Kun Ruoveden Kirkonkylän koulun vahtimestari eläköityi, ei tilalle palkattu enää uutta, taloudellisista syistä. Aulassa alkoivat desibelit nousta ja melu nousi varsinkin Merikanto-opiston soittotunneille opiskelemaan tulleiden lasten harmiksi.
– Tässä aulatilassa oli kovastikin melua ja rauhattomuutta. Soitonopettajat ottivat yhteyttä ja mietimme kuinka voisimme tämän tilanteen ratkaista muuten kuin vahtimestarin kautta. Ruoveden kunta tekee hyvin tiivistä yhteistyötä vastaanottokeskuksen kanssa ja keskustelimme mahdollisuutta, jos löytyisi halukas vapaaehtoinen, joka tulisi tänne aina soittotuntien aikaan tiistaisin ja torstaisin.
– Hoshyar tuli meidän pelastavaksi ritariksemme vapaaehtoistyöhön, sivistystoimenjohtaja Riitta Juusenaho iloitsee.
Hoshyar Khalil on irakilainen turvapaikanhakija, joka asuu perheensä kanssa Jäminkipohjassa. Reilun puolen vuoden Suomessa oleskelun jälkeen arkeen on hyvä saada vaihtelua. Vapaaehtoistyö aulavahtina on hänelle mieluisaa.
– Olen hyvin iloinen päästessäni tänne, teen töitä mielelläni. Voisin tulla vaikka joka päivä, Hoshyar Khalil sanoo.
Aikuisen läsnäolo rauhoittaa
Vapaaehtoistyötä kokeiltiin ensin neljä viikkoa. Se todettiin hyväksi ja sovittiin jatkosta kevätlukukauden loppuun asti. Muutokset ovat merkittäviä.
– Hoshyar on saanut tilanteen rauhoittumaan, soittajat saavat keskittyä opiskeluunsa ja musiikinopettajiltakin on tullut pelkästään kiitosta. Musiikinopettajat ovat saaneet työrauhan, kun ei tarvitse toimia vahtina, Juusenaho kertoo.
Koulun käytävällä ohi kävelee 5-luokkalainen Katja Viiki, joka käy Merikanto-opiston musiikintunneilla.
– Ennen kuului juoksuaskelia ja kovaa meteliä, nyt ei kuulu enää pianotunnille meteliä, Venla Manninen iloitsee.
– Jo pelkkä aikuisen läsnäolo rauhoittaa. Siistijätkin sanovat, että on aulan yleisilme on paljon siistimpi kuin ennen. Lapset eivät villiinny aulassa keskenään, kun on aikuinen katsomassa päälle, Juusenaho sanoo.
Sanavarasto karttuu samalla
Irakilainen vapaaehtoinen iloitsee paitsi työnteosta, myös mahdollisuudesta tavata suomalaisia ja oppia uusia sanoja. Aulavahtina sanastoa on jo kertynyt.
– Olkaa hiljaa! Ulos! Älä juokse! Hoshyar Khalil luettelee hymy huulillaan.
– Toisaalta lapset myös juttelevat minulle sekä suomeksi että englanniksi. Suomen kieli on minulle todella vaikea, mutta pikkuhiljaa. Kaikki ovat olleet minulle todella ystävällisiä, hän sanoo.
Khalil oli aiemmin poliisi, joten auktoriteettia on. Haave tulevaisuudesta Suomessa on selvä.
– Haluaisin olla poliisi Suomessa.
Turvapaikanhakijat voisivat toimia vapaaehtoisina tarpeen mukaan
Ruovedellä on noin 300 turvapaikanhakijaa, joista noin 60 on koululaista ja osa vielä pienempiä lapsia. Aikuisten turvapaikanhakijoiden joukosta löytyisi muitakin halukkaita vapaaehtoisia työntekijöitä.
– Meillä olisi paljon esimerkiksi vanhusten auttamista, lumen luomista, halkojen hakkaamista, sellaista tarpeeseen vastaamista. Vastaanottokeskuksista on tullut viestiä, että he haluaisivat tehdä jotain, koska he saavat Suomen valtiolta niin paljon, sivistystoimenjohtaja Riitta Juusenaho sanoo.
– Vaikka työtä tekisi vain muutaman tunnin päivässä, saisi vapaaehtoinen turvapaikanhakija kokemuksen siitä, että tarvitaan. Se on parasta kotouttamista.
Mikä sitten estää tämän potentiaalin käyttämisen?
– Tunnetasolla ja asennetasolla tässä toimitaan. Pikkuhiljaa hyvien esimerkkien kautta toiminta varmasti viriää. Molemmissa kylissä, missä turvapaikanhakijat asuvat, on paikallisten välillä on virinnyt yhteistyötä ja harrastustoimintaa, Juusenaho kertoo.
– Meillä on paljon mahdollisuuksia, kun rohkenemme niitä käyttää, Juusenaho summaa.