

On suurenmoista että olet auttavainen. Se on hieno ominaisuus. Mutta arvosta itseäsi niin paljon, että kerrot toisille rehellisesti, milloin ja minkä verran voit auttaa, tai jätätkö auttamisen toiseen kertaan. Sitä kutsutaan aikuisuudeksi.

Heli Vaaranen

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori, sosiaalitieteilijä ja psykoterapeutti. Hän työskentelee Väestöliitossa johtavana asiantuntijana. Vaarasen intohimona on saada eronneet parit rauhanneuvotteluun ja rakentaa uusia alkuja pareille parisuhdekriisien jälkeen.

Aiheesta voi keskustella 01.09. klo 18.00 asti.

Lue myös:

Heli Vaarasen kolumni: Haluatko pitkän parisuhteen? Tässä pelastusoperaation ABC

Heli Vaarasen kolumni: Mitä opetat lapsillesi vuorovaikutuksesta

Heli Vaarasen kolumni: Liian moni luo ihannekuvan tulevasta kumppanistaan – ennakko-odotukset kannattaa hylätä ja maksimoida sattuma

Kokki Jasmin Vilén pyörittelee kaarinalaisen juhla- ja pitopalvelun keittiössä kesän somehittiä "murhakeksejä" tuleviin juhliin.

Vilén pääsi palkkatuetun työn jälkeen oppisopimuskoulutukseen Kavalton tilalle.

– Kokin ammattitutkinto keskeytyi aiemmin, mutta nyt minä suoritan sitä taas. Olen ollut tyytyväinen tähän hommaan, hän iloitsee.

Hän uskoo, että palkkatuki auttoi työllistymisessä.

– Kokeilin yli puoli vuotta hakea myös töitä, mutta ei se onnistunut.

Vilén oli mukana paikallisen työpajan toiminnassa, kun hänelle tarjottiin mahdollisuutta tukijaksoon.

Palkkatukea voivat saada työttömät, joiden on vaikea löytää työtä pitkän työttömyyden, matalan koulutuksen, sairauden tai vamman vuoksi. Osa palkkakustannuksista korvataan työnantajalle, koska työntekijä vaatii usein enemmän perehdytystä ja ohjausta.

Yrittäjä Taija Kavalton mielestä tuki vähentää myös pelkoa pienille yrityksille kohtalokkaasta virherekrytoinnista.

– Saat työntekijän tänne edullisesti niin sanottuun pitkään työhaastatteluun, jolloin hän voi näyttää kykynsä. Hänen ei tarvitse olla valmis hommaan, vaan osoittaa se, että on halukas kehittymään ja oppimaan ja myöskin, että sitä kehitystä tapahtuu, Kavalto sanoo.

Ihmelääkkeeksi nostettu palkkatuki työllistää vain vähän

Hallitus on nostanut palkkatuen yhdeksi keskeiseksi keinoksi, jolla työllisyysaste nostetaan tavoiteltuun 75 prosenttiin.

Ylen tietojen mukaan kolmikantaiselta, työnantajien, työntekijöiden ja virkamiesten työryhmältä tulee alkuviikolla ehdotus hallituksen odottamista työllisyystoimenpiteistä. Listalla ovat palkkatuen muutokset.

Palkkatukeen käytetään tällä hetkellä noin 230–250 miljoonaa euroa vuosittain. Hallitusohjelmassa on kirjaus 18 miljoonan euron lisärahoituksesta vuodessa.

Työnantajat ovat arvostelleet palkkatuen byrokratiaa. Tästä syystä tukirahaa on jäänyt aiempina vuosina käyttämättä satoja miljoonia euroja.

Hallitus aikoo yksinkertaistaa tuen ehtoja ja nopeuttaa maksatusta. Uuden verkkopalvelun kautta työnantaja ja työtön saisivat tukipäätöksen, ja ehkä jopa löytäisivät toisensa.

Kuulostaa hyvältä? Kyllä. Ongelma on vain se, että tutkimusten mukaan palkkatuen työllisyysvaikutukset ovat vähäiset.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimusjohtaja Antti Kauhanen kertoo, että yrityksiin suuntautuva palkkatuki auttaa työttömiä työllistymään jonkin verran palkkatukijakson jälkeen.

– Vaikutus ei ole suuri. Puhutaan keskimäärin muutamasta työkuukaudesta vuodessa. Sen sijaan julkiselle sektorille tai yhdistyksiin kohdistuva palkkatuki ei auta työllistymään, tutkija sanoo.

Kauhasen mukaan ero johtuu siitä, että julkisella puolella tuetut työttömät ovat vaikeammin työllistettäviä kuin yrityksiin päätyvät työttömät.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan yritysten osuus palkkatuetusta työstä on noin 40 prosenttia. Suurin osa palkkatuetuista työttömistä työllistyy julkiselle ja kolmannelle sektorille: valtiolle, kuntiin, järjestöihin ja erilaisille yhdistyksiin.

Kauhanen sanoo, että lopullinen tavoite ei olekaan näiden ihmisten työllistyminen avoimille työmarkkinoille, vaan tavoitteet ovat enemmän sosiaalisia. Katkaistaan hetkeksi ihmisen työttömyys ja tarjotaan mielekästä tekemistä.

– Olisi ehkä syytä miettiä, onko palkkatuki oikea keino heidän työllistymisen tukemiseen, vai tarvittaisiinko jotain muuta sen lisäksi tai tilalle. Mikä olisi sopiva palvelupaketti näille ihmisille? Kauhanen sanoo.

Palkkatuki-Tinder ei innosta yrittäjää

TE-keskus päättää aina tapauskohtaisesti työttömälle ja työnantajalle myönnettävän palkkatuen ajan ja määrän.

Palkkatukijakson pituus ja työnantajalle maksettavan korvauksen osuus riippuu työttömän työkyvystä ja työllistymien vaikeudesta. Tällä hetkellä osuus vaihtelee 30 ja 100 prosentin välillä palkkakuluista.

Esimerkiksi vajaakuntoisen pitkäaikaistyöttömän on mahdollista saada palkkatukea julkiselle puolelle jopa koko enimmäispalkan verran. Tuetun palkan maksimimäärä on tänä vuonna 1 400 euroa kuukaudessa.

Kavalton tilalle työllistettyjen ihmisten korvaus on ollut keskimäärin 60 prosenttia palkkakustannuksista, Taija Kavalto kertoo.

Etlan Antti Kauhanen kannattaa SAK:n ja EK:n ehdotusta palkkatuen osuuden nostamisesta 70 prosenttiin palkkakustannuksista, erityisesti vaikeasti työllistyvien kohdalla. Taija Kavaltokin mielestä idea on hyvä.

Suurin osa uusista työpaikoista syntyy Suomessa juuri pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Sen sijaan Kavalto ei innostu toisilleen sopivan työnantajan ja työntekijän yhdistävästä palkkatuki-Tinderistä, vaikka byrokratian helpottaminen on tervetullutta.

– Minulla on ollut parhaat kokemukset pajatoiminnan kautta tulleista ihmistä. He ovat työskennelleet siellä jo jonkin aikaa ja ammattilaiset pystyvät arvioimaan, kuka soveltuu mihinkin työhön, Kavalto kertoo.

Työnantaja ei hamua tukia, vaan on liikkeellä tositarkoituksella

Kavalton tila on työllistänyt kymmenen vuoden aikana viisi ihmistä palkkatuella. Heistä kolme on jatkanut yrityksen palveluksessa.

Ensi keväällä eläköityvälle työntekijälle palkkatuki mahdollisti alanvaihdoksen viisikymppisenä. Työttömäksi jäänyt lentoliikennevirkailija Pirjo Määttä-Lehtinen etsi vuosikymmen sitten paikkaa, jossa hän saisi työskennellä ihmisten kanssa.

– Palkkatuki antoi minulle mahdollisuuden tutustua työhön ja työnantajaan kunnolla. Onnistuuko tämä työ, kun olin sen ikäinen kuin olin. Hyvin siinä sitten kävi, hän hymyilee.

Sen verran hyvin kävi, että Määttä-Lehtinen aikoo jatkaa eläkkeelläkin keikkahommia yrityksen tilaisuuksissa. Kesän viikonloput ovat täynnä häitä ja syntymäpäiväjuhlia, ja "joka paikan höylälle" on käyttöä.

Pito- ja juhlapalvelun lisäksi Kavalton tila pyörittää paikallisen metalliyrityksen lounasravintolaa. Yrittäjäparikunnan ohella yritys työllistää vakituisesti viisi henkeä ja parinkymmenen hengen joukon keikkatyöntekijöitä.

Yritykseen olisi ollut mahdollista palkata työntekijä ilman palkkatukeakin, mutta silloin rekrytointia olisi pitänyt miettiä todella tarkkaan.

– Juuri näitä henkilöitä en olisi palkannut meille suoran työnhaun kautta töihin. Kaikkien kohdalla on ollut jokin pieni asia, mikä on ollut esteenä heidän työllistymiselleen. Se voi olla kielitaito, arkuus, ikä tai sairaus. Nuorten kohdalla voi olla kyse elämänhaluttomuudesta tai saamattomuudesta, ei saa asioitaan järjestykseen, Kavalto sanoo.

Kavalto painottaa, ettei hänen yritykseensä palkata ketään sillä ajatuksella, että otetaan tilalle aina uusi tuettu työntekijä tukijakson loputtua.

– Otetaan sillä ajatuksella, että meillä olisi mahdollista tulevaisuudessa tehdä hänen kanssaan töitä, hän toteaa.

Päivitetty 16.20 Ylen tieto kolmikantaisen työryhmän alkuviikolla valmistuvasta työllisyysesityksestä.

Lue lisää:Työllistämisrahaa jäämässä 150 miljoonaa euroa yli – Miksi valtion raha ei kelpaa yrityksille?

1960-LUKU: TV SUKUPOLVIKOKEMUKSENA

Syyskuussa kaksi järkälettä täyttää pyöreitä. Matti Rönkä syntyi Outokummussa rintamamiestalon kammarissa 9. syyskuuta 1959. Samaan aikaan toisaalla otti ensi-askeleitaan myös Yleisradion tv-uutiset, joka myöhemmin teki pojasta tunnetun koko valtakunnassa.

Röngän isä oli autonkuljettaja ja äiti koulutukseltaan tarkastuskarjakko, joka päätyi kyläpostin hoitajaksi. Kodissa vallitsivat jälleenrakentamisen arvot. Kirjastossa käytiin ja Suomen kuvalehteä tilattiin. Ilmapiiri oli toiveikas, eteenpäin pyrkivä.

Outokumpu oli Matin syntymän aikaan urbaani teollisuuspaikkakunta keskellä maaseutua. Televisiot hankittiin kirkonkylän kaikkiin huusholleihin samoihin aikoihin. Röngän kotona vuosi oli 1964 tai 1965.

– Se hetki, kun meille tuli televisio, on varhaisimpia muistoja. Televisio oli merkiltään Murphy ja helvetin huono. Siitä oikein vitsailtiin, että “nämä yökohtaukset ovat hyviä”. Siinä oli se klassinen vika, että kun tv:n sammutti, keskelle kuvaruutua jäi pitkäksi aikaa valopiste, Rönkä muistelee.

Kun Neil astui kuuhun, studiossa kessuteltiin

Rönkä kasvoi lapsuutensa maailmassa, jossa tv oli hänen sukupolvelleen itsestäänselvä, mutta tarjonta vähäistä. Sitä, mitä tuli, imettiin innostuneesti.

Elämä oli epätasa-arvoista sen suhteen, kuka pääsi kouluttautumaan ja kuka ei.

– Kotona oppi siihen, että kun tapaa ihmisen, hänen lahjoistaan tai kyvyistään ei voi tehdä päätelmiä.

Rönkä antaa esimerkin: Pienessä mökissä saattoi asua betoniraudoittaja, joka joi viikonloppuisin kaksi pulloa viinaa, mutta lainasi kirjastosta venäläisiä klassikoita.

– Oli ristiriitaisuutta ja sivistysharrastusta. Kuulostaa setäpuheelta, mutta sen ajan henkeen kuului eteenpäin meneminen, vaurastuminen ja itsensä kehittäminen.

Röngän perhe asui Puijon ja Kolin linkkitornien rajalla. Antenni oli suunnattu kohti Kolia, mikä tarkoitti, että Röngät näkivät vain ykköskanavan. Sieltä välitettiin muun muassa Neil Armstrongin ensiaskeleet kuun pinnalla vuonna 1969. Tapahtuma jäi 9-vuotiaan Matin mieleen.

– Se oli se ihmetys, että taivaalta tulee kuvaa. Sitten oli se vakavien miesten Kuustudio, jossa poltettiin tupakkaa.

1970-LUKU: KEKKONEN ON YKKÖNEN

Outokummussa oli Euroopan suurin kuparikaivos, johon ihmiset viittasivat “yhtiönä”. Röngän perhe ei ollut missään tekemisissä “yhtiön” kanssa.

– Isän ja äidin ainoita ohjeita oli, että käykää koulua. Monttuun ei pidä mennä. Kaivosmiehen ammatti oli todella ankara, eikä monikaan päässyt nauttimaan eläkettä.

Oli selvää, että Rönkä valitsee opintien. Nuoruutta varjosti kuitenkin isän kuolema. Matti oli vain 13-vuotias, kun isä menehtyi sairastettuaan vuoden vakavasti.

– Vaikka pärjäsimme taloudellisesti, ja oli turvallista, se löi leimansa. Minulla ja veljelläni oli taju ja tietoisuus, että äidillä on tiukkaa ja jokaisen pitää hoitaa hommansa. En muista, että minulla olisi ollut mitään murrosikää. Siihen ei ollut varaa.

Kekkonen sai kaivosmiehet poraamaan

Röngän teini-ikä 1970-luvulla oli kahtiajaon ja kylmän sodan aikaa. Suomen kansalaiset luovivat “kaksoistietoisuudessa” suuren ja mahtavan naapurissa.

– Neuvostoliitto oli propagandassa sitä ja tätä ja samaan aikaan puhuttiin, miten neuvostovaltuuskunta oli vieraillut Outokummun kaivoksella, eikä ollut uskonut, että parkkipaikan autot ovat kaivosmiesten autoja.

