Saksan liittokansleri Angela Merkel varoittaa vaikeuksista, joita monen Balkanin maan rajojen sulkeminen voi aiheuttaa.
Slovenia ilmoitti tiistaina, että se päästää maahan vain ne pakolaiset, jotka anovat maasta turvapaikkaa, sekä ne henkilöt, jotka selkeästi ovat humanitaarisen avun tarpeessa.
Schengen-alueeseen kuulumattomat Serbia ja Kroatia ilmoittivat pian vastaavista toimista. Keskiviikkona Makedonia ilmoitti sulki rajansa pakolaisilta kokonaan. Lisäksi Itävalta rajoittaa pakolaisten maahanpääsyä tiukasti.
Merkelin mielestä "Balkanin-reitin" sulkeminen voi johtaa suuriin ongelmiin varsinkin Kreikassa.
– Ongelmaa ei ratkaista yksipuolisella päätöksellä, hän sanoi MDR-radiokanavan haastattelussa.
– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Itävallan yksipuolinen päätös, ja ne [päätökset], joita Balkanin maat ovat myöhemmin tehneet, kylläkin vähentävät meille tulevien pakolaisten määrää, mutta asettaa Kreikan hyvin vaikeaan tilanteeseen, hän jatkoi.
Merkelin mielestä Balkanin-reitistä on tehtävä koko EU:n yhteinen päätös, sillä Kreikka ei voi kantaa yksin päätöksen seurauksia.
Arvioiden mukaan Kreikassa on nyt noin 35 000 turvapaikanhakijaa, joista 14 000 on juuttunut Makedonian-vastaiselle rajalle.
Turkki on päässyt alustavaan sopuun EU:n kanssa pakolaisten palauttamisesta. Turkin EU-ministeri Volkan Bozkir totesi kuitenkin Anadolu-uutistoimistolle, ettei sopimus koske niitä pakolaisia, jotka nyt ovat Kreikan saarilla.
"Massamuutto on historiaa"
Balkanin-reitin avautumisestakaan ei näy merkkejä. Itävallan sisäministeri Johanna Milk-Leitner sanoi saksalaisen Die Welt -lehden haastattelussa, että reitti on kiinni pysyvästi.
– Hallitsemattoman massamuuton tätä reittiä pitkin on oltava historiaa, hän sanoi.
Tarkennus klo 16.16: Juttuun lisätty arvio turvapaikanhakijoiden määrästä.