Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 85687 articles
Browse latest View live

Yllättävä käänne: Neste ei ollutkaan syypää Hangon valkoisiin rakeisiin

$
0
0
Neste otti Hangon rannan rasvakokkareista syyt niskoilleen, mutta Rajavartiolaitoksen tuoreen esiselvityksen mukaan se ei aiheuttanut niitä.

Daavidin linko sijoitetaan Parolannummelle – Puolustusvoimat laajentaa Panssariprikaatin varuskuntaa Hattulassa

$
0
0
Suomi hankkii Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän Israelista. Valmista pitäisi olla 2020-luvun loppuun mennessä.

”Aika koomista”, sanoo kahdella äänellä läpi mennyt ehdokas – katso lista häntäpään valituista

$
0
0
Suhteellinen vaalitapa jakaa paikat puolueen tai ryhmittymän kannatuksen, ei ehdokkaan oman äänimäärän mukaan. Helsingissä ilman paikkaa jäi, vaikka sai yli tuhat ääntä.

Älysormusfirma Oura menetti jättitilauksen Yhdysvaltain puolustusvoimilta

$
0
0
Suomalaiselta Ouralta oli tilattu lähes sadalla miljoonalla dollarilla älysormuksia ja analytiikkaa. Nyt ”hankinta ei ole enää tarpeen”.

Yksi Pedersören alueella kadonneista miehistä on löytynyt kuolleena

$
0
0
Poliisin mukaan toisen henkilön löytyminen vahvistaa käsitystä siitä, etteivät lyhyessä ajassa tapahtuneet kolme katoamista liity toisiinsa. Kolmannen miehen etsintä jatkuu keskiviikkona.

Tässä yksi syy, miksi perussuomalaisten kannatus romahti: ylimielinen viestintä

$
0
0
Kansalaiset kestävät leikkaukset, jos ne perustellaan. 1990-luvulla leikkaajista, kuten Iiro Viinasesta tuli kansansuosikkeja.

Traficom: Yhä useampi ajokoe keskeytyy turvallisuus­syistä

$
0
0
Ajokokeiden vaaratilanteet ovat lisääntyneet samalla, kun pakolliset opetusmäärät ovat laskeneet. Kokeiden kameravalvonta ei toteudu vielä vuosiin.

Katso, kuinka moni suoriutuu inssiajosta ykkösellä maakunnassasi – alueelliset erot suuria

$
0
0
Paikoin jopa alle puolet ajokokeeseen osallistuvista pääsee läpi ensimmäisellä kerralla. Traficomin mukaan ajotaidot vaihtelevat alueittain.

Asuinalueille ilmestyi outoja muovipusseja Lappeenrannassa – sisällä riisiä ja salaliittopropagandaa

$
0
0
Tutkijan mukaan on harvinaista, että kristillisen äärioikeiston salaliittoteorioita levitetään lentolehtisillä.

Kuvat näyttävät, miten ihmiset ottivat lämmöstä kaiken irti: ”Ei vielä tänään uimaan, mutta ehkä huomenna”

$
0
0
Kevätaurinko helli ulkoilijoita ympäri maata keskiviikkona. Maan lounaisosassa lämpötila nousi yli 20 asteeseen.

Poliisi tutkii murhaa Hämeenlinnassa – uhri löytyi asunnosta kuolleena

$
0
0
Murha on tapahtunut Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa.

Yksi kuva näyttää: dramaattinen käänne Suomen talousennusteissa

$
0
0
Pankit alentavat talousennusteitaan kauppasodan uhan alla. Professori Mika Malirannan mielestä Suomen pitkän ajan talousnäkymät ovat Trumpista huolimatta hyvät.

Suomalaissijoittajien suosikkiosakkeen kurssi putosi kuin kivi – näin tullipoukkoilu vaikuttaa pankkeihin

$
0
0
Trumpin tullipolitiikka iskee pankkien kasvu- ja tulosnäkymiin. Pankkijätti Nordean alkuvuoden tuloksessa se ei vielä näy, mutta osakekurssi jo reagoi.

Porin torilla suuri räjähdysvaara – tulipalon sytyttänyt mies myöntänyt teon

$
0
0
Epäilty parikymppinen mies sytytti myyntiteltan palamaan. Teltassa oli kaasupulloja.

WTO: Trumpin tullit johtavat tavarakaupan rajuun pudotukseen

$
0
0
Yhdysvaltain ja Kiinan välinen tavarakauppa on loppumassa lähes kokonaan, arvioi WTO.

Jopa kiusallinen hetki äänestys­jonossa saattoi johtaa hylättyihin ääniin, sanoo asiantuntija

$
0
0
Alue- ja kuntavaaleissa hylättiin alustavassa laskennassa yhteensä yli 120 000 ääntä.

Mysteeri Espoon Westendissä: kuka äänesti kommunisteja?

$
0
0
Kuusi westendiläistä äänesti viime viikon kuntavaaleissa SKP:ta eli Suomen kommunistista puoluetta.

Yle aloittaa uudet muutosneuvottelut

$
0
0
Yleisradion uudet muutosneuvottelut koskevat yli 350 henkilöä.

Caj Bremer valitsi uransa parhaat naiskuvat – ”Käännyin ympäri ja sain sen”

$
0
0
96-vuotiaan Caj Bremerin uuden näyttelyn jokaiseen valokuvaan liittyy tarina. Hän kertoo, mikä niistä teki suurimman vaikutuksen.

Kevään lämpöennätys rikki: 22,9 astetta

Viewing all 85687 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>