Luoviminen ja kaksoistietoisuus liittyivät oleellisesti Urho Kekkoseen. Rönkä muistaa tasavallan presidentin vierailun Outokummussa 1970-luvun alussa. Ihmisiä oli sankoin joukoin paikalla ja kaivosmiehet porasivat kilpaa.

– Kekkonen oli karismaattinen. Se presenssi! Hän tiesi, kuinka asetutaan ja oli täydellisen tietoinen siitä, millaista imagoa hän pitää yllä tuulitakissaan tai kalastuskamppeissaan.

Savolaisuus synnytti Röngässä toimittajan

Koulun tai suvun juhlissa Rönkä oli se, joka juonsi ja puhui, kirjoitti ja esiintyi. Lukiossa hän alkoi haaveilla toimittamisesta. Syyksi Rönkä arvelee savolaista sukuaan.

– Savolaisuuteen kuuluu kyvyttömyys sitoutua vahvasti. Vahva uskonnollisuus tai poliittisuus eivät sovi. Savolaiset ovat aina vähän: Voi se olla näin, mutta voi se olla noinkin.

Rönkä pitää itseään myös tietynlaisen poliittisen liturgian ja valheen aikana kasvaneena ihmisenä. Siksi hän alkoi vieroksua ääritotuuksia.

– Toimittajan ammatti on ammatti, jossa ei voi, eikä saa sitoutua voimakkaasti mihinkään. Se on suuri etuoikeus ja se viehätti jo nuorena.

Rönkä pääsi ylioppilaaksi 1978, kävi armeijan, muutti pääkaupunkiin ja alkoi opiskella Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä.

1980-LUKU: SUOMI AVAUTUU

1980-luvulla journalismi voi hyvin, mediatalot laajensivat ja ihmisiä tarvittiin tekemään uutisia. Rönkä meni kesätöihin Lehtikuvan kuvatoimittajaksi vuonna 1981.

Toimitus oli Ludviginkadulla samoissa tiloissa Helsingin Sanomien kanssa. Hississä saattoi törmätä legendaariseen lehdenkustantaja Aatos Erkkoon. Erkon isosisko, Patricia Seppälä, johti Lehtikuvaa.

– Seppälä oli erittäin määrätietoinen rautarouva, jota kutsuttiin Patiksi. Hieno hahmo, joka poltti Winston-Salem-savukkeita jatkuvasti. Hänellä oli pieni koira, jota sihteeri ruokki.

Panssarrrri kerrrrsantti pärisytti

Lehtimieheksi Rönkä opiskeli Sanomien toimittajakoulussa vuosina 1982–1983. Samalla kurssilla vaikutti muuan Jari Tervo, joka oli Röngän sanoin itsetietoinen, boheemi runoilija, eikä pitänyt kynttiläänsä vakan alla.

– Että jos oli kirjoitusharjoituksia, ei tullut itselle mieleen, että oonpa näppärä kirjoittaja, Rönkä nauraa.

Koulun kurssi kävi tutustumassa myös Yleisradioon 1983, samana vuonna, jolloin Pasilan maamerkki, Ylen linkkitorni rakennettiin.

Pihalla Arvi Lind esitteli kuvausryhmän ja pyysi jotakuta antamaan näytteen toimittamisesta. Rönkä halusi kokeilla.

– Esiinnyin ja puhuin. Muistan, miten Arvi sanoi, että “vähän siinä oli sellaista panssarrrri kerrrrsanttia liikaa”. Kun jännitti, ärrät pyrkivät ulos terävinä.

Toimittajakoulun jälkeen Rönkä teki töitä lehdissä ja paikallisradiossa, kunnes päätyi MTV:n palvelukseen sijaisankkuriksi vuosiksi 1987–1990.

Röngällä oli 1980-luvulla ruuhkaisaa. Hän teki töitä, urheili, valmensi, perusti perheen, sai pari lasta, Oton vuonna 1987, Reetan 1989 ja yliopisto-opinnot valmiiksi. Perhe kasvoi vuonna 1997 nelivuotiaalla adoptiopoika Iljalla.

Juuri tulleen tiedon mukaan Tšernobylskissa...

Vuosikymmenestä Röngälle jäi mieleen erityisesti Kekkosen taakan alta pääseminen.

– Silloin alettiin elää parlamentaarista elämää valtiosäännön mukaan, eikä presidentti määrännyt kaikesta. Samalla suuntauduttiin hiljalleen kohti länttä, kun Neuvostoliiton savijalat alkoivat murtua.

Vuonna 1986 jalat olivat vielä tukevasti paikoillaan. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus sattui 26. huhtikuuta. Pohjoismaissa mitattiin kohonneita säteilyarvoja, mutta niiden syytä ei tiedetty. Lähteeksi arveltiin Neuvostoliittoa.

Vasta kaksi päivää myöhemmin naapurin uutistoimisto TASS tiedotti, mitä oli tapahtunut.

– Tapaus paljasti jälleen Neuvostoliiton kaksi- tai kolmikerroksisen todellisuuden, peittelyn ja valehtelun.

1990-LUKU: NEUVOSTOLIITTO MURENEE

Vuosi 1990 toi Röngän Yleisradioon. Tv-uutisissa avautui “ison satraapin”, uutispäällikön paikka, johon valittiin vasta 30-vuotias Rönkä. Hän joutui tiukan paikan eteen 1994. Estonia upposi 28. syyskuuta. Silloin piti olla Röngän vapaapäivä.

Niinpä hän luki edellisenä iltana kirjaa ja siemaili kaikessa rauhassa Johnny Walker -viskiä. Aamulla soi puhelin. Pasilasta kysytään, voisiko Rönkä sittenkin tulla vetämään päivän ja illan uutisvuorot.

– Tulin Pasilaan. Se on jäänyt minulle mieleen. Täällä oli aivan hiljaista. Ei vihelletty. Ei laulettu. Radiot eivät soineet. Tavallisesti tähän touhuun kuuluu ammatillisen etäisyyden ottaminen. Kaikesta lasketaan karkeaa leikkiä, mutta silloin oli aivan hiljaista.

Rönkä kertoo katsoneensa jokin aika sitten tuon illan pääuutislähetyksen uudelleen. Röngän mielestä se on journalistisena tuotoksena hurja.

Lähetyksessä haetaan kuvaa ja tietoa eri puolilta, ollaan läsnä ja mukana muun muassa helikoptereissa, jotka nostavat ruumiita.

– Mutta ennen kaikkea Estonia on jäänyt minulle mieleen sen hiljaisuuden takia. Se oli ensimmäinen suurkatastrofi, joka tuli niin lähelle, että siihen saattoi samastua. Kaikki olivat olleet ruotsinlaivalla ja osasivat asemoitua tilanteeseen.

"Olemme parhaita suruviestin toimittamisessa"

Rönkä kertoo, miten Estonian kaltaiset “hirmutapahtumat” uutisoidaan. Ensin kerrotaan yksityiskohdat. Sitten siirrytään omaisiin. Seuraavaksi syyllistetään viranomaiset.

– Kun katastrofi on tarpeeksi suuri, se kulkee vajaan viikon kaavalla. Siihen kuuluu kollektiivinen surutyö, joka päättyy muistotilaisuuksiin ja yhteisiin surujuhliin.

Röngän mielestä uutisten tekijöille on helpotus, että on työkalut. Ne ovat kuin suojahaarniska, joka etäännyttää. Paradoksi on tämä:

– Silloin, kun tapahtumat ovat kauheimmillaan, työ on parhaimmillaan. Silloin tämä kone toimii sellaisena kuin se on viritetty. Kaikki muut päivät ovat harjoitusta. Meidän ammatitaitomme on sitä, että olemme parhaita suruviestin toimittamisessa.

2000-LUKU: HAJAANNUS, TERRORI, SEKAVUUS

2000-luvulle tultaessa media alkoi kipuilla ja Rönkä pohtia uravalintaansa. Hän oli saanut olla hyvien aikojen päällikkö.

– Minulla oli puolensataa alaista, muutaman kymmenen miljoonan budjetti, rintamamiestalo laajennettu, oli moottoripyörä ja koira. Arvelutti, haluanko olla huonojen aikojen saneeraava pomo.

Rönkä kertoo, että Ylen käytävillä tulee päivittäin vastaan ihmisiä, jotka hän on palkannut taloon. Ketään ei ole tarvinnut erottaa.

– Samaan aikaan näköpiirissä oli se, että lindin arvit ja polttilan evat alkavat lähestyä eläkeikää ja kaivataan riittävän harmaaksi ehtineitä, uusia ankkureita. Ajattelin, että siinä olisi yksi mahdollisuus: Palaisin ruutuun.

Ja niin Rönkä teki. 2000-luvun alusta lähtien hän on ollut yksi Ylen legendaarisista ankkureista.

2000-luvulla kypsyi myös päätös ryhtyä kirjoittamaan romaaneja. Niistä ensimmäinen, Tappajan näköinen mies, ilmestyi 2002. Sen jälkeen Viktor Kärppä -dekkareita julkaistiin parin vuoden välein. Niitä on syntynyt kaikkiaan kahdeksan, viimeisin tänä vuonna.

– Ensimmäisessä kirjassa Viktor Kärppä on kolmekymppinen, naista kaipaava kiihkeä nuori mies. Viimeisin romaani päättyy hänen 50-vuotispäiviinsä, jolloin hänellä on lukulasit ja perhe.

"Äkkiä näet, miten kone iskeytyy torniin"

2000-luku on jäänyt Röngälle mieleen kansainvälisen sekasorron aikana. Siihen liittyy myös New Yorkin terrori-isku syyskuun 11. vuonna 2001.

– CNN-kanava oli täällä useilla ihmisillä päällä. Yhtäkkiä näet, miten kone iskeytyy torniin. Meillä oli tv:ssä käynnissä suora lähetys eduskunnan istunnosta ja kynnys sen keskeyttämiseen oli suuri. Siksi kesti, ennen kuin pääsimme kanavalle. Ei kukaan käsittänyt, mistä siinä oli kysymys.

Rönkä kuvailee hämmennystä tapahtumien edessä. Käytiin sotaa New Yorkissa ilman, että sotaa oli julistettu. Iskettiin satunnaisesti ilman mitään sääntöjä.

Rönkä pitää toimittajan ammattia siitä kiitollisena, että hämmennyksenkin hetkellä työssä on sapluuna, jonka mukaan toimitaan.

– Sitä miettii, että seuraava lähetys on tuohon aikaan: Mitä uutta tietoa saamme? Kuka sen kertoo? Miten saamme lähetyksen poikkeamaan edellisestä?

2010-LUKU: VIHA, KYYNISYYS, TOIVOTTOMUUS

2010-lukua Rönkä luonnehtii vihan ja toivottomuuden vuosikymmeneksi. Aikaa määrittää väkivalta, joka on levinnyt Eurooppaan ja Suomeen.

Lista on koruton: Utoyan iskut Norjassa 2011, Charlie Hebdo -lehden toimitukseen kohdistuneet iskut 2015 Pariisissa, Nizzan isku 2016, Turun kauppatorin puukotukset 2017.

– Moni asia on yhtäläinen 1930-luvun kanssa. Mikään maailmanpalo tai suursota ei ole syntynyt ilman etnistä tai uskonnollista vastakkainasettelua – ja nyt en ota kantaa siihen, kuka on syypää – tämä on vain toteamus, että näin on.

Rönkä puhuu myös ajalle ominaisesta tahallisesta väärinymmärtämisestä, maalittamisesta ja trollaamisesta.

Rönkä oli ankkurina viime sunnuntain uutislähetyksessä, jossa kerrottiin Porvoon poliisiampumisten kiinniotoista. Sen jälkeen hän sai palautetta.

– Siinä viitattiin vitsikkäin sanankääntein, että olen mustasta miehen sukuelimestä tykkäävä vihervasemmistolainen suvakki. Se meni jo niin överiksi.

Rönkä kertoo, että säännölliset leimauskampanjat tuntuvat epäreiluilta. Ne sattuvat.

– Vaikka olisi näin vanha, monet asiat kokenut ja paatunut, se tuntuu pahalta.

Tiukan paikan tullen kokeillaan totuutta

Valemedioista ja valeuutisista huolimatta Rönkä luottaa journalismin tulevaisuuteen.

– Olen kasvanut anglo-amerikkalaiseen liberaaliin journalismiin, joka nojaa keskinäiseen uutiskilpailuun ja lievään konfliktitilanteeseen vallan kanssa.

Rönkä ei ole niitä kiimaisia toimittajia, jotka uskovat, että se on totuus, mitä tässä nyt kerrotaan. Hän ajattelee olevansa kuin piispa tai kardinaali, joka tietää, että jumalaa ei ole olemassa, mutta joka ajattelee, että kirkko on hyvä systeemi.

– Tiedän journalismin vajavaisuuden, mutta en keksi parempaa tapaa kertoa monipuolisesti asioista kuin keskenään kilpaileva vapaa media.

Tämä asia Rönkää korpeaa: Koskaan ei ollut yhtä paljon tarjontaa kaikkialta maailmasta yhtä helposti. Ja koskaan se ei ole kiinnostanut yhtä vähän.

– Ihmiset pääsevät vapaasti valitsemaan – ja se on ihana asia – mutta he valitsevat väärin.

Uutisankkuri on huolestunut, mutta ajattelee, että pakko on luottaa.

– Se on se vanha ohje, että tiukan paikan tullen kokeillaan totuutta. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Katso myös:

Harri Palmolahden dokumentti Viiden vuosikymmenen ikkuna, joka sukeltaa journalismin ja Ylen Tv-uutisten historiaan.

Lue myös:

Kirjailija ja uutisankkuri Matti Rönkä: "Jos joku sanoo olevansa hyvä isä, hän valehtelee"

Laulaja ja viihdeartisti Marjatta Leppäsen surutyö on kestänyt pitkään. Se alkoi hiljalleen jo siinä vaiheessa kun hän huomasi, että ystävän voimat alkavat hiipua sairauden uuvuttamana.

Leppänen oli Jukka Virtasen pitkäaikainen ystävä ja työtoveri. Vuosien saatossa hän oppi tuntemaan itsevarman Virtasen.

