↧
Trump hehkuttaa tullejaan: ”Hinnat laskussa”
↧
Näin ystävät muistelevat Kimmo Sasia: ”Oli hänen voimansa, että hänellä oli paljon arvokkaita mielipiteitä”
Ben Zyskowicz (kok.) luonnehtii Kimmo Sasia laaja-alaiseksi asiantuntijaksi.
↧
↧
Nenäpäivä-säätiö lopettaa toimintansa
Neloselle siirtynyt Nenäpäivä sai tänä vuonna kokoon vain murto-osan aiempien vuosien keräyspotista.
↧
Uudessa kerrostalossa puhkesi vesikiista Tampereella: suihkussa ei voi aina käydä, kaksi asukasta sanoo
Kahden huoneiston asukkaat kertovat Ylelle, että lämmin vesi ei aina riitä peseytymiseen. Isännöitsijän mukaan asiaa on selvitetty, mutta selitystä ei löydy.
↧
Risto E. J. Penttilä: Trump on jättänyt tärkeimmän valttikorttinsa käyttämättä
Kiina on valmistellut sekä talouttaan että kansaansa kauppasotaan jo pitkään toisin kuin Yhdysvallat, totesivat asiantuntijat A-studiossa.
↧
↧
Analyysi: Hallitus on valmistellut ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan isoa mullistusta, joka uhkaa käydä liian kalliiksi
Hallitus on selvittänyt ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille työttömille. Uudistus näyttää olevan liian kallis, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
↧
Saimaan kanavaan pudonnut hevosmies on kuuluisa ravilegenda
Saimaan kanavaan pudonnut hevosvalmentaja Reijo Borgström selvisi onnettomuudesta ilman vammoja. Hevosen epäillään päätyneen kanavaan.
↧
Vauvan isäksi merkittiin ajat sitten kuollut mies – oikea isä on taistellut isyydestään kuukausia
Suomessa on vuosittain tilanteita, joissa biologinen isä ei saa lapsensa isyyttä. Lain ja tiukkojen asiakirjavaatimusten vuoksi isyyden voi saada väärä, jopa kuollut mies.
↧
Ukraina järjesti mediaspektaakkelin Kiovassa – Yle oli paikalla, kun kiinalaiset sotavangit puhuivat
Ukraina otti sotavangiksi kaksi Venäjän armeijassa taistellutta kiinalaista huhtikuun alussa. Maanantaina he tulivat median eteen Kiovassa.
↧
↧
Oikeus linjasi: 6-vuotiasta ei saanut jättää työpäivien ajaksi yksin kotiin
Äiti ja isäpuoli jättivät lapsen ilman valvontaa, koska he kokivat, ettei vaihtoehtoa ollut.
↧
Kalifornia haastaa Trumpin oikeuteen
Kalifornian kuvernöörin mukaan suurta taloudellista haittaa aiheuttaneet tullit ovat laittomia.
↧
Varusmies kasasi netistä tilatuista osista laitteen, joka voi olla käänteentekevä, jos Venäjä hyökkää Suomeen
Drooneja voi taistelukentällä käyttää paitsi hyökkäysaseina myös viestintäverkkojen tukiasemina. Olimme mukana jännittämässä, onnistuuko jääkäri Markus Aarrejoen asevelvollisuusaikana suunnitteleman ja rakentaman droonin koelento.
↧
Konkaripoliitikko Kimmo Sasi on kuollut
Pitkän linjan poliitikko Kimmo Sasi kuoli vaikeaan sairauteen tänä aamuna Helsingissä.
↧
↧
Miksi ranskalaiset eivät liho? Tutkija kertoo kolme syytä
Ranskalaiset ovat EU-maiden hoikimpien joukossa. Yhteiset ateriahetket ja kohtuulliset annoskoot pitävät ranskalaiset hoikkina, sanoo tutkija.
↧
Iltalehden toimittajaan kohdistuneet epäillyt kunnianloukkaukset jälleen tutkintaan
Kolumni aiheutti arvosteluryöpyn, josta osa oli hyvinkin henkilöön käyvää.
↧
Viherkatto räjähdetehtaalle? Asiantuntija kertoo, miten TNT-tehtaan rakentaminen voisi olla hyväksi luonnolle
Porin TNT-tehtaan sijaintipaikan on kerrottu olevan asumaton metsä Noormarkussa. Ympäristötutkija kuitenkin korostaa, että metsä on monien eliölajien koti.
↧
Tuomas Enbuske ei valittanut tuomiostaan – ehdollinen rangaistus pahoinpitelystä jäi voimaan
Toimittaja Tuomas Enbuske ilmoitti maaliskuussa tyytymättömyyttään tuomioon, mutta ei valittanut tuomiosta määräaikaan mennessä.
↧
↧
Väkivaltainen miesystävä tappoi naisen ja asui ruumiin kanssa kuukauden – liki 10 vuotta vankeutta
Oulun käräjäoikeus tuomitsi ylivieskalaismiehen naisystävän taposta. Ennen henkirikosta mies oli pahoinpidellyt naisen useampaan kertaan.
↧
Viiden vanhuksen murhaaja haluaa vapaaksi niin pian kuin mahdollista – katso, kuinka hän esiintyi oikeudessa
Helsingin hovioikeus käsittelee parhaillaan vanhuksia murhanneen elinkautisvangin vapauttamista. Aino Nykopp ilmestyi oikeuden eteen selin kameroihin.
↧
Venetsian pääsymaksu tuplaantuu viime hetken matkailijoille
Venetsia ottaa jälleen pääsymaksun käyttöön ja nostaa sen hintaa viime hetken matkailijoille. Venetsia on ensimmäinen kaupunki maailmassa, joka pyytää matkailijoilta pääsymaksua.
↧