– Hän oli itserakas ja tykkäsi puhua itsestään. Hän kehui itseään koko ajan, mutta rakastettavalla tavalla. Hän myönsi sen ja nauroi sille itsekin.

– Se olikin Jukassa parasta. Hänessä oli jotain niin rakastettavaa, ettei hänestä voinut olla pitämättä.

Jukka Virtanen oli perustamassa Uutta Iloista Teatteria yhdessä Lasse Mårtenssonin, Jaakko Salon ja Marjatta Leppäsen kanssa 1970-luvulla.

Leppänen listaa osan Virtasen saavutuksista: musikaalikäännökset, loistavat laulu- ja näytelmätekstit.

– Nerohan se Jukka oli.

"Jukalla oli terävä huumori"

Sanoittaja, musiikintuottaja ja laulaja Ilkka Vainio oli Jukka Virtasen perhetuttu ja ystävä.

Vainio vastaa Ylen puheluun Oulusta Rockfutis-tapahtumasta. Siellä edesmennyttä, innokasta jalkapalloilijaa on muisteltu useaan otteeseen. Hänen muistokseen järjestettiin myös hiljainen hetki.

Ilkka Vainiolla on omien sanojensa mukaan ollut kaksi oppi-isää. Toinen oli oma isä Juha Vainio ja toinen Jukka Virtanen.

Vainion mielestä Jukka Virtanen oli kaikkien aikojen paras sanoittaja.

– Jukka osasi elää. Ihmisenä hän ei ollut turhan tärkeä. Hän oli rakastettu ja ainutlaatuinen ihminen ja persoona, jolla oli myös terävä huumori.

Vainio muistuttaa, että Virtanen oli yksi merkittävimmistä suomalaisista viihteentekijöistä.

Hänelle on jäänyt erityisen lämpimästi mieleen teatteriesitys Albatrossi ja Heiskanen, joka pohjautui Juha Vainion teksteihin. Jukka Virtanen käsikirjoitti ja ohjasi sen. Näytelmä on kiertänyt useiden teattereiden ohjelmistossa.

Vainio tapasi Virtasen viimeisen kerran muutama kuukausi sitten.

– Aina kun erosimme toisistamme, sanoimme lopuksi "Banzai". Se on japanilainen taisteluhuuto, joka tarkoittaa, että ei anneta periksi.

– Sanoimme niin myös kun tapasimme viimeisen kerran.

"Virtasen elämänmyönteisyys teki vaikutuksen"

Toimittaja Minna Joenniemi oli Jukka Virtasen ystävä. He tekivät yhdessä Ylen Runoraati-ohjelmaa vuodesta 2002 kymmenen vuoden ajan.

– Jukka oli utelias ja ihailtavan monipuolinen: suuri yleisö tunsi hänet viihdemiehenä, mutta Runoraadissa hän paljasti olevansa kiinnostunut myös nykyrunoudesta. Hän oli suvereeni sanataiteilija, jonka kanssa työskentely oli hauskaa.

Joenniemi kertoo oppineensa Virtaselta paljon.

– Kun leikkasin tv-ohjelmaa, hän opetti, että virheet pitää säästää myös ohjelman lopulliseen versioon. Se pitää tietenkin paikkansa myös elämässä: epätäydellisyys on sallittua.

Mieleen on jäänyt myös Jukka Virtasen elämänmyönteisyys.

– Sellainen hän oli kaikenlaisista terveyteen liittyvistä vastoinkäymisistään huolimatta. Hän oli lämmin ja helposti lähestyttävä ihminen, Minna Joenniemi sanoo.

"Hänessä oli sellainen aseistariisuva nallemaisuus olemuksessaan"

MTV Oy:n entinen ohjelmajohtaja Tauno Äijälä muistaa Jukka Virtasen vahvana persoonallisuutena, josta paistoi läpi lämmin ihminen ja uteliaisuus. Se johti kaikkeen siihen, mitä hän luovan taiteen alueella teki.

– Ei taida olla muuta kuin pianonsoitto, mitä hän ei harrastanut. Kaikkea muuta hän teki ja oli hyvä tekemisissään, Tauno Äijälä sanoo.

Äijälä muistelee, miten Virtanen oli miltei 20 vuotta Levyraadissa ja teki kaikenlaisia yksittäisiä ohjelmia ja isojen tilaisuuksien juontoja. Sitten oli The Joulukalenteri eli tanskalainen formaatti, jonka käsikirjoitusten pohjalta Virtanen rakensi suomalaisen version ja esiintyi siinä itsekin.

– Jukasta täytyy sanoa se, jos ajatellaan näitä merkittäviä viihdenimiä Spede, Jukka, Arska Elo ja Ere Kokkonen, niin sekä Pasanen että Virtanen aloittivat radion viihdepuolella. Se oli Ajanviete silloin nimeltään, Äijälä muistelee.

Jukka Virtanen tuli Yleisradioon töihin ja oli yhtiössä vuoteen 1967 saakka, kunnes heittäytyi freelanceriksi. Hän rikkoi samalla siinä rajoja, sillä Yleisradion ja Maikkarin välisissä perussopimuksissa oli myös sellainen lause, ettei saa käyttää toisen yhtiön merkittäviä esiintyjiä.

Jukka Virtanen oli teki suvereenisti töitä kaikille kanaville.

– Vaikka hänellä oli radioviihteen tausta, niin esimerkiksi Katapultti-nimiseen ohjelmaan hän keräsi Mölli Keinosesta alkaen porukan, joka ei tavalliselle viihdetoimittajalle olisi tullut mieleenkään. Että jääkiekkoilijasta tehdään tähti siihen aikaan 70-luvulla, Äijälä muistelee.

– Hänen kanssaan ei oikein saanut riitaa aikaiseksi, koska hänessä oli sellainen aseistariisuva nallemaisuus olemuksessaan. Pahahan siinä oli riidellä eikä ollut oikein aihettakaan.

Virtanen on itse kertonut julkisuudessa, että hänellä oli masennuskausia. Hyvin taitavasti hän sijoitti viikkojenkin kestävät kaudet eri produktioiden väliin. Koskaan ei käynyt niin, että masennuskausien takia joku tuotanto olisi peruuntunut tai sitä olisi siirretty.

– Se oli aina, kun Jukka oli ollut kadoksissa, vaikka ei hän missään kadoksissa ollut vaan kotonaan, niin hän tuli takaisin tekemään jotain uutta juttua. Hän käveli käytävällä ja ilmesty huoneeni ovelle ja sanoi: Terve, mä ilmoittaudun. Nyt olen taas hyvässä kunnossa ja tästä jatketaan.

Yle Teema muistaa Jukka Virtasta 5.9. näyttämällä kolme tv-ohjelmaa: Runoraati (2002), Jukka Virtanen - kuriton mies (2008) ja Itse asiassa kuultuna (2012).

Lue myös:

Viihteen monitaituri Jukka Virtanen on kuollut

Sääennusteiden mukaan hurrikaani Dorian iskee tänään Bahamasaarille.

Lauantaina Bahaman pääministeri Hubert Minnis vetosi jälleen kerran asukkaisiin ja turisteihin, että nämä hakeutuisivat suojaan. Pääministerin mukaan jopa yli neljään metriin nouseva myrskytulva uhkaa yli 73 000 asukasta ja 21 000 kotia.

– Hurrikaani Dorian on tuhoava, vaarallinen myrsky, joka lähestyy saariamme, Minnis sanoi televisioidussa lehdistötilaisuudessa.

Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Dorian on vahvistunut jo viidenteen eli rajuimpaan hurrikaanikategoriaan. Dorianin tuulennopeudet ovat nyt noin 70 metriä sekunnissa.

– Hengenvaarallista myrskytulvaa, tuhoavaa tuulta ja tulvia aiheuttavaa voimakasta sadetta odotetaan Abaco-saarille ja Grand Bahama -saarelle sunnuntaista maanantaihin, hurrikaanikeskus tiedottaa.

Dorianin reitti on alkanut kääntyä kohti pohjoista. Viimeisimpien ennusteiden mukaan Floridan niemimaa säästyisi pelätyltä täysosumalta hurrikaanin kulkiessa alkuviikosta pitkin Yhdysvaltain itärannikkoa.

Mikäli ennusteet pitävät paikkansa, Dorian saapuisi Georgian sekä Etelä- ja Pohjois-Carolinan osavaltioihin keskiviikon ja torstain kuluessa.

Myöhään lauantaina paikallista aikaa hurrikaani oli noin 200 kilometriä Bahaman Acabo-saaresta itään, noin 500 kilometrin päässä Floridan niemimaasta. Viimeisimpien tietojen mukaan Dorian liikkui länteen noin 13 kilometrin tuntinopeudella.

Ensin näkyy hattu. Valtava sininen hattu, jota koristavat isot tupsut. Sen kantajan täytyy olla iloinen ja rohkea. Sellainen Meiju Niskala onkin, taas.

Vielä pari vuotta sitten ilo oli kaukana. Niskalan ainut ajatus oli selviytyä hengissä päivästä toiseen, vahingoittamatta itseään. Posttraumaattinen stressireaktio oli vienyt puhekyvyn ja mieleen pulpahteli ajatuksia ja kuvia, joita sinne ei olisi pitänyt tulla.

Syy synkkiin ajatuksiin juontui äidin kuolemasta tai pikemminkin kaikesta, mitä oli tapahtunut sitä ennen ja jälkeen.

Niskalan äiti sairastui muistisairauteen vain 55-vuotiaana. Tarmokkaan ja huolehtivaisen äidin toiminnassa oli ollut pieniä "kummallisuuksia" ja unohduksia, mutta Niskala oli laittanut ne kipusairauden piikkiin. Kun oireita tuli enemmän, alkoivat tutkimukset. Kun diagnoosi alzheimerin taudista vihdoin tuli, se ei ollut kuitenkaan järkytys Niskalalle.

– Eniten minua järkytti, mitä äidin ympärillä tapahtui. Hänen kumppaninsa lähti, monet sukulaiset ja ystävät käänsivät selkänsä. Heikkouden, sairauden ja kuoleman kohtaaminen olivat liikaa. He tarvitsivat vahvaa äitiä, joka oli aina valmis auttamaan muita.

Suuresta ystäväpiiristä ei ollut apua

Niskalan maailmankuva hajosi täysin. Hän oli nähnyt, miten äiti oli auttanut muita ja huolehtinut. Erityisopettajana uransa tehnyt äiti oli opettanut hyväksymään erilaisuutta, sietämään heikkouttakin.

– Olin kasvanut uskomukseen, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka huolehtivat toinen toisistaan. Niin ei ollutkaan. Äidin ympärillä oli paljon ihmisiä, mutta he tarvitsivat häntä vain terveenä ja vahvana.

Tuolloin vähän alle kolmekymppinen Niskala ei löytänyt tukea ystävistäkään. Hän muistaa itkeneensä ravintolassa pizzaansa tilannettaan, mutta keskustelu vaihtui pian alennusmyynteihin. Ystävien elämäntilanne oli liian erilainen. Heidän ei tarvinnut huolehtia muistisairaasta lähimmäisestä ja hoitaa lukemattomia käytännön asioita, joita hoidon järjestelyt vaativat.

Myös Niskalan äiti oli hädissään. Hänet oli jätetty ja yksinäisyyden pelko oli suuri. Suuresta tuttavaringistä ei ollut apua, kun Niskala soitteli puhelinmuistiota läpi ja yritti saada äidilleen vaikkapa kävelyseuraa.

– Siinä heräsi kysymys, millaiseen empatiakykyyn tämä yhteiskunta meitä ohjaa. Jos korostetaan pelkästään onnellisuutta, niin hauraus ja kuolema nähdään helposti vihollisina.

Äiti itki tunteja päivässä

Yksityinen kotihoito saatiin järjestettyä äidin säästöillä ja Niskala oli itsekin osa-aikainen omaishoitaja. Hän matkusti aina viikoksi Keski-Suomeen hoitamaan ja viettämään aikaa äitinsä kanssa.

Seuraava askel oli kuitenkin hoitokoti. Sinne Niskalan äiti joutui muutaman vuoden päästä, kun rahat oli käytetty. Hän sai tilavan huoneen, jonne sai tuoda omia tavaroita ja sisustaa ne mielensä mukaan. Paljon muuta hyvää hoitokodista ei löytynytkään. Perustarpeista tietenkin huolehdittiin, mutta virikkeet ja keinot tehdä elämä merkitykselliseksi puuttuivat.

Etenkin alkuaikoina äiti itki paljon ja harhaili käytävillä etsien seuraa yksinäisyyteen. Se tulkittiin sekavuutena.

– Yritin keskustella, mitä äidin itkulle voisi tehdä, mutta apua ei löytynyt. Sanottiin, että se vain pitää kestää.

Niskala painottaa kuitenkin, että kyse ei suinkaan ollut hoitajien pahuudesta. Heillä ei vain ollut tarpeeksi tietoa ja koulutusta muistisairaiden hoitamiseen.

Viime talvena alkanutta uutisointia vanhusten hoitokotien tilasta Niskala ei pystynyt seuraamaan. Uutiset vain todensivat sen, minkä hän jo oli kokenut. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa, että hoitokodissa oli hyviäkin hoitajia, jotka suhtautuivat lämmöllä hoidettaviin ja omaisiin.

– Esimerkiksi eräs ihana hoitaja laittoi aina lastenlaulut soimaan, kun puki äitiä. Yhdessä laulaen vaatteet menivät päälle sutjakammin.

Tähän saakka Niskala on pystynyt puhumaan edesmenneestä äidistään tasaisella ja varmalla äänellä. Mutta nyt häntä rupeaa itkettämään.

– Olisin vain halunnut kaikin tavoin helpottaa äidin oloa.

Tuolloin Niskala ei tiennyt kaikista mahdollisuuksista, eikä niistä myöskään kerrottu hoitokodissa. Monia asioita hän yritti vaatia, mutta siitä tuli vain hanakalan omaisen leima.

Paradoksaalista on, että Niskala on kouluttanut paljon yhteisötaiteen tekijöitä. Hänen äitinsä hoitokodissa ei kuitenkaan vieraillut viiden vuoden aikana yhtään taiteilijaa. Virikkeet olivat tyttären varassa.

Vierailujensa aikana Niskala vei äitiään ulos syömään ja teatteriin. Välillä tapahtui pieniä kömmähdyksiä. Äiti saattoi teatterissa istua epähuomiossa jonkun syliin tai hörpätä väliajalla väärästä kahvikupista. Ihmisten reaktiot olivat hämmästyttäviä.

– Olin ällistynyt niistä yllättävistä vihanpurkauksista. Olimme kuitenkin sivistyneesti teatterissa, emmekä baarissa, missä joku yrittää pölliä tuoppia.

Niskala kuitenkin jatkoi sitkeästi äitinsä ulos viemistä, niin kauan kuin kunto salli.

Tieto äidin kunnon heikentymisestä tuli kuitenkin yllätyksenä. Hoitaja lipsautti saattohoito-sanan sivulauseessa hississä, kun Niskala oli tulossa hakemaan äitiään mökille. Ei auttanut kuin kysyä – mitä nyt tapahtuu? Tietoa ja empatiaa oli kuitenkin vaikea saada.

– Kuvaavaa on, kun yritin kysyä lääkäriltä, miten äidin kuolemaa voisi helpottaa, hän ryhtyi kertomaan ruumiin poiskuljetuksesta.

Kuolemakin on aikataulutettu

Niskala kertoo kirjassaan kuolemanhetkestä. Se ei ole elokuvista tuttu kaunis, keveä viimeinen henkäys. Ei, siinä on pitkittyneitä hetkiä, käänteitä ja loputtomana myllertäviä ajatuksia.

– Vaikka aikaa valmistautumiseen oli melkein kymmenen vuotta, silti tilanne oli yllätys. Miten osata toimia tilanteessa, jotta se olisi äidille paras mahdollinen.

Ainakin, kun ei ole aiemmin kohdannut kuolemaa läheltä. Se tuntui olevan outoa hoitokodin työntekijöillekin. Niskalan kävi melkein sääliksi heitä, kun hän huomasi miten avuttomia he tilanteessa olivat. Oli helpompi kääntää selkä kuin kohdata äitinsä menettänyt tytär.

– Vasta hautaustoimiston työntekijöiltä sain kunnon reilun halauksen. He osasivat työnsä. Tuntui, että heidän läpi elämä virtasi, vaikka olivatkin tekemisissä kuoleman ja surun kanssa.

Äitinsä kuoleman myötä Niskala huomasi, miten kuolema on häivytetty yhteiskunnastamme. Sitä on vaikea kohdata, siitä on hankala puhua ja sitä on lähes mahdoton käsittää, vaikka se tapahtuu meille jokaiselle.

– Tuntui, että kuolemakin on aikataulutettu. Kun hyvästelin äitiä, oven takana jo ryittiin, että pitäisi jo päästä laittamaan ruumista. Ennen vanhaan, kun ruumis säilytettiin pihapiirin liiterissä, hyvästejä saattoi jättää useamman kerran.

Ensin petti ruumis, sitten mieli

Samaan aikaan, kun Niskala oli menettänyt menneisyyden äidin kuoleman myötä, hän menetti myös tulevaisuuden. Hänen miehensä jätti hänet kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Mies ilmoitti erosta samaan aikaan kuin äiti kuoli.

Hautajaiset, paperisodan ja perintöasiat Niskala sai hoidettua, mutta sitten tuli romahdus. Ensin petti ruumis, sitten mieli. Hän päätyi Auroraan sairaalaan psykiatriseen hoitoon.

– Yleensä vaikeista tilanteista selviää, kun tietää, että edessä on edes jonkinlainen tulevaisuudennäkymä. Kun menetin senkin niin arvaamattomasti, putosin mustaan kuiluun.

Niskala yrittää kuvailla, miltä tuntuu, kun järki sumenee.

– Vaikka rationaalinen puoli sinnittelee pitääkseen puolensa, kauhuntunne ja näyt ovat niin vahvoja, että niistä päästäkseen voi tehdä mitä vain itselleen.

Pahimmillaan Niskalalta katosivat sanat. Hän, joka oli aina ollut vilkas keskustelija, ei löytänyt sanoja.

– Ihmisten oli vaikea kohdata minua, kun he olivat tottuneet näkemään minut iloisena ja innostavana puhujana.

Pimeässä hohtavat kumisaappaat sysäsivät toipumaan

Kun Niskalan äidin ystävät kaikkosivat, hän pohti kävisikö hänelle itselleen samoin. Ei käynyt, onneksi.

Niskala oli aivan uskomattoman onnekas. Vaikka valtaosa vanhoista kavereista katosi, löytyi hänen naapurustostaan ihania ihmisiä, joista tuli sairauden myötä enemmän kuin ystäviä. Heistä tuli hengenpelastajia.

Ystävät huolehtivat Niskalasta, kun hän ei itse pystynyt. Hän sai nukkua naapurin pöydän alla pelkonsa pois, toinen teki ruokaa ja kolmas ystävä soitti iltaisin ja luki puhelimessa ääneen Karhuherra Paddingtonia.

– Kutsun näitä ystäviäni rakkaudella iilimadoiksi. He eivät lähteneet pois ravistelemallakaan. Ilman heitä en olisi tässä.

Niskala oli avohoidossa ja joka päivä ennen kotiin lähtöään hän keskusteli lääkärin kanssa ja teki lupauksen, ettei tee itselleen mitään ennen seuraavaa aamua. Näin mentiin pitkään.

Toipuminen alkoi vitsistä. Niskala näki kirppiksellä pimeässä hohtavat kumisaappaat. Hän osti ne ja nukkui saappaat jalassaan. Häntä huvitti ajatus, ettei kuolema olisi niin pimeä paikka hohtavien saappaiden kanssa.

Siitä ajatuksesta jokin alkoi virrata hänessä. Esitystaiteilijana leikki on ollut Niskalalle tärkeä osa teosten tekemistä. Pitkän lamaannuksen jälkeen hänellä on taas teoksia työn alla. Niiden pitäisi olla valmiina ensi kesänä.

Lisäksi Niskala on muuttamassa. Ihanat naapurit muuttivat ulkomaille ja isompiin asuntoihin, joten Niskalakin päätti muuttaa kaupungin toiselle puolelle. Siellä hän pääsee meren äärelle, mistä on aina haaveillut.

–Nyt tuntuu, että on taas tulevaisuus.

Aurinko on hädin tuskin noussut, kun Kaarlo Huovinen menee herättämään poikansa Benjamin Forsbomin. Perheen kotitalo Lake Worthissa, Floridassa on suojattava hurrikaani Dorianin vuoksi.

Huovisen mukaan talo ”napitetaan”. Se tarkoittaa sitä, että rakennuksen joka ikinen ikkuna ja lasiovi peitetään suojapelleillä. Huovisen kotikadulla valtaosa taloista on jo ”napitettu”.

Isä ja poika saavat asennus- ja kantoavuksi 16-vuotiaan Benjaminin ystäviä. Nuorukaiset kiinnittävät pellit ikkunoiden eteen erityisiin kiskoihin akkuporakoneella tuossa tuokiossa.

– Nämä ikkunasuojat ovat viranomaisten hyväksymää mallia ja kestäneet oikein hyvin hurrikaanit, rakennusalalla työuransa tehnyt Huovinen kertoo kotitalonsa vehreällä pihamaalla.

Hurrikaaneja on pakko oppia sietämään

Huovinen on asunut Floridassa noin 40 vuotta ja ei ole pysynyt laskuissa, kuinka monta hurrikaania tai trooppista myrskyä hän on tuona aikana ehtinyt kokea.

– Jos täällä vakituiseen asuu, hurrikaaneja on pakko oppia sietämään. Ne ovat osa tätä niin sanottua paratiisiamme, Huovinen naurahtaa.

Tosin Huovinen on pannut merkille, että hirmumyrskyt ovat ensimmäisiin Floridan-vuosiinsa verrattuna olleet lisääntymään päin. Kesken hurrikaanikauden ikkunasuojia ei aina edes viitsi Huovisen mukaan ottaa heti alas, kun seuraava myräkkä voi tulla milloin vaan.

– Näyttää siltä, että hurrikaaneja on nykyään useammin. Ehkä se johtuu ilmastonmuutoksesta, Huovinen pohtii.

Tutkimus tukee Huovisen arkipäivän kokemusta. Ilmastonmuutoksen myötä lämpiävät merivedet kun tarjoavat hurrikaaneille entistä enemmän käyttövoimaa.

Talo pakettiin ja perhe evakkoon

Kaarlo Huovinen on oppinut kantapään kautta, että hurrikaanin lähestyessä pelkkä talon suojaaminen ei aina riitä. Pitää varautua myös itse lähtemään evakkoon. Tämän opetuksen Huovinen sai, kun perhe koki kodissaan ensimmäisen tuhoisan hurrikaanin jäljet.

– Aamulla talossa ei ollut sen jälkeen sähköjä, ei ilmastointia, eikä oikeastaan yhtään mitään. Onneksi löytyi paikka, mihin mennä ja sai lapsille ruokaa, Huovinen muistelee.

Hurrikaani Dorianin tieltä Huovisen perheen oli alun perin tarkoitus lähteä ajamaan lähes tuhannen kilometrin päähän pohjoiseen. Atlantassa, Georgian osavaltiossa asuva tuttavaperhe oli toivottanut hurrikaanievakot tervetulleeksi.

Huovinen päätti kuitenkin, että Atlantaan asti evakuoituminen ei ole tarpeen, kun lauantaina alkoi näyttää siltä, että Dorian kiertääkin Floridan aiemmin ennustettua kauempaa. Perheenisä sanoo tekevänsä sunnuntaina lopullisen päätöksen jättääkö kotinsa tällä kertaa.

Kotivaraa oltava viikoksi

Viranomaiset ovat teroittaneet, että vaikka Dorian ei suoraan Floridaan iskisikään, niin myrskytulvien ja -tuulen sekä rankkasateen aiheuttama vaara ei ole ohi.

Viranomaisohjeiden mukaan floridalaisten pitäisi varustautua ruoan, juoman ja muiden tarvikkeiden osalta niin, että selviävät vähintään viikon verran niillä.

Kaupoista ovat jotkut tuotteet loppuneet ihmisten varautuessa poikkeusoloihin. Huoltoasemilla on jonotettu bensiiniä, ja Kaarlo Huovinenkin kertoo saaneensa auton tankin yöllä täyteen bensaa.

– Nyt ei huoleta enää niin paljon. Autolla pääsee karkuun tarvittaessa. Mutta omaisuus huolettaa, jos maksettu talo jää tänne myrskyn kouriin, Huovinen sanoo.

Naapuri jää, Huovinen vielä pohtii

Huovisen vanhempien aikanaan ostama talo on kuitenkin selvästi lujaa tekoa. Hurrikaani Irene kahdeksan vuotta sitten kaatoi puun talon katolle, mutta siitä jäi talon päätylautaan vain pieni painauma.

Huovisen naapuri on jo päätöksensä tehnyt. Hän kaartaa kotipihaansa ja huikkaa, ettei aio lähteä minnekään. Hänen mielestään on jo selvää, että Florida selviää pelättyä vähemmällä.

Kaarlo Huovinen sen sijaan pitää vielä mahdollisena, että perhe lähtee. Mutta silloinkaan ei sen kauemmaksi kuin Floridan niemimaan toiselle puolelle. Huovisen mukaan alueella riittää motellia ja hotellia ja autossakin voi tarvittaessa nukkua.

– Nyt se on fifty-fifty, lähdetäänkö vai jäädäänkö, Huovinen tuumii.

Lue lisää:

Bahama valmistautuu hurrikaani Dorianin saapumiseen

Yle Uutisten tuore artikkeli pimeästä aineesta ja alkuräjähdyksestä herätti monen lukijan kiinnostuksen. Artikkelin keskusteluosiossa ja muualla netissä käydyissä keskusteluissa nousi esiin jatkokysymyksiä, joihin tutkija Tommi Tenkanen nyt vastaa. Yleisökysymyksiä on osin yhdistelty tai muuten muokattu.

1. Mitä oli ennen alkua? Jostain siihenkin on tultu. Voiko sieltä saada mitään tietoa?

Ei tiedetä, millainen havaittavan maailmankaikkeutemme alkutila oli – jos sellaista on ollutkaan. Toistaiseksi ei ole mahdollista sanoa, voiko alkutilasta edes periaatteessa saada mitään tietoa, vai jääkö se ikuiseksi arvoitukseksi.

2. Miten tyhjä voi paukahtaa? Jos kosminen inflaatio oli ensin, niin mikä sai sen liikkeelle?

Ei tiedetä, mikä käynnisti kosmisen inflaation, miten ja milloin se tarkkaan ottaen tapahtui, tai miksi se päättyi. Selitysvaihtoehtoja on useita ja ne kaikki sisältävät tietyt peruspiirteet, jotka pohjautuvat havaintoihin ja jotka siksi tekevät vaihtoehdon kosmisesta inflaatiosta uskottavaksi. On mahdollista, että myös ennen kosmista inflaatiota oli tapahtumia.

On mahdollista, että myös ennen kosmista inflaatiota oli tapahtumia.

3. Eikö inflaatio itse ole alkuräjähdys? Eli voisiko tämän tulkita niin, että oli kaksi alkuräjähdystä: ensin pimeän aineen, sitten tavanomaisen aineen ja energian?

Ei. Vaikka alkuräjähdyksellä yleisessä kielenkäytössä viitataan usein "ajan alkuun" eli hypoteettiseen alkusingulariteettiin, kosmologien keskuudessa on vakiintunut tavaksi viitata "kuumalla alkuräjähdyksellä" tilaan, jossa maailmankaikkeuden aine oli niin sanotussa lämpökylvyssä. Tästä lämpökylvystä kiehuivat esiin muun muassa kevyimpien alkuaineiden ytimet ja se jätti jälkeensä kosmisen mikroaaltotaustasäteilyn, jonka ominaisuuksia mittaamalla voimme sanoa näin tapahtuneen.

Kosmisen inflaation aikana maailmankaikkeus laajeni niin hurjasti, että aine ei pystynyt muodostamaan sellaista lämpökylpyä, joka kuuman alkuräjähdystilan aikana vallitsi. Lämpökylpy muodostui vasta kosmisen inflaatio päätyttyä.

4. Tapahtuiko muun aineen synnyttänyt ”kuuma alkuräjähdys” laajentuneen maailmankaikkeuden joka pisteessä samaan aikaan?

Tarkoin kokein varmennetun yleisen suhteellisuusteorian mukaan aika on suhteellista, eli riippuu havaitsijoiden keskinäisestä liiketilasta ja paikallisesta painovoimakentästä. Käsitettä "samaan aikaan" ei ole olemassa. On myös tärkeä huomata, että "kuuma alkuräjähdys" ei ole hetki – aika-avaruuden piste –, vaan pitkä ajanjakso.

Jokainen maailmankaikkeuden alue kävi alkuräjähdyksen aikana kuitenkin läpi suurin piirtein samanlaiset kehitysvaiheet ja tietyissä koordinaateissa on mielekästä puhua esimerkiksi siitä, mitä tapahtui "ensimmäisen sekunnin" kohdalla.

On myös tärkeä huomata, että "kuuma alkuräjähdys" ei ole hetki - aika-avaruuden piste -, vaan pitkä ajanjakso.

5. Voiko ajatuksiasi liittää jotenkin teorioihin universumin syklisyydestä tai multiversumista?

Syklisyyteen en ota kantaa, sillä se riippuu siitä, miten ja miksi kosminen inflaatio alkoi ja tätä emme tiedä, mutta käytännössä kaikki kosmista inflaatiota tai sen loppuhetkiä kuvaavat uskottavat mallit johtavat luontevalla tavalla päätelmään multiversumin olemassaolosta.

Tällä tarkoitetaan sitä, että kosmisen inflaation aikana universumiin muodostui alueita, jotka eivät ole kausaalisessa yhteydessä toisiinsa. Kosmologit sanovat, että alueet sijaitsevat oman horisonttimme ulkopuolella niin kuin toinen manner sijaitsee meren takana. Ne ovat ikään kuin omia maailmankaikkeuksiaan, jotka yhdessä muodostavat "multiversumin".

6. Mitä ovat galaksit, joissa ei ole lainkaan pimeää ainetta? Miten sellainen on mahdollista?

Tämä on hyvä kysymys, sillä tyypillisesti galaksit muodostuvat juuri sinne, missä pimeää ainetta on paljon. Toistaiseksi on löydetty kaksi galaksia, joissa ei ole lainkaan pimeää ainetta. Tämä on avoin ongelma, jota tutkitaan aktiivisesti, mutta astrofysiikka on tyypillisesti monimutkaista.

Molemmat galaksit sijaitsevat suuremmassa galaksijoukossa, jonka jäsenten välinen dynamiikka on voinut repiä tähdet ja tähtienvälisen kaasun pimeästä aineesta erilleen. Kysymys voi olla vain hyvin erityislaatuisesta galaktisesta naapurustosta.

Toistaiseksi on löydetty kaksi galaksia, joissa ei ole lainkaan pimeää ainetta. Tämä on avoin ongelma.

7. Voisiko olla, että inflaatio olisi ollut edellisen epookin loppu, ja pimeä aine menneen maailmankaikkeuden lopussa yli valonopeudella lajenneen avaruuden auki repimiä mustia aukkoja?

Maailmankaikkeuden laajenemisella ei ole nopeutta, eikä mikään voi edetä yli valonnopeudella. Toisinaan kosmisesta inflaatiosta puhutaan tällaisena aikakautena, mutta todellisuudessa tämä on vain tutkijoiden epäonnistunut kuvaus siitä, että inflaation aikana havaittava horisontti pienenee. Mustille aukoille se tuskin tekee mitään, sillä ne ovat painovoiman paikallisesti yhteen sitomia otuksia, joihin horisontin muuttuminen ei vaikuta.

8. Jutussa mainitaan, että "... ensin tapahtui pimeän aineen synnyttänyt kosminen inflaatio. Sitä seurasi välittömästi kuuma alkuräjähdys, joka synnytti tavallisen aineen." Jotta asiat voisivat tapahtua järjestyksessä, niin voitaneen olettaa, että asioiden tapahtuessa aika on olemassa. Miten teoria suhtautuu aikaan? Onko aika mahdollisesti ollut olemassa jo ennen inflaatiota vai syntyikö aika inflaation yhteydessä?

Kosmologiaa kuvataan yleisellä suhteellisuusteorialla, joka on käytännössä joukko aika-avaruuden paikallista ja globaalia geometriaa kuvaavia yhtälöitä. Aika ei tässä ole riippumaton avaruudesta ja sen ainesisällöstä tai toisin päin. Mikäli esimerkiksi inflaation aikaisia tapahtumia haluaa kuvata yleistä suhteellisuusteoriaa käyttäen, aika-avaruudesta ei pääse eroon. Siinä mielessä aika tosiaankin on ollut aina olemassa.

Pimeälle aineelle kuvaavampi nimi olisi "painava mutta läpinäkyvä, toistaiseksi tuntematon aine" ja pimeälle energialle osuvampi nimi olisi "tuntematon asia, joka näyttää kiihdyttävän maailmankaikkeuden laajenemista tällä hetkellä".

9. Onko pimeällä aineella ja pimeällä energialla mitään tekemistä toistensa kanssa? Vain se, että molemmista tiedetään vähän?

Melko lailla juuri näin. Pimeälle aineelle kuvaavampi nimi olisi "painava mutta läpinäkyvä, toistaiseksi tuntematon aine" ja pimeälle energialle osuvampi nimi olisi "tuntematon asia, joka näyttää kiihdyttävän maailmankaikkeuden laajenemista tällä hetkellä". Kumpikaan ei siis ole varsinaisesti pimeää.

Niillä tuskin on tekemistä keskenään, vaikka silloin tällöin näkeekin tällaisen olettamuksen tekeviä laskelmia. Havainnot eivät kuitenkaan tue tätä mahdollista yhteyttä.

10. Kuvaako sana ”alkuräjähdys” huonosti prosesseja? Onko sille mietitty vaihtoehtoa?

Kieltämättä – ottaen huomioon, ettei alkuräjähdys ollut alku eikä räjähdys.

Alun perin termi "Big Bang" oli vain tähtitieteilijä Fred Hoylen keksimä pilkkanimi teorialle, jota hän ei kannattanut, mutta joka myöhemmin osoitettiin paikkansapitäväksi. Tutkijat ovat kuitenkin kääntäneet tämän vahvuudeksi ja termi on tänä päivänä niin vakiintunut ammattitutkijoidenkin kielenkäyttöön, että siitä tuskin ollaan lähiaikoina luopumassa.

Lue myös:

Kosmos - maailmankaikkeus viidessä minuutissa: Mitä on pimeä aine?

"Alkuräjähdys ei ollut alku eikä räjähdys" – suomalaistutkijan mukaan pimeää ainetta oli jo ennen alkuräjähdystä

Suomessa terapiaan hankkiutuminen kestää parhaimmillaan noin puoli vuotta, mutta voi venyä melkein kahteen vuoteen. Varsinkin, jos ei ole varaa hankkiutua kalliille yksityiselle vastaanotolle, ja tarvitsee hoitoonsa Kelan tukemaa kuntoutuspsykoterapiaa.

Terapiatakuu-kansalaisaloitteen tavoite on tuoda hoitosuhde ihmisen ulottuville kuukauden sisällä ensimmäisestä terveyskeskuskäynnistä.

Lue täältä, mitä terapiatakuu käytännössä tarkoittaisi.

Kolme haastateltavaa kertoo, miltä nykyinen tilanne näyttää apua tarvitsevan silmin.

Elsa Pursion terapianhaku kesti kaksi vuotta: "Kieltävä vastaus alkoi tuntua itsestäänselvyydeltä"

Tamperelainen Elsa Pursio, 18, on vastikään aloittanut käynnit uuden terapeutin kanssa. Pursio kävi ennen sopivan psykoterapeutin löytymistä läpi prosessin, jonka keskellä meinasi toivo loppua.

Ensimmäisen kerran Pursion äiti alkoi etsiä tyttärelleen psykoterapeuttia alkuvuonna 2017. Masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivä Pursio oli tuolloin itse liian voimaton prosessin aloittamiseen. Äiti löysi sinnikkään etsimisen jälkeen kaksi terapeuttia, joilla oli tilaa.

– Menin kokeilukäynneille, mutta kumpikaan terapeutti ei tuntunut erityisen hyvältä. Tunsin painetta hoidon aloittamiselle, eikä minulla ollut voimia pitkittää prosessia. Valitsin sen, minkä koin pienempänä pahana, Pursio kuvailee.

Hän aloitti Kelan tukeman terapian toukokuussa 2018, mutta päätyi kuitenkin lopettamaan suhteen jo marraskuussa. Kuten intuitio osasi heti vihjailla, henkilökemiat eivät toimineet terapeutin kanssa.

Prosessi pysähtyi muutamaksi kuukaudeksi, kun Pursiolla ei ollut voimia aloittaa etsimistä alusta.

"Aloin olettaa, että sieltä tulee taas uusi kieltävä vastaus." Elsa Pursio

Helmi-maaliskuussa 2019 hän aloitti, tällä kertaa itse, terapeutin etsinnän. Hän kävi ensin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan psykoterapeuttien sähköpostilistat läpi, ja siirtyi sitten Kelan rekisteriin.

Pursio huomasi nopeasti mikä oli homman nimi: kukaan ei vastannut tai vastaus oli lyhyt ja kieltävä, usein jähmeän kohtelias automaattivastaus. Turhautuneena Pursio päätti käydä koko Tampereen alueen Kelan listan läpi.

– Siihen turtui hyvin nopeasti. Jos sain sähköpostin nimellä ”Kelan kuntoutuspsykoterapia”, oletin taas yhtä uutta kieltävää vastausta, Pursio toteaa, ja jatkaa:

– Jossain kohtaa aloin ilmoittaa viesteissä, monesko yhteydenotto on kyseessä. Aloitin sen varmaan 30 kohdalla, ja vastauksia rupesi vihdoin tulemaan.

Pursio uskoo, että juuri se pelasti tilanteen.

– Myöhemmin nykyinen terapeuttini on kertonut, ettei hänelläkään olisi oikeasti ollut tilaa. Viestini herätti hänessä kuitenkin sellaiset empatiat, että hän päätti yrittää sovittaa minut aikatauluunsa.

Pursio lähetti lopulta viestiä 57 Kelan listalla edes etäisesti mahdollisille vaihtoehdolle, ja sai kaksi myöntävää vastausta. Mukana luvussa oli myös tahoja, joissa työskenteli useita psykoterapeutteja samassa osoitteessa.

Pursio muistaa synkkänä ajan hetkeä ennen myöntävän vastauksen saamista.

– Se päivä, kun olin laittanut kaikille viestiä, oli todella rankka. Silloin olin lähellä ryhtyä itsetuhoiseksi. Olin käynyt läpi kaikki tahot, ja silti olin yksin. Tajusin mennä silloin johonkin netin tukevaan chattiin puhumaan, Pursio sanoo, ja pitää pienen tauon.

– Onneksi selvisin siitä. Itseni satuttaminen oli silloin tosi lähellä.

Siitä hetkestä meni noin pari viikkoa, ennen kuin Pursio sai myöntävän vastauksen.

Pursio kokeili niitä kahta terapeuttia, joilla oli tilaa. Hän olisi toivonut lisää valinnanvaraa.

– Ymmärsin siinä ensimmäisessä epäonnistuneessa terapiasuhtessa kantapään kautta, miten tärkeää hyvät henkilökemiat on.

Pursion terapeutti vaikutti hyvältä ensimmäisestä kerrasta lähtien, ja uusi terapiasuhde alkaa vihdoin tänä syksynä.

Pursio tietää, että on paljon ihmisiä, jotka ovat laittaneet enemmän viestejä, eivätkä ole vieläkään saaneet apua.

– Se on ihan hirveä ajatus, että olen tässä hyvässä tilanteessa. Ja mielestäni oma tilanteenikin on aika kamala.

Jenny Kasongon terapianhaku on vasta alussa: "Puhuin ongelmista ensimmäisen kerran lukiossa"

Helsinkiläisen Jenny Kasongon, 23, elämään on syksyllä tulossa paljon uutta. Hän aloittaa yliopistossa sosiaalitieteiden lukemisen, ja jos kaikki menee hyvin, saa aloitettua Kelan tukeman terapian haun.

Toive ja tarve päästä terapiaan eivät ole uusia asioita Kasongon elämässä. Hän on hakenut apua useamman kerran jo ala-asteelta lähtien.

– Ensimmäisen kerran kuitenkin uskalsin puhua kaunistelemattomasti ongelmistani vasta koulukuraattorille lukion kolmannella luokalla.

Hän ihmettelee nyt taaksepäin katsoessaan, miksei häntä silloin ohjattu minkäänlaisiin jatkotoimenpiteisiin.

– Kerroin silloin ihan kaiken, omasta menneisyydestäni ja ahdistuksen ja masennuksen oireista. Jotkin niistä asioista olivat oikeasti aika lastensuojelutapauksia.

Kasongo jäi ilman apua ja päätti lukion jälkeen, että haluaa lukemaan psykologiaa. Valintaan vaikutti halu ymmärtää ihmismieltä ja sitä kautta myös omia ongelmia.

– Se ajatus ei ehkä lähtökohtaisesti ollut kovin hyvä. Mutta kun apua ei annettu, halusin itse auttaa itseäni.

"Joudun luultavasti tekemään kompromissin terapeuttia valitessa." Jenny Kasongo

Alkoi neljän vuoden lukuprosessi, jolloin Kasongo piilotti ongelmansa suorittamisen alle.

Koulupaikka jäi joka vuosi parin pisteen päähän. Neljännen ja viimeisen kerran jälkeen pää ei enää pysynytkään kasassa, ja Kasongo tajusi tarvitsevansa nopeasti apua. Hän hakeutui yksityiselle psykoterapeutille.

Melko nopeasti kokeilukäynnillä Kasongo ymmärsi, että hänen ja terapeutin välillä oli ylitsepääsemätön filtteri.

– Pystyin kyllä puhumaan ongelmistani. Vaikeus piili siinä, että niissä on vahvasti mukana rasismi, ja asiat kuten vähemmistöstressi ja mikroaggressiot.

Asioiden sanoittaminen valkoiselle keski-ikäiselle miehelle tuntuikin todella vaikealta.

– Oli hämmentynyt fiilis siitä, että miten sanoitan asiat niin, että terapeutti ymmärtää minua, eikä minulle tule torjuttu tai väärinymmärretty olo. Silloin koin, että hän kyseenalaisti sitä, mitä olen kokenut.

Kokemuksen jälkeen Kasongo päätti taas sulkea ongelmansa mahdollisimman hyvin tietoisuudestaan. Hän aloitti syksyllä 2018 sosionomin opinnot ammattikorkeassa, mutta kaipasi edelleen yliopistoon. Kasongo päätti hakea Helsingin yliopistoon lukemaan sosiaalitieteitä, ja keväällä 2019 alkoi taas yksi uusi pääsykoeurakka.

– Kevät ja pääsykokeet laukaisivat pahan olon ja ongelmat taas pintaan.

Kasongo hakeutui silloin terveyskeskuslääkärille. 10 minuutin jälkeen lääkäri totesi, että hän tarvitsisi ehdottomasti apua.

Nyt Kasongo on odotustilassa. Hän on elokuun lopussa saamassa ajan psykiatrille, ja toivoo pääsevänsä aloittamaan Kelan tukeman terapeutin etsimisen.

Kasongo toivoo, että olisi saanut aikaisemmassa vaiheessa perusteellisempaa psykologista tukea ja keskusteluapua.

– Jos terapiatakuu olisi ollut voimassa, minulla olisi tässä kohtaa jo 7-10 kasvokkaista terapiaistuntoa alla. Se on oikeasti suuri ero.

Osa taakasta jää omille harteille

Kasongo uskoo, että joutuu luultavasti tekemään kompromissin omien toiveiden ja psykoterapeuttien tarjonnan välillä.

– Sen lisäksi, että haluaisin terapeuttini olevan perehtynyt rasismiin ja vähemmistökysymyksiin, haluaisin löytää henkilön, joka on itsekin rodullistettu. Mutta heitä on pääkaupunkiseudulla yhden käden sormilla laskettavissa, ja nekin tyypit tunnen aktivistipiireistä, Kasongo kertoo.

Hän toteaa, että olisi hienoa, jos useampi psykoterapeutti kouluttaisi itseään vähemmistökysymyksistä.

– Kysyntää on jo nyt huomattavasti enemmän kuin tarjontaa, ja markkinat tulevat vain kasvamaan, Kasongo toteaa.

Hän uskoo joutuvansa luopumaan joistakin kriteereistään oman terapeutin etsinnässä.

– Pidän sen mahdollisuuden auki, että kaikesta huolimatta terapeutin kanssa syntyisi tunne, että kaikesta voi puhua, eikä ainakaan perusasioita tarvitsisi selittää. Mutta oletusarvo on, että tiettyjen näkökulmien käsittely jää ihan kylmästi omille harteilleni. Ihan niin kuin moni asia on aina jäänyt.

Jokke Laaksosen terapianhaku kesti lähes kaksi vuotta: "Olin liian fiksu terapiaan"

Tamperelainen Jokke Laaksonen, 25,on ollut terapiassa nyt jo kaksi vuotta. Hoidon saaminen kuitenkin takkuili lukuisia kertoja ennen avun saamista.

Ensimmäiset masennuksen ja ahdistuksen oireet alkoivat Laaksosella 14-15–vuotiaana, jolloin hän myös haki ensimmäisen kerran apua. Masennukseen liittyi vahvat ahdistusoireet, ja pahimpina aikoina Laaksonen sai kymmeniä paniikkikohtauksia päivän aikana.

– Minulla on oireitteni taustalla seksuaalista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Sitten on vielä koulukiusaamiskokemuksia ala- ja yläasteilta. Tämä on tällainen monen ainesosan soppa, Laaksonen kertoo.

Hän hakeutui ensimmäisen kerran kouluterveydenhuollon vastaanotolle 2009 ja seuraavan kerran matalan kynnyksen kriisikeskus Osviittaan. Kummallakin käynnillä Laaksosta kuunneltiin, ja käynnit toivat hetkellistä helpotusta.

– Minulle kuitenkin kerrottiin kummastakin paikasta muutaman käynnin jälkeen, että vaikutan niin fiksulta ja analyyttiseltä tyypiltä, että pärjään luultavasti itsekin ilman psykoterapiaa. En edes tiennyt että sellaista voi olla, liian fiksu terapiaan, Laaksonen ihmettelee jälkikäteen.

Hän jatkoi ilman hoitoa. Vuoden 2015 lopussa vointi romahti ja Laaksonen haki taas apua. Ammattikoulun terveydenhoitaja otti ongelmat tosissaan, ja ohjasi Laaksosen tuetun psykoterapian prosessin alkuun. Seurasi ajat lääkärille ja psykologille alkuvuodesta 2016.

"Kerrottiin, että olen kuluerä itselleni, valtiolle ja mahdolliselle terapeutilleni." Jokke Laaksonen

Tässä kohtaa Laaksonen teki virheen. Hän oli päättänyt edetä prosessissa rehellisesti, ja mainitsi lääkärille hoitaneensa masennusta ja pahaa oloaan päihteillä. Laaksonen selitti hakeneensa apua tuloksetta. Hän kertoi, että päihteiden käyttö auttaa unohtamaan hetkeksi jatkuvan pahan olon.

Alkuvuonna 2016 kokiksi opiskeleva Laaksonen lähti kouluvaihtoon Baskimaahan kahdeksi kuukaudeksi. Vaihdon aikana oli määrä saapua lähete psykiatrille.

Psykiatrista ei kuitenkaan kuulunut.

Vaihto tuli ja meni, ja Suomessa tovin odotettuaan Laaksonen päätti soittaa perään. Psykiatri totesi puhelimessa unohtaneensa soittaa asiasta, ja kertoi, että prosessia ei aiottu jatkaa. Päihteiden käytön vuoksi Laaksonen on liian suuri riski kaikille.

– Minulle kerrottiin, että olen kuluerä itselleni, valtiolle ja mahdolliselle terapeutilleni, ja todennäköisesti tulisin lopettamaan terapiani päihteidenkäytön takia.

Laaksonen kysyi omalääkäriltä, mitä hän voi tehdä jatkaakseen. Lääkäri kertoi, että ainoa tapa jatkaa prosessia olisi kuuden kuukauden ajan puhtaiden virtsanäytteiden jättäminen, jonka jälkeen prosessia voidaan taas mahdollisesti jatkaa.

– Mainitsin tässä kohtaa edessä häämöttävän valmistumiseni. Lääkäri totesi, että se ei ole ongelma hoidon suhteen, Laaksonen kertoo.

Laaksonen jäi puoleksi vuodeksi täysin ilman minkäänlaista hoitoa, vaikka hänen tilansa oli kriittinen. Hän ymmärsi silloin, että oli pakko jatkaa, tai hän luovuttaisi kaikesta.

– Olin siinä pisteessä, että jos en olisi jatkanut prosessin kanssa taistelua ja lopulta saanut terapeuttia, olisin lopettanut elämäni. Sinä aikanakin yritin muutaman kerran tappaa itseni. Ilman läheisten tukea minua ei enää olisi, Laaksonen kertoo.

Vielä muutama aallonpohja

Laaksonen kävi kerran kuussa virtsaamassa purkkiin, ja selvisi kuuden kuukauden jakson yli. Hän soitti lääkärille, joka kertoikin hoitokontaktin loppuneen.

– Hän sanoi, etten ollut kirjoilla ja minun oli etsittävä uusi hoitokontakti. Se oli sama lääkäri, joka laittoi minut silloin näytteenottoputkeen.

Uutinen teki koko kuuden kuukauden virtsanäyteruljanssista yhdellä kertaa turhan.

– Se oli kuin isku kasvoihin. Sinä aikana olisin jo voinut etsiä jo apua muualta, hän toteaa.

"Liian moni ystävä ei koskaan saanut apua." Jokke Laaksonen

Laaksonen meni ensin työterveydenhuollon puolelle turhaan, kunnes hänet ohjattiin kunnallisen puolelle, missä hoito voitiin vihdoin aloittaa. Prosessi lähti eteenpäin ja kaikki näytti hetken menevän hyvin. Pian kuitenkin hoitokontakti uhkasi taas kerran katketa.

– Omalääkärini oli kirjoittanut tietoihini, että käytän päivittäin päihteitä. Sellainen ei siihen aikaan lainkaan pitänyt paikkaansa, enkä ollut kertonut mitään sellaista. Luulen, että lääkäri on purkanut ennakkoluulojaan punkkarin ulkonäöstäni tietoja kirjoittaessaan.

Maininta saatiin lopulta korjattua, mutta se pitkitti prosessia entisestään.

Tilanteen venyessä Laaksonen oli alkanut etsiä itsenäisesti terapeuttia. Hän halusi terapian alkavan nopeasti, kun luvat Kelan tukemaan terapiaan vihdoin tulisivat. Vaihteluna totuttuun kaavaan, Laaksosella kävi tuuri.

– Ensimmäinen terapeutti, jota kävin tapaamassa, sattui olemaan juuri sopiva henkilö minulle. Olen nyt käynyt jo kaksi vuotta keskustelemassa hänen kanssaan, ja elämänlaatuni on parantunut hurjasti.

Odotus kannatti

Laaksonen kokee, että terapia on mahdollistanut valtavasti asioita, joihin hän luuli ennen olevansa kykenemätön.

– Olen tällä hetkellä onnellisesti parisuhteessa, vihdoin päässyt opiskelemaan yliopistoon ja suhteeni vanhempiini on parempi kuin koskaan ennen. Olen pystynyt myös esimerkiksi käsittelemään sukupuolen kokemustani paremmin kuin ennen.

Laaksonen kertoo oireilevansa huomattavasti vähemmän. Kahden viime vuoden aikana hänellä on ollut kaksi masennusjaksoa, kun normi ennen oli noin viisi tai kuusi jaksoa vuodessa. Paniikkikohtaukset ovat lähes loppuneet, ja niiden hallitsemiseen on enemmän työkaluja.

– Ylipäätään, pystyn vihdoin olemaan toimintakykyinen yksilö tässä maailmassa. Pystyn vihdoin rakastamaan itseäni.

Häpeä ja suru eivät jätä rauhaan

Laaksonen näkee, että hoitoon pääsevät vain ne, joiden voimavarat riittävät avun hankkimiseen.

– Tunnen edelleen häpeää ja itseinhoa siitä, että olen saanut tämän terapian. Minulla on myös liian monta ystävää, jotka eivät saaneet apua, eivätkä ole täällä enää, Laaksonen sanoo.

Hän korostaa, ettei kukaan hae terapiaan huvikseen.

– Me puhutaan nyt ihmisistä, jotka voivat todella huonosti. Valtion velvollisuus on tukea heitä pysymään hengissä. En aio edes perustella miksi.

Laaksonen kritisoi myös terveydenhuollon mustavalkoista tapaa erottaa päihteiden käyttö ja mielenterveyden ongelmat eri leireihin.

– Edelleen vallitsee vahvana ajatus siitä, että ensin tulee päihdeongelmat, ja siitä seuraa mielenterveysongelmat. Se on täysin kestämätön tapa ajatella, ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen tajutakseen sen. Se on sellainen paketti, mikä kulkee käsi kädessä, ja meidän tulee myös purkaa sitä yhtenä.

Lue lisää:

”Ihmishenkiä pelastuisi” – kansalaisaloite haluaa muuttaa hoitoon pääsyä huomattavasti helpommaksi

Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi 50 000 nimeä ja etenee eduskuntaan

Viihteen monitaituri Jukka Virtanen on kuollut varhain sunnuntaiaamuna. Asian vahvistavat Ylelle Virtasen lähiomaiset.

Jukka Virtanen oli 86-vuotias. Hän kuoli pitkän sairauden uuvuttamana.

Virtanen oli monipuolinen ja lahjakas viihteen ammattilainen. Hän oli muun muassa television Levyraadista tuttu sanoittaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Hän vaikutti voimakkaasti muun muassa siihen, mille kansa nauroi television alkuaikoina 1960-luvulla. Virtanen työskenteli tv:ssä sekä ohjaajana, käsikirjoittajana että juontajana.

Alalle hänet kouli elokuvaohjaaja Erik Blomberg, jonka johtamassa elokuvatuotantoyhtiössä Virtanen työskenteli nuorena äidinkielen opiskelijana 1950-luvulla.

Virtanen oli taitava lyyrikko, jonka soljuvat ja usein tarinalliset tekstit nostivat monet käännöskappaleet uudelle tasolle. Hän oli taitava paketoimaan ajankohtaisia aiheita ja ilmiöitä sanoituksiinsa.

Esimerkiksi Kaj Chydeniuksen sävellykseen 1970-luvun lopulla tehty Minä kaipaan Espalle takaisin on yhä täysin ajankohtainen kappale siitä, miten nuoren aikuisen haaveet ja todellisuus harvoin kohtaavat.

Virtasella oli horjumaton tyylitaju myös humoristisissa kappaleissa. Simo Salmisen esittämä Pornolaulu on siitä hyvä esimerkki.

Virtanen oli 1970-luvun lopulla mukana perustamassa Uutta Iloista Teatteria yhdessä Lasse Mårtensonin, Jaakko Salon ja Marjatta Leppäsen kanssa. Hän käänsi ja riimitteli laulutekstejä myös musikaaleihin.

Koko kansan julkkis Virtasesta tuli jo 1960-luvulla ja asema vain vahvistui, kun hänet kiinnitettiin Levyraadin (MTV) isännäksi vuonna 1980. Virtanen johti musiikkiohjelmaa lähes 20 vuotta ja palasi ruutuun myöhemmin hieman toisenlaisissa merkeissä, Ylen Runoraadin vakituisena jäsenenä.

Virtanen ymmärsi tiimityön merkityksen. Yhdessä Aarre Elon, Matti Kuuslan ja Jaakko Salon kanssa Virtanen pokkasi arvostetun Montreux’n Kultaisen Ruusun musiikkiviihdeohjelmallaan Lumilinna vuonna 1965.

Hän käväisi välillä levytysstudiossa myös itse laulamassa humoristisia kappaleita, kuten Hanna ja Niilo sekä Perspirantti-Antti. Niiden suosio perustui Virtasen julkisuuskuvaan, ei lauluääneen.

Julkisuudessa suurimman osan elämästään elänyt Virtanen kertoi haastatteluissa avoimesti alkoholismistaan, masennuksestaan ja syövästään.

Hän oli futisfani ja innokas jalkapalloilija itsekin. Virtasen kunniaksi on nimetty jalkapallokenttä Jämsänkoskella, Virtasen synnyinpaikkakunnalla.

Näyttelijä Ville Virtanen on Jukka Virtasen poika.

Yle muistaa Jukka Virtasta monin tavoin. Muun muassa Radio Suomessa ja Yle Teemalla näin:

14.02 - 15.00 "Tuhansien kertomusten mies - Jukka Virtanen". Ohjelmassa kuullaan kertomuksia edesmenneestä viihteen moniosaajasta ja soitetaan Virtasen sanoittamia lauluja. Ohjelman juontaa Maria Jyrkäs.

17.15 - 18.50 "Jukka Virtanen muistoissamme". Kadonneen levy metsästäjät -ohjelman tilalla kuullaan tänään Jukka Virtasen muisto-ohjelma. Kuuntelijat voivat soittaa numeroon 0203-17600 ja kertoa omia muistojaan edesmenneestä viihteen monitoimimiehestä. Ohjelman juontaa Tero Liete ja Veli Kauppinen.

Yle Teema muistaa Jukka Virtasta torstaina 5.9. klo 22.25 lähtien kolmella ohjelmalla: kaikkien aikojen ensimmäinen Runoraati (2002), dokumentti Jukka Virtanen - kuriton mies (2008) ja Itse asiassa kuultuna - sarjan jakso Jukka Virtasesta (2012).

Katso myös:

Jukka Virtasella on paperimiehen sielu

Jukka Virtanen ja viihteen monet kasvot

Jukka Virtanen Arto Nybergin vieraana vuonna 2008

Kuuntele Virtasen haastattelu Elävästä arkistosta vuodelta 1992:

Miten minusta tuli minä, Jukka Virtanen

Lappeenrannan keskustan tuntumassa olevan kerrostalon rappukäytävä on rakennustyömaana. Putkiremontti on alkanut jo alkukesästä. Seinästä pilkottavat uudet muoviputket, joten loppusuoralla ollaan.

– On tämä ollut aikamoinen kesä. Vessassakin on pitänyt käydä ylimmän kerroksen WC:ssä, tuskailee Aimo Vuorinen.

Kirjailija, graafikko Aimo Vuorisen parvekkeelta avautuu näkymä Lappeenrannan matkustajasatamaan. Sen viereinen puisto on koristeltu juhlistamaan juuri alkavaa kaupungin 370-vuotissyntymäpäivää.

Asunnon seinää koristavat jykevät kirjahyllyt, joissa on kauniissa järjestyksessä valtava määrä paksuja tietokirjoja ja kaunokirjallisuutta. Yhden hyllyn päällä on tuhkakuppi, jossa lukee Carillo bitter.

– Juu. Se Carillo on minun keksimäni nimi.

Aimo Vuorinen ei edes muista, kuinka monelle tuotteelle hän on keksinyt nimen tai luonut graafisen ilmeen.

– Niitä on niin valtavasti.

Nimetön suosikki

Loimaalla vuonna 1929 syntynyt Aimo Vuorinen saapui Lappeenrantaan Chymoksen tehtaalle alkujaan pakkaussuunnittelijan opintoloman sijaiseksi vuonna 1951. Chymos oli tuolloin jo suuri makeisten, mehujen ja alkoholijuomien valmistaja.

Chymoksen tuotevalikoimassa oli ollut jo 1940-luvun lopulta lähtien suklaatäytteinen piparminttukaramelli. Se oli kääritty punavalkoraitaiseen kääreeseen, mutta sillä ei ollut nimeä. Se oli vain piparminttukaramelli.

Punainen ja valkoinen ovat jo kauan olleet piparminttukaramellien väriyhdistelmä, jota on käytetty monissa maissa. Edelleen sama väritys on tuttu karkkikauppojen J-kirjaimen muotoisista kovista piparminttumakeisista. Värinsä ja muotonsa takia niitä käytettiin alkujaan joulukuusen koristeina.

Kun Chymos oli muutaman vuoden tehnyt nimetöntä piparminttukaramellia, Chymoksen toimitusjohtaja Jouko Keränen käveli Lappeenrannan tehtaalla nuoren graafikon Aimo Vuorisen luokse. Vuosi oli 1953.

– Hän sanoi minulle, että karkista pitää saada arvokkaampi. Sille pitäisi saada nimi ja uusi formaatti, kertoo Aimo Vuorinen.

Marianne meinasi tuhoutua

Toimitusjohtaja Jouko Keräsellä oli Vuorisen mukaan ehdoton vaatimus, että makeisen kääreessä ei saanut olla yhtään valkoista ja punaista raitaa. Koko entinen ulkoasu piti uusia.

Niinpä Vuorinen alkoi suunnitella uutta käärettä. Koska piparminttu ja suklaa ovat ranskalainen makuyhdistelmä, hän aloitti suunnittelun Ranskasta.

– Eräänlaisen kansallispyhimyksen asemassa Ranskassa on vallankumousrintamalla uljaasti taistellut sotilasneito Marianne. Niinpä Mariannen kuvasta tuli sen makeisen kantava teema.

Vaikka Marianne-hahmo on tunnettu Ranskassa, ei se suomalaisiin vedonnut yhtään. Hahmo oli koitua koko makeisen turmioksi.

Marianne-neidon kuvalla painettua paperia tilattiin tehtaalle suunnaton määrä ja karamelli tuli uudistuneena kauppoihin.

– Siitä tuli ensimmäinen minun tiedossani oleva kuluttajakapina. Ihmiset eivät ostaneet sitä karkkia, kertoo Vuorinen.

Tehtaalla oli pakko ottaa takapakkia.

– Palattiin takaisin punavalkoraidalliseen karamellikääreeseen. Makeisen nimeksi tuli Marianne. Sen ihmiset hyväksyivät, kertoo Vuorinen.

Aimo Vuorisen kädenjälki näkyy Mariannen kääreessä edelleen, sillä kääreessä oleva kaunokirjoituksella tehty Marianne-teksti ja sen asettelut ovat hänen luomiaan.

Lappeenrannan tehtailla Marianne-karkkeja valmistuu vuodessa 1,3 miljoonaa kiloa, josta yli puolet menee myyntiin ulkomaille.

Koko tuotepaketti

Chymoksen tehtaan graafikkona ja mainossuunnittelijana Vuorisen työnkuvaan kuului koko tuoteperheen suunnittelu. Siihen kuuluivat esimerkiksi kaikenkokoisten pullojen etiketit, kääreet, tukkupakkaukset ja mainokset.

– Meillä oli viinituotesarjoja, liköörituotesarjoja, ja kaikkiin tehtiin oma peruskuvio, joka vietiin läpi koko sarjassa.

Karkkitehdas Brunbergillä oli ollut valikoimissaan suosituksi tullut Alku-niminen kermatoffeekaramelli, ja tietysti Chymoksen piti saada oma vastaava tuote.

Vuonna 1966 makeiskeittiö kokkasi sopivaa makuyhdistelmää, ja Aimo Vuorisen tehtäväksi tuli nopeasti uutuusmakeiselle nimi. Ongelma oli jo siihen aikaan, että monet hyvät nimet oli jo rekisteröity.

Sopivissa kohdissa Aimo Vuorinen oli paperille kirjoitellut pöytälaatikkoon letkan nimiä, joita voisi vielä käyttää. Niinpä hän otti listan ja alkoi selata.

– Sieltä löytyi sopiva nelikirjaiminen sana omar. Se oli tosin alkujaan kaavailtu jollekin halva-makeisen kaltaiselle tuotteelle.

Tuote piti saada pikaisesti markkinoille. Vuorinen suunnitteli tuotteelle logon ja koko kääreiden ulkoasun.

– Siinä oli niin kiire, että pari-kolme päivää myöhemmin ne lähtivät kääretehtaalle painettaviksi.

Votkaturistit

Vuosi 1976 oli aikamoinen käännekohta Vuorisen elämässä. Leningradista eli nykyisestä Pietarista tuli äkkiä yksi suomalaisten suosituimmista matkakohteista. Siellä köyhä duunari pystyi ainakin yhden viikonlopun ajan olemaan kroisos ja unohtamaan kaikki arkiset murheensa.

Syntyi näytelmä Votkaturistit. Huumorin sävyttämästä näytelmästä tuli nopeasti teattereiden hitti, jota esitettiin kaikkialla Suomessa ensin ammattiteattereissa ja sen jälkeen kesäteattereissa.

– Virallinen tilasto kertoo, että sen on nähnyt puoli miljoonaa suomalaista, mutta kyllä se lähempänä miljoonaa todellisuudessa on, sanoo Vuorinen.

Votkaturistien lisäksi Vuorinen on kirjoittanut parikymmentä muuta näytelmää, joita on esitetty useissa ammattiteattereissa.

Näytelmiään hän sai esitettäväksi osallistumalla teattereiden järjestämiin näytelmäkirjoituskilpailuihin.

Koska Vuorinen pelkäsi paljastuvansa, oli hänellä oma taktiikkansa.

– Nehän kirjoitettiin nimimerkillä. Tyttäreni postitti ne Helsingistä, jotta niihin saatiin Helsingin postileima. Lappeenrannan leima olisi voinut paljastaa minut.

Komedian vaikeus

Vuorisen puhetapa on rehevä ja ilmeikäs. Kirjoittajana hänen tyylilajinsa on komedia, jota Votkaturistit ehkä parhaimmillaan edustaa.

– Jos haluaa kirjoittaa komediaa, pitää sen koomisen aineksen pitää olla niin vahva, että se tulee läpi. Näin se on, vaikka olisi minkälainen aihe, sanoo Vuorinen.

Komedian kirjoittaminen on Vuorisen mielestä paljon vaikeampaa kuin tragedian.

– Komedian arvostus on sitten ihan jotain muuta, sanoo Vuorinen.

Paikallisuus kunniaan

Aimo Vuorinen innostui jo kohta Lappeenrantaan muutettuaan paikallishistoriasta. Kaupunkiin ulkopuolelta muuttaneena hän näki mielenkiintoisia kohtia Lappeenrannan menneisyydestä ja huomasi, ettei niistä ollut kirjoitettu mitään.

Tähän mennessä teoksia Lappeenrannan rakennuksista, Linnoituksesta, kirkoista ja menneisyydestä on syntynyt pitkälle toistakymmentä.

Paikallisuutta hän on mielellään korostanut myös aikoinaan työskennellessään Chymoksella.

Kun Chymos alkoi valmistaa marjapohjaista kuohuviiniä, halusi Vuorinen antaa sille suomalaisen nimen Kavaljeeri. Hän pelkäsi, että yhtiön johto vaatisi muka hienompaa kirjoitusasua Chevalier. Tyytyväisenä hän totesi, että näin ei käynyt.

Vuorisen mielestä on tuotteen kannalta eduksi, jos tuotemerkin lähtökohtana on jokin luonnollinen asia. Esimerkiksi Kavaljeerissa se oli ratsastava mies, koska Lappeenranta on kuuluisa ratsuväkipaikkakunta. Myös tehdas oli aivan varuskunnan vieressä.

Carelia-viinisarjaan Vuorinen puolestaan taiteili kuvat Imatrankoskesta, Saimaan kanavasta ja Viipurin linnasta.

Vuorisen Lappeenranta-historia Yle Areenaan.

Vuonna 1999 Aimo Vuorinen teki Ylelle mittavan radiosarjan Lappeenrannan historiasta. Se sai nimekseen Villimiehen jalanjäljissä.

Jaksoja tuli kaiken kaikkiaan 48, joista jokainen kesti noin viisi minuuttia. Apunaan Vuorisella oli Ylen äänitarkkailija Asko Lempinen, joka laati sarjaan täyteläisen äänimaiseman.

Kun mukaan saatiin vielä lappeenrantalaisia harrastelijanäyttelijöitä, oli tekeillä dramatisoitu kuulokuva rajakaupungin historiaan.

Sarjan kertoja on itse Aimo Vuorinen, joka mielenkiintoisella tavallaan avaa aina yhden ajanjakson Lappeenrannan menneisyyteen.

Tarina alkaa tietysti Lappeenrannan perustamisesta, mutta sen jälkeen käydään kylpylässä, kaupungin laitamilla, tavataan Ilmari Kianto ja piipahdetaan Skinnarilan hovissa. Rautatie valmistuu ja keisari vierailee. Sotiakin käydään. Lopuksi presidentti Urho Kekkonen vihkii Saimaan kanavan.

Villimiehen jalanjäljissä -sarja kuultiin Yle Radio Suomessa Etelä-Karjalassa ensimmäisen kerran vuonna 1999, kun Lappeenrannan kaupunki täytti 350 vuotta.

Nyt Lappeenrannan kaupungin 370-vuotisjuhlan kunniaksi sarja on tullut kokonaisuudessaan kuunneltavaksi Yle Areenaan.

Kaupungin menneisyydessä on sotaa ja rauhaa, iloa ja surua. Villimiehen jalanjäljille pääsee tästä:

Uuden lukuvuoden käynnistyttyä monissa kouluissa ja kodeissa on päällä jokavuotinen täiralli. Sosiaalisen median ryhmissä etenkin äidit jakavat tunteitaan laidasta laitaan, kun perheeseen pesiytynyt täitartunta ei ota lähteäkseen.

Kouvolalainen kouluterveydenhoitaja Henna Koponen koputtaa puuta.

– Vielä ei ole täitartuntoja näkynyt, ja samaa olen kuullut Kouvolan muistakin kouluista, kolmessa koulussa työskentelevä Koponen kertoo.

Tämänhetkinen tilanne on kuitenkin todennäköisesti vain tyyntä myrskyn edellä. Helpoiten päätäi leviää kahden pään tai hiusten koskiessa toisiinsa, ja yleisimpiä ne ovat päiväkoti-ikäisillä sekä alakoululaisilla.

– He leikkivät yhdessä pienissä tiloissa, jolloin tartunnat tapahtuvat helposti. Kodeissa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, jos lapsi raapii päätään, Koponen neuvoo.

Täitartunta voi kuitenkin saada vanhemmat hämilleen ja aiheuttaa epätoivoa, jos tilanne ei ota rauhoittuakseen. Mistä johtuu, että täistä tuntuu välillä olevan mahdotonta päästä eroon?

Pesiytyykö "supertäi" suomalaisten päihin?

Tilastoa päätäitartuntojen yleisyydestä Suomessa ei pidetä. Päätäitartuntojen määrä kasvoi kuitenkin selvästi 2000-luvun vaihteessa.

– Ongelmaksi tuli, etteivät hyönteismyrkkypohjaiset valmisteet enää tehonneet päätäihin yhtä hyvin kuin ennen. Syyksi paljastui täin kasvanut vastustuskyky näille aineille. Se selittää osaltaan tartuntojen yleistymisen sekä sen, miksei hoito tepsi aina nykyäänkään, dosentti ja SYNLAB:n johtava ylilääkäri Sakari Jokiranta sanoo.

Jo 2000-luvun alusta alkaen on ajoittain uutisoitu niin sanotun “supertäin” mahdollisesta kehittymisestä ja leviämisestä. Tällainen täi olisi vastustuskykyinen tämänhetkisille hoitomenetelmille.

Tämän hetken parhaat hoitomenetelmät perustuvat täiden nesteenhaihdutusaukkoja tukkiville aineille. Ylilääkäri Sakari Jokiranta pitää “supertäin” syntyä epätodennäköisenä.

– Näitä aineita vastaan on hyvin epätodennäköistä kehittyä vastustuskykyä. Pelkkä geenimutaatio ei riittäisi, vaan itse täin tulisi muuttua merkittävästi. Hoidon onnistuminen riippuu kuitenkin pitkälti siitä, että hoitotuotetta on käytetty oikeaoppisesti.

Päätäiden häätöön voidaan käyttää esimerkiksi malationi- tai permetriinisampoota, jotka ovat hyönteismyrkkypohjaisia. Koska Suomessa on kuitenkin myrkyille vastustuskykyisiä täitä, nimenomaan täiden tukahduttamiseen perustuvia tuotteita myydään nykyään apteekeissa eniten.

Viimeisin kysyntäpiikki oli Kouvolan Hansa-Apteekin farmaseutti Elina Halttusen mukaan kesällä.

– Tukahduttavat tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja turvallisia, sillä riski yliherkkyysreaktiolle on pieni. Niitä on lisäksi montaa erilaista, jolloin jokaiselle löytyy sopiva tuote. Teho on hyvä kunhan hoidon tekee huolellisesti, Halttunen kertoo.

Halpoja tuotteet eivät ole. Hoidon hinnat kieppuvat jopa useissa kympeissä, etenkin jos päätäitartunnan on saanut useampi perheenjäsen tai jos hoito pitää toistaa.

Ylilääkäri Sakari Jokirannan mukaan sinnikkäältä tuntuva täitartunta johtuu useimmiten juuri tuotteiden virheellisestä käytöstä tai lähiympäristöstä saadusta uusintatartunnasta.

– On muistettava, että lapsi voi saada tartunnan niin kavereiltaan kuin myös muilta perheenjäseniltä. Tartunnasta ilmoittaminen myös kavereille ja kouluun on todella tärkeää, jotta sen lähde saadaan myös hoidon piiriin.

Saunasta ja pipojen piilottamisesta ei ole apua – kookosöljystä ehkä on

Suurimmat piikit päätäitartunnoissa keskittyvät elokuulle sekä tammikuulle. Syytä tälle ei tiedetä.

– Spekulaationa on että lomilla ei tule istuttua alas kuten koulussa, jolloin päänahan kutinaa ei huomaa ennen kuin koulujen alettua. Toinen teoria on, että lomilla lapset leikkivät lähekkäämmin, jolloin täit tarttuvat helpommin, ylilääkäri Sakari Jokiranta sanoo.

Netissä ja vanhempien kesken leviää paljon uskomuksia siitä miten täit leviävät, miten tartuntoja voisi ennaltaehkäistä ja miten täistä pääsisi eroon.

Myös ylilääkäri Sakari Jokiranta on törmännyt moniin uskomuksiin. Täitartuntojen ennaltaehkäisyksi on ehdotettu esimerkiksi kookos- tai oliiviöljyä.

– Markkinoilla on silikaattituotteita, jotka tekevät hiuksista liukkaampia. Lupauksena on, että ne vaikeuttaisivat täin tarttumista hiuksiin. On pientä näyttöä, että tästä voisi olla hyötyä. Öljyjen käyttö perustuu samaan ideaan.

Monille suomalaisille tutusta varatoimenpiteestä eli pipojen piilottamisesta hihaan Jokiranta ei kuitenkaan näe suurta apua olevan.

– Teholle ei ole tieteellistä näyttöä. Päätäit voivat elää pipossa vain hyvin lyhyen ajan. Lisäksi suurin epidemiakausi on heti kesäloman jälkeen, mikä myös todistaa etteivät täit pipojen kautta ainakaan merkittävästi leviä.

Myöskään saunomisesta ei ole apua. Täitartunnan sattuessa Jokiranta kehottaa myös jättämään pitkät saunasessiot vähemmälle täiden tappamisen toivossa.

– Päätäit elävät hiuspohjan tuntumassa. Saunan lämpö ei tapa täitä, ellei päänahka käytännössä kärsi palovammoja, hän sanoo.

Paras apu Jokirannan mukaan löytyy apteekista. Helppokäyttöisten täisampoidenkin käytössä on kuitenkin vaaranpaikkansa. Hoito voi nimittäin epäonnistua huolimattomuuden vuoksi.

– Sampoota on totuttu käyttämään siten, että hiuksissa on paljon vettä. Korkea nesteen määrä voi kuitenkin laimentaa hoitavan aineen pitoisuutta. Itse pidän parempana hoitokeinona useaksi tunniksi hiuksiin jätettäviä valmisteita.

Tietoa tartunnoista sosiaalisesta mediasta

Epäily päätäitartunnasta herää tavallisimmin kun päänahka kutisee tavallisesta poikkeavalla tavalla, tai kun lähipiirissä on havaittu täitä.

– Voimme auttaa niin itseämme kuin toisiamme tuomalla havainnot ilmi, jotta muutkin ymmärtävät seuloa lastensa hiuksia. Siten voidaan estää tartuntojen nopea leviäminen, sillä ihmisten ulkopuolella täit ja niiden munat eivät selviä kauaa hengissä, sanoo ylilääkäri Sakari Jokiranta.

Tartunta on helppo todeta täikamman avulla, jonka piikkien väliin täit ja niiden munat eli saivareet tarttuvat.

– Kampaaminen kannattaa tehdä märkiin hiuksiin hoitoaineen kanssa, jolloin pitkätkin hiukset on helppo käydä läpi, ohjeistaa Jokiranta.

Kouluterveydenhoitaja Henna Koponen on tyytyväinen vanhempien aktiivisuuteen päätäiden vastaisessa taistelussa.

– Vanhemmat ilmoittavat kouluille hyvin täitartunnoista, jolloin voimme välittää viestin eteenpäin. Viestin saatuaan vanhemmat myös tarkastavat ahkerasti lastensa päitä, Koponen kertoo.

Vielä 1970- ja 80 -lukujen Suomessa päätäistä vaiettiin huolella. Sama meno jatkui, kun tartuntojen määrä alkoi 90-luvun lopulla lisääntyä.

Uudelle vuosituhannelle tultaessa Sakari Jokiranta huomasi muutoksen tuulia, ja positiivinen kehitys on jatkunut edelleen tähän päivään.

– Nykyään vanhemmat jakavat sosiaalisen median avulla luottamuksellistakin tietoa toisilleen, jolloin myös täitartunnoista puhutaan avoimemmin. Tartuntaa ei tarvitse hävetä – päinvastoin, tartunnan löytäminen viestii siitä että lapseen on kiinnitetty huomiota ja vanhemmat toimivat hänen parhaakseen.

Täitartunta lähipiirissä voi silti herättää vanhemmissa huolen ja inhonkin tunteita. Vaikka aiheesta puhuminen on vapaampaa, oma tai lapsen tartunta voi silti aiheuttaa häpeää eikä tartunnasta haluta kertoa muille.

Ylilääkäri Sakari Jokiranta muistuttaa, että päätäit eivät kerro huonosta hygieniasta tai huolettomasta hoidosta.

– On pyrittävä välttämään negatiivisten asenteiden välittämistä lapsille. Esimerkiksi Norjassa oppilailta on kouluissa etsitty järjestelmällisesti luokittain täitä. Siinä kaikki ovat samalla viivalla, ja lapset saavat mahdollisuuden kokea ja oppia uutta.

Keskusrikospoliisi on aloittanut henkirikostutkinnan Somerolla kesäkuussa kadonneen nuoren naisen tapauksessa.

21-vuotias nainen ilmoitettiin kadonneeksi 11. kesäkuuta. Katoamista ovat tutkineet sen jälkeen KRP ja Lounais-Suomen poliisilaitos. Tutkinnan perusteella henkilöei ole kadonnut omasta tahdostaan, kerrotaan KRP:n tiedotteessa.

– Saimme katoamisen jälkeen tuoreeltaan jonkin verran vihjeitä. Tämän lisäksi poliisin omissa tutkimuksissa on tullut ilmi seikkoja, jotka viittaavat siihen, että henkirikoksesta on kysymys. Tutkinta on herkässä vaiheessa, joten en voi mennä tämän enempää yksityiskohtiin, toteaa keskusrikospoliisin rikostarkastaja Markus Laine.

Viimeinen havainto kadonneesta on 8. kesäkuuta hänen kotipihallaan Someron keskustassa. Poliisin mukaan on syytä epäillä, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi heti viimeisen havainnon jälkeen.

Keskusrikospoliisi pyytää havaintoja naisesta. Lisäksi KRP pyytää havaintoja hänen käyttämästään autosta. Auto on vuosimallin 2001 Volkswagen Golf, rekisterinumero on KPJ-506.

KRP on kiinnostunut myös toisesta autosta. Katoamisviikonloppuna Somerolla liikkui hopeinen vuosimallin 2003 Volvo V70 -farmariauto.

– Kyseinen ajoneuvo on tullut ilmi poliisin omissa tutkimuksissa. On mahdollista, että nainen olisi ollut katoamisviikonloppunaan tällaisen ajoneuvon kyydissä, kertoo Markus Laine.

Havaintoja voi toimittaa poliisille numeroon 050 456 4903 tai sähköpostitse rikosvihje.krp@poliisi.fi.

Nainen oli suorittamassa asepalvelusta Porin prikaatissa katoamisen aikaan.

Lue lisää:

Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä: Porin prikaatissa varusmiespalvelusta suorittanut nainen ollut kateissa jo yli kuukauden

Kuopion yliopistollinen sairaala on päättänyt ryhtyä etsimään miljoonasäästöjä myös työntekijöiden irtisanomisilla.

Sairaalassa on käyty yt-neuvotteluja vuoden alusta lähtien. Tänään maanantaina neuvotteluissa keskusteltiin pitkävaikutteisista rakenteellisista ja toiminnallisista muutoksista. Muutoksista aiheutuisi 250 henkilön vähennystarve, mikä vastaisi 12 miljoonan euron säästöjä.

Vähentämissuunnitelmat koskevat koko KYSiä sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallintokeskusta. Päätökset vähennyksistä on tarkoitus tehdä vuoden loppuun mennessä.

– Potilasturvallisuutta ja henkilöstön jaksamista emme vaaranna, vaan haemme tarkoituksenmukaista työnjakoa, jossa huomioidaan maakunnan ja KYSin erityisvastuualueen näkökulma, sairaanhoitopiirin johtaja Risto Miettunen sanoo tiedotteessa.

KYSissä on jo sovittu tänä vuonna runsaan viiden miljoonan euron säästöistä henkilökuluissa. Lisäksi on säästetty miljoonia muun muassa palveluiden ja tarvikkeiden ostoista.

Talousvaikeuksien taustalla on sairaanhoitopiirin niukentunut rahoitus. Sairaanhoitopiirin jäsenkuntien rahoitusosuus kokonaismenoista on pudonnut 70 prosentista 65 prosenttiin. Se vastaa noin 20 miljoonaa euroa.

Ulkokuntamyynti on vähentynyt

Tilannetta on pystytty aiemmin kompensoimaan niin sanotulla ulkokuntamyynnillä eli palveluilla, joita myydään muille kuin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille. Keskittämisasetuksen tulkinnat sairaaloiden työnjaosta ovat Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin mukaan johtaneet ulkokuntamyynnistä saatujen tulojen vähenemiseen KYSissä.

Sairaanhoitopiirin tulos oli viime vuonna noin 10 miljoonaa euroa alijäämäinen. Viime vuonna ja sitä ennen syntyneet alijäämät, noin 14 miljoonaa euroa, aiotaan periä omistajakunnilta ensi vuoden loppuun mennessä.

– Pohjois-Savon kuntien talous ei pysty kantamaan enempää. Kertaluontoisten sopeuttamistoimien sijasta pyrimme kestävään kehitykseen pysyvällä toiminnan muutoksella, Miettunen sanoo.

Kunnat ja sairaanhoitopiiri ovat käynnistäneet Yhessä-hankkeen, joka etsii keinoja sujuvoittaa ja kehittää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välistä toimintaa. Tavoitteena on pitää terveydenhuollon kokonaiskulut aisoissa Pohjois-Savossa.

Yhessä-hankkessa pyritään muun muassa kehittämään hoitopolkuja. Tavoitteena on muun muassa tuoda erikoissairaanhoidon vastaanottoja terveyskeskuksiin, kehittää lähetekäytäntöjä, parantaa lääkehoidon arviointia ja luoda yhteinen kotisairaalamalli.

Lisäksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on tarkoitus kehittää sairaanhoitajien työkiertoa, leikkaustoiminnan ja erikoisalojen yhteistyötä sekä varastonhallintaa.

KYSissä työskentelee noin 4 500 ihmistä, joista noin 2 800 hoitotyössä.